Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Puutarhan huolto- ja hoitotyöt

rts_tutkii_logo_pieniPihassa on useita kohteita, joissa huolto koskee niin kasveja, kasvualustaa kuin koneita ja laitteitakin. Huoltotöiden jako tapahtuu lähinnä vuodenaikojen mukaan, ja siinäkin sää vaikuttaa paljon. Esimerkiksi ankara ja runsasluminen talvi aiheuttaa enemmän töitä, joita on vaikea arvioida etukäteen. Suomessa kun asumme, on talven tuloon aina syytä varautua pahimman mahdollisuuden mukaisesti. Syksy ja kevät ovatkin suurimmat työllistäjät puutarhassa.

 

KEVÄT

Keväällä sormet syyhyävät pihatöihin

Varhaiskevät on leikkausten aikaa. Lumien sulettua leikataan omena- ja marjapensaat sekä kesällä kukkivat koristepensaat.

Kun maan pinta on kuivahtanut, haravoidaan nurmikolta kuollut kasvijäte pois kompostoitavaksi. Roudan sulettua, mutta ennen kasvukauden alkua, poistetaan talvisuojaukset. Mansikasta poistetaan kuolleet lehdet ja mansikkakangas harjataan puhtaaksi.

Kasvit ja nurmikko lannoitetaan vielä, kun kevätkosteutta on jäljellä. Tutustu esim. puutarhaliikkeissä lannoitteisiin ja käytä oikeata lannosta oikeassa paikassa.

 

Kunnosta kukka- ja kasvimaat kasvukuntoon

Kun maa on kuivahtanut, mutta kevätkosteutta on silti jäljellä, on aika kunnostaa kasvi- ja kukkamaat. Kasvimaa möyhennetään talikolla. Poista samalla kertaa myös monivuotisten rikkakasvien juuret. Tasoita maan pinta, muotoile penkit ja kylvä siemenet hyvin kasteltuun kylvövakoon.

Kukkapenkissä maa kuohkeutetaan perennojen ympäriltä. Samalla poistetaan rikkakasvit ja lisätään puutarhamultaa.

 

Osta taimet harkiten

Keväällä kasvuun lähtö on varmempaa ja asukkaiden kiinnostus puutarhaansa kohtaan korkeimmillaan. Silloin hankitaankin suurin osa taimista. Harkitse kuitenkin ennen ostoksia, mitä olet hankkimassa ja millaiseen paikkaan. Harkitsemattomat heräteostot puutarhalla voivat tuottaa sijoittamisongelmia omassa pihassa.

Varsinkin pelkän puiden ja pensaiden juuripaakun sisältävän kuopan kaivu ei useinkaan riitä, vaan istutusalueen maata täytyy parantaa suuremmalta alalta. Jos pohjamaa on savea, on varmistettava veden poistuminen istutuskuopan pohjalta. Tämä tapahtuu joko salaojittamalla tai istuttamalla taimet kumpuun. Vettä läpäisevässä maaperässä istutusmaana käytetään puolestaan vettä sitovaa multaa.

Kastele istutuskuoppa runsaalla vedellä sitä mukaan, kun lisäät juuripaakun ympärille kasvumultaa. Näin koko kasvualusta kastuu kunnolla. Tiivistä maa ja tue taimi tarvittaessa. Huolehdi viikoittaisesta kastelusta kuukauden ajan muistaen myös varjostus.

puutarhanhuolto2

Kasvukauden alku näyttää talvituhot

Kuolleet ja kuivuneet oksat ja kasvinosat leikataan. Älä kuitenkaan poista koko kasvia, sillä vaikka maanpäällinen osa olisikin tuhoutunut, voi juuristo olla elinvoimainen ja lykätä myöhemmin keväällä uutta versoa. Nurmikko paikataan haravoimalla kuollut osa puhtaaksi. Sen jälkeen vaurioituneen kohdan pinta rikotaan esim. rautaharavalla ja tehdään paikkauskylvö. Ohut hiekkakerros auttaa siementen itävyyteen.

 

Kesäkalusteet ulos

Syksyllä puhdistetut kesäkalusteet siirretään paikoilleen. Talven pölyt pyyhitään pois ja puupintaiset kalusteet käsitellään valmistajan ohjeen mukaan hoitoaineilla. Tarkista myös kalusteiden ruuvikiinnitykset ja kiristä tai korjaa tarvittaessa.

 

KESÄ

Kesällä nautitaan pihasta

Kesällä piha on kauneimmillaan ja siellä myös oleskellaan paljon. Kun yöhallat ovat ohi, voidaan istuttaa kesäkukat ulos.

Kesäaikainen pihan hoitotyö on lähinnä kastelusta huolehtimista, rikkakasvien kitkemistä, nurmikon leikkuuta ja sadosta ja kukkien loistosta nauttimista.

 

SYKSY

Loppukesästä varaudutaan jo talveen

Syystyöt alkavat jo loppukesästä, jolloin puutarhan kasveille annetaan syyslannoitteet. Lannoituksen tarkoituksena on lisätä kukkasilmujen syntyä ja parantaa talvenkestävyyttä. Ns. vuotavat puut, kuten kirsikka ja luumu, leikataan.

 

Kasvimaa käännetään heti sadonkorjuun jälkeen

Vie kaikki vanhan kasvuston jäänteet, kuten naatit tai vioittuneet juurekset, kompostiin. Älä käännä niitä maan sisään, sillä niissä voi olla kasvitaudin aiheuttajia, jotka voivat pilata seuraavan kesän sadon. Samalla poistetaan monivuotiset rikkakasvit. Jos maa tarvitsee kalkitusta tai palstaa parannetaan maa-aineksella, tee se ennen maan kääntämistä..

Maa käännetään lapion syvyydeltä käyttäen tasakärkistä puutarhalapiota tai talikkoa. Tee käännöksestä mahdollisimman tasainen tai keskeltä hieman kupera. Kuopat keräävät vettä ja keväällä kuivuminen on epätasaista. Älä riko paakkuja, routa kyllä murentaa kovankin savipaakun.

puutarhanhuolto3

Istuta uusia taimia

Syksy on hyvää aikaa tehdä istutuksia. Varsinkin levossa olevat paljasjuuriset lehtipuut ja -pensaat lähtevät paremmin alkuun kuin kevätistutuksissa.

Kevään kukkasipuleita voidaan istuttaa aina maan routaantumiseen asti. Paremman ja aikaisemman kukinnan saa kuitenkin aikaiseksi, jos sipulit ehtivät juurtua ennen pakkasia.

Alkusyksy on myös hyvää aikaa jakaa perennat ja perustaa uusi kukkapenkki.

 

Haravoi lehdet

Katkaise tuleentuneet perennan varret. Jätä kuitenkin muutama sentti vartta maanpinnan yläpuolelle. Kerää jätteet pois kukkamaalta.

Aja nurmikko lyhyeksi ennen lehtien putoamista. Näin haravoinnista tulee helpompaa. Jos haravointi tuntuu liian työläältä, voit käyttää myös lehtipuhallinta. Parhain tapa on kompostoida lehdet ja kasvijätteet omaan kompostikehikkoonsa.

Tarvittaessa kalkitse nurmikko ennen lumentuloa.

 

Monivuotisten hyötykasvien syystyöt

Vadelmasta leikataan kaikki marjoneet versot ja heikot uudet kasvustot. Tukevista ja terveistä versoista jätetään 11 – 15 kpl rivimetrille ja tuetaan ne esim. lankojen väliin.

Mansikkamaa siivotaan roskista, kuolleista lehdistä ja rönsyistä. Tarvittaessa rönsyistä voidaan ottaa juurtuneet ja vahvat taimet talteen. Käytä vain rönsyn ensimmäistä tainta lisäykseen. Jollei uusi mansikkamaa ole vielä kunnossa, voidaan taimet valeistuttaa odottamaan kevättä.

Kerää hedelmäpuiden alta kaikki hedelmät ja lehdet pois. Vanhat pilaantuvat hedelmät ja pudonneet lehdet lisäävät tautiriskiä.

Poista kuolleet oksat oksasaksilla. Haravoi huolella marjapensaan alusta ja nosta karanneet oksat tukien sisään. Tarkista samalla tukien kunto.

puutarhanhuolto4

Puutarhan koneet

Aja nurmikko kasvukauden lopuksi 4–5 cm:n sängelle. Samalla ajokerralla poistuvat myös syksyn viimeiset lehdet nurmikolta. Huolla ruohonleikkuri ja trimmeri syksyllä. Vaihda öljy, puhdista ilmansuodattimet ja tulppa. Noudata aina laitteiden käyttöohjeita.. Puhdista sekä pese koneet, tarkista terien kunto ja vaihda tarvittaessa. Käytä moottoria niin, että se lämpenee ja kuivuu pesun jäljiltä. Kun laite on jäähtynyt, varastoi koneet kuivaan sisätilaan odottamaan kevättä.

 

Suojaa arat kasvit talven pakkasia vastaan

Aremmat lajikkeet täytyy suojata pakkasta vastaan. Ruohovartiset kasvit, jotka lakastuvat syksyllä, on helppo suojata. Juuri ennen maan routaantumista ja lumentuloa kasvien päälle laitetaan 10–15 cm kuivaa turvetta, joka peitetään vielä havukerroksella. Havukerroksen tarkoitus on pitää suojaava turvekerros kuivana, mutta samalla myös ilmavana. Asenna havut myötäsukaan siten, että sadevesi valuu oksistoa pitkin suojauksen ulkopuolelle. Havut voidaan korvata esim. pakkasmatolla.

Huonosti talvehtivat köynnökset pudotetaan alas ja peitetään havuilla. Tämä auttaa kyllä pakkasta vastaan, mutta ei estä myyrätuhoja. Köynnökset ovat usein myyrien herkkua, ja keväällä voi koko kasvusto olla syötynä. Myyriä vastaan auttaa ainoastaan metalliverkotus, jonka toteutus maata vasten lasketun köynnöksen suojaksi voi kuitenkin olla hankalaa.

Maata vasten suojattujen kasvien päältä ei saisi talven aikana olla kulkua. Lumen luonti kasvien päälle on puolestaan hyvä asia.

Puuvartiset pikkupensaat voidaan suojata esim. säkkikankaalla. Suojaa alaosan runko myyriltä suojanauhalla tai verkolla. Aseta kangas tukikeppien varaan kasvin ympärille siten, ettei kankaan päälle kertyvä lumi paina kasvia kasaan. Kerää lunta mahdollisimman korkealle kasvin juurelle.

Kovina pakkastalvina arkojen pensaiden oksat paleltuvat suojauksesta huolimatta. Kun rungon alaosa on hyvin suojattu, kasvin selviäminen talvesta on edes osin turvattu.

Ikivihreiden kasvien juurisuojaus on hyvä tehdä istutusta seuraavana vuonna. Koko kasvi suojataan kevätauringolta harso- tai säkkikankaalla. Havuilla ja tuijilla suojausaika on 2–4 vuotta istutuksesta, mutta esim. alppiruusut vaativat suojausta joka kevät.

Nosta kellariin esim. daaliat, gladiolukset ja rungolliset ruusut ennen maan jäätymistä.

Laita puiden ja pensaiden jyrsijäverkot ja rungonsuojat paikoilleen.

 

Talvisuojaus ei koske pelkästään kasveja

Esim. salaojien ja sadevesikaivojen purkuaukko kannattaa myös peittää havuilla ja kasata lunta päälle. Puhdista samalla purkuputken pää kasvustosta ja tarkista myyrälukon toiminta tai asenna se.

Tyhjennä kaikki puutarhaletkut vedestä. Irrota suuttimet ja liittimet ja kuivaa ne esim. paineilmalla.

Myös seinän läpi johtava vesiposti suljetaan.

Säilytä kasviruukut ylösalaisin tai jos pidät niissä mullan, käännä ruukut kyljelleen.

Siirrä kaikki jäätyvä neste, kuten torjunta- aineet ja nestemäiset lannoitteet, sisätiloihin. Siirrä myös työkalut, lasten lelut ja muut kesätarvikkeet sisätiloihin ennen lumen tuloa.

 

TALVI

Puutarha uinuu talvella

Talvi on kasvien lepoaikaa, mutta jyrsijät eivät ikävä kyllä nuku talviunta. Hankien noustessa jänis voi ylettyä verkkosuojauksen yläpuolelle ja kuoria puun yhdessä yössä. Runsaslumisina talvina onkin syytä seurata suojauksien korkeutta.

Myyrätuhoja voi torjua tallaamalla lumi suojasäällä puun rungon ympäriltä. Tällöin nurmikon rajassa olevat myyrän käytävät tukkeutuvat ja osaltaan estävät myyrävahinkoja.

Lumen paino voi vahingoittaa puita ja pensaita. Vaarassa ovat varsinkin hennot pensaat, aidat, aidanteet ja nuoret havupuut. Karista lumi pois ajoissa. Muista kuitenkin, että lumi on myös hyvä suoja, joten kerää lunta arkojen kasvien juurille ja päälle. Lopputalvesta tai varhaiskeväällä on aika leikata havupuut.

asfalttiurakointikk logo

 

 

 

 

Yhteystiedot

Rakennustutkimus RTS Oy
Rakentajan Tietopalvelu RTI Oy

Nuijamiestentie 3 A
00400 Helsinki

Puh. (09) 5407 310  
Yhteystiedot