Huolettomia ja huollettavia terassikalusteita
Painekyllästetty puu ja lämpökäsitelty puu kestävät ulkona hyvin ilman pintakäsittelyä, mutta muut puumateriaalit sen sijaan kaipaavat suojaa sekä auringolta että vedeltä. Pintakäsittely vaikuttaa mm. kalusteen ulkonäköön. Mikäli puun pinta on haristunut ja harmaantunut, saadaan se uudenveroiseksi käsittelemällä se lähelle puun omaa väriä sävytetyllä öljyllä. Puiset ulkokalusteet vaativat kunnossa pysyäkseen huoltoa muutaman vuoden välein. Nykyisin erittäin suositut polyrottinkikalusteet ovat puhdistuksen ja huollon suhteen helppohoitoiset, usein ei tarvita kuin pesu.
Katettu, lasitettu terassi lisää käyttömukavuutta ja helpottaa mm. kalusteiden hoitoa. (Kuva: Mammuttihirsi)
Puisten kalusteiden hoito
Jos puisten puutarhakalusteiden pinnat vielä pesun jäljiltä näyttävät yhtä kauhtuneilta ja kuivilta kuin ennen pesua, on aika öljytä puiset osat. Huoltovälin pituus riippuu puulajista, pintakäsittelystä ja kulutuksesta. Puun on aina oltava kuiva, jotta sitä voi öljytä. Jos kevätkelit ovat hyvät, eli lämpöä ja poutaa riittää, voi öljyämisen tehdä jo keväällä. Varo siitepölyaikaa, jos öljyät keväällä ulkona, sillä pinta voi jäädä keltaiseksi. Kalusteiden huolto kannattaisi tehdä jo syksyllä ennen talvisäilytystä. Syksyllä voi käsittelyä vaikeuttaa ilmankosteus. Käsittely kannattaa tehdä sisällä ilmastoidussa tilassa. Jos et tiedä varmasti, millä aineella pinnat on aiemmin käsitelty, tee koekäsittely huomaamattomaan kohtaan. Aiemmin kuultokäsiteltyä, maalattua tai lakattua pintaa ei voi öljytä, sillä öljy ei imeydy pinnan läpi, eikä päinvastoinkaan. Uusi käsittely riippuu siitä, millä aineella käsittely on aiemmin tehty.
Käsittely puun pinnan mukaan
Kuultokäsitelty puu:
Kuultokäsittely voi tarkoittaa eri valmistajilla eri asioita, joten ole tarkkana tässä. Sama nimike voi käsittää monenlaisia pintoja. Jos puupinnassa on selvästi käsittelyaineen muodostama lakkamainen pinta, poista ensin hiomalla irtonainen lakka. Tämän jälkeen pinnat voi käsitellä joko lakalla tai vaihtoehtoisesti öljymaalilla. Mikäli pinnalla on kuultava puunsuoja-aine, harjaa pinta ja pese puhtaaksi, jonka jälkeen käsittele uudelleen puunsuojalla, joko samalla värisävyllä kuin ennen tai voit myös vaihtaa sävyä.
Maalattu puu:
Maalatut pinnat pysyvät koko kesän puhtaina miedolla pesuaineliuoksella (esim. mäntysuopaliuos). Maalipinnan alkaessa lohkeilla, on uusintamaalaus tarpeen. Paras maalaussää on kuiva ja lämmin sää. Kalusteen pinta kannattaa pestä ensin hometta poistavalla liuoksella ja sen jälkeen hangata pois sekä irtonainen maali että puun nukka. Helpoiten tämä onnistuu hiomapaperin avulla. Lopuksi pinta maalataan halutun värisellä öljymaalilla.
Öljytty puu:
Ennen ensimmäistä käsittelykertaa puun pintaa ei tarvitse erikseen puhdistaa, mutta jatkohuoltoa tehtäessä puun pinnan on oltava puhdas ja kuiva ennen öljyämistä. Öljyttyä pintaa ei saa uusintakäsitellä maalilla tai lakalla, sillä ne tarttuvat öljyttyyn pintaan huonosti. Tässäkin tapauksessa suorita ensin vanhojen pintojen puhdistus miedolla pesuliuoksella ja sitten uuden öljyn levitys esimerkiksi sienen avulla. Ylimääräiset öljyt pyyhitään pois.
Polyrottinkikalusteet
Polyrottinkikalusteiden huolloksi riittää usein pelkkä kosteapyyhintä. Jos pesuainetta tarvitaan, riittää pesuun mieto saippuavesi. Vahvemmat aineet voivat haalistaa kalusteen väriä. Kevään ja kesän siitepölykausina rottingin punosten väliin kertyy pelkällä liinalla hankalasti puhdistettavaa siitepölyä. Parhaiten se lähtee esim. puutarhaletkun avulla. Jos käytät painepesuria, kannattaa valita mahdollisimman pienitehoinen pesu ja pehmeä harja. Polyrottinki pysyy pitkään kauniina, kun niitä säilytetään talvella sateen suojassa, kalusteet kestävät kyllä pakkasta, mutta lumi ja jää saattavat aiheuttaa vaurioita. Jos kalusteet ovat talvella terassilla, ei jäätyneiden kalusteiden päälle kannata laittaa mitään painavaa, eikä istua päälle. Kesäkaudella, jos kalusteet ovat terassilla auringon paahteessa pitkään käyttämättä, ne kannattaa suojata esim. sängynpeitteellä tai lakanalla, jotta ne eivät likaantuisi. Kaikenlaisten terävien ja pintaa naarmuttavien liinojen tai työkalujen käyttöä tulee välttää. Polyrottinkia voi myös maalata akrylaattimaalilla, mutta tällöin kannattaa tutustua valmistajan ohjeisiin.
Lue myös: Terassi vai patio | Lasitettu terassi tai parveke jatkaa kesää ja antaa lisätilaa | Piharakennukset, terassit ja patiot