Ilmasta veteen -lämpöpumppu tai aurinko öljyn rinnalle
Suomessa on noin 160 000 öljylämmitteistä pientaloa. Tässä joukossa on edelleen 1980-luvulla rakennettuja öljylämmitteisiä taloja, joissa on vielä alkuperäiset öljylämmityslaitteistot.
Poltinhuolto mittauksineen on osaavan ammattilaisen tehtävä, mutta kattilan puhtaanapito sopii asukkaalle itselleenkin.
Hybridilämmityksellä on tulevaisuutta, järjestelmä vuodenajan mukaan!
30–40 vuotta vanhat laitteistot eivät ole enää energiatehokkaita eivätkä myöskään taloudellisia käyttää, sanoo erityisasiantuntija Eero Otronen Suomen Lämmitystieto Oy:sta.
1970–1980-lukujen öljykattilan vaihtaminen kehittyneempään kattila-, poltin- ja säätölaitetekniikkaan pienentää lämmityskustannuksia useimmissa tapauksissa 20–30 prosenttia.
– Myös päästöjen määrä vähenee merkittävästi. Ekologisesti ajatellen ei öljylämmityslaitteistoa siis kannattaisi ajaa ylivanhaksi.
Lämpöpumppu tai aurinko rinnalle
Kun kattila vetelee viimeisiään, kannattaa miettiä myös, olisiko järkevää ryhtyä hybridilämmittäjäksi, eli ottaa öljylämmityksen rinnalle uusiutuvaa energiaa hyödyntävä energiamuoto.
Vaihtoehtoja ovat yleisesti aurinkokeräimet tai ilma-vesilämpöpumppu. Lämpöpumppu voidaan kytkeä järjestelmästä riippuen suoraan kattilaan tai lämmityspiirin paluuveteen. Varaajakytkennässä kattilan rinnalle asennetaan 300–500 litran energiavaraaja, sanoo Otronen.
Öljyn ja puun polton yhdistäminen kaksoiskattilaksi oli varhaisin hybridiversio, mutta puuta ja öljyä yhdistetään Otrosen mukaan tänä päivänä enää vähemmän, koska on saatavissa ilmastovaikutuksiltaan ja energiakulutukseltaan parempia vaihtoehtoja.
Puunpolttoa kannattaa kuitenkin harkita aina tapauskohtaisesti. Mikäli puuta on saatavilla omasta takaa ja kiinteistössä on varaavia tulisijoja, on puunkäyttö suositeltavaa lämmitykseen kylmimpinä talvikuukausina.
Rinnakkaisen lämmitysmuodon käyttöönottoa kannattaa harkita myös sellaisten talonomistajien, joilla on pannuhuoneessaan korkeintaan 12–13 vuotta vanha öljylämmitysjärjestelmä. – Laitteistolla on vielä toinen mokoma käyttöikää jäljellä.
Öljylämmitys ei ole hinnalla pilattu
Uusi öljykattila ja poltin maksavat asennuksineen keskimäärin 5 000–7 000 euroa. Jos öljylämmitykseen liitetään lisäksi aurinkolämmitys, kustannus on 6 000–10 000 euroa. Ilma-vesilämpöpumpulla täydennetty öljylämmitysjärjestelmä on samassa hintaluokassa aurinkolämmityksen kanssa.
Tehtäessä valintaa hybridilämmityksestä tulee tarkastella mm. kiinteistön sijaintia ja kokoa, asukasprofiilia, lämmönjakotapaa sekä omaa ajankäyttöä suhteessa tarvittavaan lämmöntuottoon.
Talo ja tottumukset tarkasteluun
– Jokainen talonomistaja tekee tietysti omat ratkaisunsa, mutta kiinteistöä kannattaa aina tarkastella kokonaisuutena, Eero Otronen sanoo.
– Järjestelmän modernisoiminen ei vähennä kulutusta, mikäli talo on kovin hatara ja päästää lämmön taivaan tuuliin. Öljynkulutuksen laskun ja taloudellisen hyödyn nimissä kannattaakin tarkastaa talon tiiveys, ovatko eristeet niin hyvät kuin voisivat olla.
– Ovatko asumistottumukset järkevät, onko huonelämpötila mahdollisesti yli Suomessa tarkoituksenmukaisena pidetyn 20–22 asteen. Kannattaa tarkistaa myös, ovatko lämmityksen termostaattisäädöt kunnossa.
On hyvä tarkastaa myös, ettei vettä kuluteta turhaan: hanojen, suihkujen ja muun käyttövesikaluston kunto sekä termostaattien toimivuus. Vielä mietintään, onko omissa kulutustottumuksissa korjaamisen varaa.
– Rinnakkaisen lämmitysmuodon, aurinkokeräimen tai lämpöpumpun käyttö käyttöveden lämmitykseen on järkevää erityisesti 4-6 henkilön, tai sitä suuremmissa talouksissa, joissa vedenkulutus on runsaampaa kuin 2-3 hengen talouksissa, Eero Otronen sanoo.
Oma osuutensa öljyn kulutuksen määriin on myös öljypolttimen huollolla ja kattilan puhdistuksella.
– Poltin on syytä huoltaa vähintään 2 vuoden välein ja kattila puhdistaa vuosittain. Samoin myös yli 10 vuotta vanha poltin tulee huollattaa vuosittain. Kattilan likaantumisen myötä sekä kulutus että päästöt kasvavat, muistuttaa Otronen.
Lisätietoja