Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Esteetön, toimiva asunto

Suunnitteluvaiheessa on hyvä hieman ennakoida ja miettiä, mitä kaikkea perheessä voi tapahtua vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kun ikää tulee tai tapahtuu loukkaantumisia, yhdessä kerroksessa pitäisi pystyä asumaan eli kaikki asumiselle välttämättömät tilat olisi hyvä sijoittaa ensimmäiseen asuinkerrokseen.

Suunnitteluvaiheessa toimivat ratkaisut voidaan ottaa huomioon usein ilman isoja lisäkustannuksia ja asunnon tyyli huomioiden. Eräs toimivan asunnon tärkeimpiä asioita on huomioida esteettömyys. Usein se on täysin huomiota herättämätön eikä näy arjen sujuvissa toimissa, mutta tulee huomatuksi, jos tapahtuu jotakin odottamatonta, jolloin esim. liikkuminen vaatii erikoistoimenpiteitä.

Liukuovet luovat tilan tuntua ja ovat osa esteettömyyttä. (Kiiruna Talot)

 

Toimivuuden suunnittelu

Toimiva asunto on tilaratkaisuiltaan joustava ja myös muuttuu eri elämäntilanteiden mukaan. Myöhemmin toteutettuna samat ratkaisut voivat olla kalliita tai jopa mahdottomia toteuttaa.

Useampikerroksisen asunnon sisääntulokerrokseen kannattaa sijoittaa ainakin yksi asuinhuone (makuuhuone), josta on sujuva yhteys wc- ja pesutiloihin. Kerrosten välinen liikkuminen pitäisi siten minimoida ja tehdä mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi.

Toimivuutta on mm. tilava eteinen, jossa on tilaa pukeutua ja istua. (Kuva: Jukkatalo)

 

Sisäänkäynti kotiin helpoksi ja turvalliseksi

Asunnon sisäänkäynnin tulisi olla katettu ja suojainen. Suurimmat tasoerot tontilla tulisi pyrkiä ratkaisemaan jo ennen sisäänkäyntiä, eli sisäänkäynnille tulisi päästä portaattomasti. Alle metrin tasoeroissa loivat luiskat ovat oiva ratkaisu. Näin esim. lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa kulkeminen helpottuu oleellisesti. Asuntoon sisälle tullessa tuulikaapin ja eteisen tulisi olla tarpeeksi tilavia pukeutumista varten (mm. istuintilaa) ja eteiseen tulisi olla mahdollista sijoittaa tarpeeksi säilytystilaa ulkovaatteille.

Tontti määrittelee rakennuksen sijoittelun tontille ja maaston muodot vaikuttavat sisäänkäyntijärjestelyihin. Rakennus tulisi sijoittaa siten, että esteettömille sisäänkäyntijärjestelyille jää riittävästi tilaa. Mitä tasaisempi tontti, sitä helpompaa on esteettömien kulkureittien järjestäminen. 

Kulkureitti sisäänkäynnille tulee tehdä esteettömäksi. Kuluväylän pinnan tulisi olla kova, tasainen ja märkänäkin luistamaton, jotta sitä pitkin on mahdollisimman helppo liikkua. Portaattomien kulkuväylien kunnossapito on helpompaa. Jyrkimpiin kohtiin tulisi asentaa käsijohteet ja lisäksi kulkureitin valaistus tuo turvallisuutta pimeän aikaan.

 

Liukuovet välioviin ja kunnolliset säilytystilat

Sisäovien aukeaminen vaatii oman tilansa ja niiden aukeamissuunta on usein oleellinen tilan käyttökelpoisuuden kannalta.  Väliovien aukeamista ”ristiin” tulisi välttää. Liukuovet vähentävät tilantarvetta avautuvien ovien osalta. Kynnysten käyttöä tulisi minimoida ja kaikki lattiatasot pitäisi pyrkiä rakentamaan samaan tasoon.

Säilytystilojen puute on suomalaisten yleisin vika niin uusissa kuin vanhoissakin asunnoissa. Rakentamisvaiheessa riittävä vaatekaappien ja lämpimien varastotilojen määrä jää valitettavan vähälle huomiolle. Kaappitilaa tulisi olla riittävästi niin eteisessä, makuuhuoneessa kuin kodinhoitohuoneessakin. Myös keittiössä tarvitaan reilusti kaappitilaa astioille, keittiövälineille ja ruokatarvikkeille.  Harrastusvälineille tulisi varata tarpeeksi tilaa. Ullakko tai kellari ovat usein oivia paikkoja säilyttää harvemmin käytettäviä tavaroita.

Riittävällä pistorasioiden määrällä vältytään kompastumisvaaraa aiheuttavilta jatkojohdoilta. Osan pistorasioista voi myös sijoittaa lattianrajaa korkeammalle, jolloin niihin ulottuu kumartumatta.

 

Unelmakeittiö on ergonominen

Varusteiden sijoittelu keittiössä on osa käyttöergonomiaa ja keittiön suunnittelua. Hyvällä sijoittelulla vähennetään kurottelun tai kumartumisen tarvetta. Hyvin sijoitetut varusteet ovat sopivasti käden ulottuvilla ja helposti käytettävissä. Astianpesukoneen täyttö ja tyhjentäminen on helpompaa monille, jos se sijoitetaan hieman lattiatasoa korkeammalle. Pöytätason korkeudelle sijoitetusta mikrouunista on helpompi nostaa höyryävän kuuma ruoka ulos kuin kurotella sitä yläkaapin alahyllyltä. Uunin luukun aukeaminen sivusuuntaan ja helposti ulos vedettävät uuninpellit helpottavat toimimista.

Yläkaappeihin ja kulmakaappeihin, sekä laatikostoihin on olemassa nykyään monia ratkaisuja, jotka helpottavat arkea ja tavaroiden ottamista kaapeista.

 

Väljät wc- ja pesutilat

Arkea helpottavat väljät wc- ja pesutilat ja niihin saadaan sijoitettua myös tarvittavat säilytystilat sekä mahdollisesti myös pesukone ja pyykinkuivaustilat. Useampikerroksisessa asunnossa tilavin wc- ja pesutila kannattaa sijoittaa sisääntulokerrokseen arjen helpottamiseksi. Myös muihin asuinkäytössä oleviin kerroksiin kannattaa sijoittaa wc- ja pesutilat, jolloin tarve portaissa kulkemiseen vähenee.

Liukumattomat lattiamateriaalit ovat tärkeitä wc- ja pesutilojen turvallisuuden kannalta. Turvallinen lattia ei ole märkänäkään liukas. Läpinäkyvät rakenteet kuten löylyhuoneiden ovet ja suihkuseinämät tulee merkitä niin, etteivät ne aiheuta törmäysvaaraa. Kiintokalusteiden, wc-istuinten ja käsienpesualtaiden asennus seinään, irti lattiasta, helpottaa lattian siivousta kaappien alta.

 

Lisätietoja

www.esteeton.fi

 

 

 

 

Yhteystiedot

Rakennustutkimus RTS Oy
Rakentajan Tietopalvelu RTI Oy

Nuijamiestentie 3 A
00400 Helsinki

Puh. (09) 5407 310  
Yhteystiedot