Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Nurmikko tarvitsee huoltoa ja hoitoa

Pahoin vioittunut, rikkaruohoinen ja huonosti kasvava nurmikko pitää uusia. Vaikka leikkaus, lannoitus, kalkitus ja kastelu auttavat pitämään nurmikon hyvässä kunnossa, se ei yksin riitä. Myös kasvualustan tulee olla kunnossa. Vuosittainen hoitotyö pidentää nurmikon uusimisen aikaväliä. kunnossa.

nurmikkokuva 2

Nurmikko on syytä peruskorjata pohjia myöten viidentoista, kahdenkymmenen vuoden välein. Jotta samat rikkakasvit eivät siirtyisi uuteen nurmikkoon, on rikkakasvit poistettava juurineen tai koko maamassa vaihdettava uuteen. Toinen vaihtoehto, epäekologinen tosin, on käsitellä alue tehokkaalla torjunta-aineella.

Parhain aika torjunta-aineen käyttöön on loppukesä, jolloin kasvua on vielä jäljellä. Uuden nurmikon perustamiseen päästään noin kuukauden päästä, kun kaikki kasvusto alueella on kuollut.

 

Liian tiivis maa ei ole hyvä alusta

Yleisimmin perusvikoina ovat liiallinen maan tiiveys tai kasvukerroksen ohuus. Jos alla on esimerkiksi huonolaatuista tasoitemaata tai soraa, kasvualustan vahvuuden tulisi olla 20 cm tai mieluimmin enemmän.

Tiivis maa jyrsitään auki ja lisätään hiekkaa. Lisähiekassa voi olla myös turvetta. Turve sitoo kosteutta, mutta eloperäisenä aineena kuluu nopeasti pois.

Jos savi on märkää tai liian kuivaa, se paakkuuntuu helposti. Pahasti paakuille mennyt nurmikonpohja voidaan jättää ”mustaksi” talven yli, jolloin routa pilkkoo maan käsittelykuntoon.

Liian hiekkapitoinen maa kuivuu helposti. Sitä voidaan puolestaan parantaa lisäämällä savea ja multaa.

Multava puutarhamaa yksistään ei ole hyvä alusta nurmikolle, vaikka nurmikko siinä hyvin viihtyykin. Multamaa sisältää paljon eloperäistä ainesta, ja muutamassa vuodessa tasainen nurmikko on kuopilla ja kumpareilla.

 

Hapan maaperä tarvitse kalkkia

Kun nurmikko on perustettaessa kunnolla kalkittu, niin seuraava ns. ylläpitokalkitus voidaan tehdä muutaman vuoden kuluttua. Suomen maaperä on luonnostaan melko hapanta ja maa happamoituu myös sateen sisältämän rikin vaikutuksesta. Liian happamassa maassa ravinteet eivät ole nurmiheinälle käyttökelpoisessa muodossa, mutta sammal viihtyy. Maa kalkitaan ja lannoitetaan vuosittain tai maa-analyysin mukaan. Pölyävä hienojakoinen dolomiittikalkki on nopeavaikutteista ja edullisinta, mutta levitystyö on aika epämukavaa. Myynnissä on myös rakeisia kalkkeja, joiden levitys nurmikolle on miellyttävämpää, pölyämätöntä. Keväällä kalkki kannattaa levittää jo ohuen lumikerroksen päälle, jolloin sulamisvedet kuljettavat kalkin nopeasti kasvien juuristoalueelle. Kalkitus saa nurmikon uuteen kasvuun.  

Aina nurmikon pohjaa käsiteltäessä, kannattaa siihen lisätä kalkkia. Maan peruskalkitus (30–50 kg/a) on aina tehokkaampaa kuin pintakalkitus.

Muotoile pohjamaa kaltevaksi rakennuksista poispäin. Rajaa lopuksi nurmikon reunat ja tasoita pohjamaan pinta.

 

Pohja ensin kuntoon – pinta sitten

Kun pohjan olosuhteet on korjattu, pinnalle levitetään muutaman sentin kerros multaa, joka jyrätään pohjanmaan päälle kylvökerrokseksi. Lisää lannoite kevätkylvössä multakerrokseen.

Kylvä nurmikon siementä n. 2-3 kg/a kahtena eränä ristiin kulkien, minkä jälkeen haravoi kevyesti kylvös ja jyrää pinta. Kevätkylvössä itäminen tapahtuu paremmin, jos kylvös peitetään n. sentin vahvuisella hiekkakerroksella. Kuivina aikoina huolehdi kastelusta.

 

Nurmikon kasvuun lähtö

Syyskylvössä riittää, kun siemen ehtii ”piikille” ennen pakkasten tuloa. Jos nurmikko ehtii kasvaa noin 7-8 senttiseksi, leikkaa nurmikko ennen talven tuloa noin viiteen senttiin. Älä aja siis liian lyhyeksi. Syyskylvetty nurmikko lannoitetaan vasta keväällä.

Kevätkylvössä nurmikon leikkuu aloitetaan samoin ohjein. Myös silloin ensimmäisellä ajokerralla jätetään hieman normaalia pidempi sänki.

Poista ainakin aluksi kaikki kasaan jääneet leikkuutähteet pois nurmikolta.

 

Nurmikon huolto ja hoito

Kasvaakseen nurmikko vaatii kunnollisen lannoituksen joka kevät. Kannattaa käyttää pitkävaikutteisia lannoitteita, jotka riittävät syyslannoitukseen asti.

Sammaloituneista kohdista poistetaan sammal ja alue kalkitaan hyvin sekä ilmastoidaan.

Aja nurmikko ennen kuin se on liian pitkä. Liian pitkän nurmikon leikkuujätteet paakkuuntuvat ja estävät nurmikon kasvun. Leikkuu kannattaa suorittaa poutasäällä. Näin ajojäljestä tulee parempi sekä tasaisempi ja kone jaksaa leikata paremmin.

Poista rikkakasvit ajoissa, ennen kuin ne valtaavat koko nurmikon.

Syksyllä lehdet haravoidaan pois nurmikolta ja samoin keväällä kulottunut ruoho. Syksyllä lyhyeksi ajettu nurmikko helpottaa haravointityötä melkoisesti.

 

Lue myös: Pihan ja ympäristön huolto ja hoito

 

asfalttiurakointikk logo

 

 

 

 

Yhteystiedot

Rakennustutkimus RTS Oy
Rakentajan Tietopalvelu RTI Oy

Nuijamiestentie 3 A
00400 Helsinki

Puh. (09) 5407 310  
Yhteystiedot