• Tulosta

Vanhassa asuntokannassa myös käytetyt eristepaksuudet olivat nykynormeihin verrattuna pieniä: 10 sentin eristevahvuudet ulkoseinissä ja 20 senttiä yläpohjassa olivat vielä 1970-luvun standardeja, kun nykytaloissa lämpöarvot on tarkkaan säädetty, mikä tarkoittaa jopa kaksinkertaisia eristevahvuuksia entisiin verrattuna. Näiden tietojen valossa ei olekaan ihme, että vanhojen talojen eristykset eivät aina tyydytä. Heikon tilanne on 1960-luvun ja sitä vanhemmissa taloissa, joissa peräti 30 % asukkaista ei ole tyytyväisiä talonsa lämmöneristykseen.

Lisäeristyksellä lämmönhukka kuriin

Lämmöneristämisen päätehtävä on luonnollisesti pitää lämpö talon vaipan sisäpuolella. Toisaalta hyvä lämmöneristys ja ennen kaikkea talon tiiveys vaikuttavat oleellisesti myös asumisviihtyvyyteen. Asunnon vetoisuus voi johtua paitsi huonosta eristyksestä, myös tiivistyksenpuutteesta seinissä, ikkunoissa tai rakenteiden liitoskohdissa. Vetoisuuteen voi olla syypää myös hallitsematon ilmanvaihto. Lisäeristyksellä näihin seikkoihin voidaan puuttua ja asumismukavuutta parantaa.

Entisajan eristeet olivat sivutuotteita

Vanhoissa taloissa lämmöneristys ei ole yleensä toteutettu yhtä hyvin kuin uusissa rakennuksissa. Oman rajoituksensa asettivat jo käytettävissä olevat materiaalit; ennen 50-lukua saatavilla oli vain erilaisia paikallisia materiaaleja ja teollisuuden sivutuotteita, kuten masuunikuonaa, turvetta, sammalta, sahanpurua ja kutterilastua. Vaikka jo 1950-luvulla markkinoille ilmestyivät mineraalivillat ja polystyreeni (Styrox), löytyy ”perinteisiä” materiaaleja yleisesti vielä 1960-luvullakin rakennetuista taloista. Vanhanajan materiaalien eristyskyky on jo lähtökohtaisesti vain noin puolet nykyaikaisten vastaavista. Tilannetta heikentää lisäksi se, että niillä on ollut taipumus painua ajan saatossa, joten seinien yläosista ja ikkunoiden alta löytyy usein paikkoja, joissa eristettä ei ole enää lainkaan. Tyhjissä kohdissa lämpötila laskee talvella jopa niin alas, että rakenteen pintaan tiivistyy kosteutta. Tällöin eristeen puutteellisuus on riskitekijä koko rakenteen säilyvyydelle.

Eri materiaalit pidättävät lämpöä eri tavoin

Eri rakennusmateriaalien ja lämmöneristeiden välillä on suuria eroja lämmöneristyskyvyssä, etenkin jos verrataan vanhoja ja nykyisiä tuotteita toisiinsa. Seuraavassa on yksinkertaistettuna esimerkkeinä eri materiaalien eroista esitetty rakennusmääräyskokoelmasta poimittuja rakennusmateriaalien lämmönläpäisevyyskertoimia. Monille tyyppihyväksytyille tuotteille on olemassa alla esitettyjä paremmat eristävyysarvot, varsinaisissa lämmöneristävyyslaskelmissa käytetään luonnollisesti niitä. Eri tuotteiden lämmöneristyskyky riippuu todellisuudessa myös mm. tuotteen valmistustavasta, tiheydestä ja koko rakenteesta.

Vanhassa asuntokannassa myös käytetyt eristepaksuudet olivat nykynormeihin verrattuna pieniä: 10 sentin eristevahvuudet ulkoseinissä ja 20 senttiä yläpohjassa olivat vielä 1970-luvun standardeja, kun nykytaloissa lämpöarvot on tarkkaan säädetty, mikä tarkoittaa jopa kaksinkertaisia eristevahvuuksia entisiin verrattuna. Näiden tietojen valossa ei olekaan ihme, että vanhojen talojen eristykset eivät aina tyydytä. Heikon tilanne on 1960-luvun ja sitä vanhemmissa taloissa, joissa peräti 30 % asukkaista ei ole tyytyväisiä talonsa lämmöneristykseen. Huono eristys koetaan erityisesti kylminä lattiapintoina, vaikka itse syy voikin olla aivan muualla. Kylmä ilma painuu alaspäin, joten huono eristys aistitaan ensin lattianrajassa. Siniset jalat eivät kuitenkaan ole ainoa peruste remonttiin, sillä jo paljon ennen fyysisiä tuntemuksia heikko eristys näkyy lämmityslaskussa.

Vanhan talon lisäeristäminen

Talon lämmöneristävyys muodostuu kokonaisuudesta, jossa vaikuttavat eristepaksuudet, rakenteiden tiiveys, ikkunoiden laatu ja kunto sekä ilmanvaihtojärjestelyt. Tilanteesta riippuen heikoimman osatekijän parannus voi vaikuttaa jo selvästi asumismukavuuteen, mutta energiankulutusmielessä lähelle nykyvaatimuksia päästään vasta kaikkiin em. asioi hin puuttumalla. Lisäeristys on perusteltua erityisesti silloin, jos lähtötilanne on selvästi heikko (purueriste tms.) tai rakennusosa korjataan joka tapauksessa jostain muusta syystä.

Yläpohjaeristäminen helpointa

Helpointa ja edullisinta lisäeristäminen on yläpohjissa. Jos pohjalla on jo mineraalivilla tai muu hyväkuntoinen eriste ja tilaa on, voi 20–30 sentin lisäeristyksen asentaa suoraan vanhan eristeen päälle. Järkevän kokonaiseristepaksuuden raja yläpohjassa menee 40–50 sentin kohdalla, yläpohjan tuuletusta ei kuitenkaan saa eristeellä tukkia vaan vesikaton70 mm:n tuuletusväli. Yläpohjan eristystä voi kasvattaa myös alaspäin. Vähiten seisomakorkeutta vievät hyvin eristävät tuotteet, kuten polyuretaani.

Ulkoseinäeristämisen vaihtoehdot

Ulkoseinien eristyksen parantamisessa on kolme vaihtoehtoa: Vanha eriste voidaan vaihtaa kokonaan tai lisäeristys voidaan lisätä ulko- tai sisäpuolelle. Asia ratkeaa usein luonnostaan muun korjaus tarpeen mukaan. Jos sisäpintoja uusitaan, eriste kannattaa lisätä sisäpuolelle. Jos julkisivu vaatii uusimista, lisäeristyskin kannattaa toteuttaa ulkopuolelle. Vanha eriste kannattaa vaihtaa kokonaan uuteen erityisesti silloin, jos se on esim. painunutta purua tai muuten huonokuntoista. Ulkoseinissä jo 10 sentin paksuisen, painuneen purueristeen vaihtaminen nykyaikaiseen vaihtoehtoon saa aikaan tuntuvia parannuksia sekä aistinvaraisesti että lämpölaskusta tarkasteltuna. Eristeen vaihto ei myöskään kasvata seinäpaksuutta, joten ikkunat ja ovet eivät tässä vaihtoehdossa ”uppoa” rakenteen sisään. Noin puolet lisäeristäjistä asentaa uuden eristeen ulkoseinän sisäpintaan, ulkopuolelle tai vanhan eristeen tilalle tehdään kumpaankin noin neljännes lisäeristyksistä.

Rakennusfysiikkaa ei saa unohtaa

Rakennusfysiikkaa eli rakenteiden kosteus teknistä toimintaa ei vanhan talon korjaamisessa kannata unohtaa. Rakenteita muutettaessa on aina otettava huomioon olemassa olevien rakenteiden ja materiaalien käyttäytyminen, sillä lämmöneristystä parannettaessa muuttuu samalla myös sen kosteustekninen toiminta. Mm. höyrynsulun tarpeellisuus, paikka sekä rakenteessa tarvittavat tuuletusraot on aina mietittävä tapauskohtaisesti.

Vanhojen eristeratkaisuiden yhteydessä ei tyypillisesti ole käytetty höyrynsulkua lainkaan, materiaalit ovat läpäisseet hyvin ilmaa ja puupohjaisina ne ovat olosuhteiden mukaan joko sitoneet tai luovuttaneet sisäilman kosteutta. Hillityllä vedenkäytöllä kosteusrasitus ei ole ollut suurta ja rakenteet ovat usein säilyneet ilman suurempaa lahoa tai homehtumista. Useimmat nykyaikaiset eristemateriaa lit eivät kuitenkaan omaa kosteudensitomisominaisuutta, eikä läpihatara rakenne ole muutenkaan energiankulutuksen kannalta toivottavaa. Höyrynsulku onkin yleensä nykyään välttämätön, eikä sen asentamisessa kannata jäädä puolitiehen. Höyrysulku kannattaa asentaa huolella ja tiivistää myös kaikki saumat ja liittymäkohdat. Näin syntyvä tiivis ja energiataloudellinen rakenne vaatii kuitenkin taloon myös hyvän ilmanvaihdon.

Perusasiat turvallisessa lisäeristämisessä

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että yläpohjan eristepaksuuden kasvattaminen on aina turvallista, kunhan tuuletus hoituu edelleen tehokkaasti. Ulkoseiniä eristettäessä on perehdyttävä tarkemmin rakenteiden kosteuskäyttäytymiseen. Ulkopuolelta lisäeristäminen ei yleensä vaadi mitään erityistoimenpiteitä, sillä uudet eristeet läpäisevät hyvin vesihöyryä ja rakenne tuulettuu edelleen riittävästi ulospäin. Sisäpuolinen lisäeristys vaatii tarkkuutta. Tiivis höyrynsulku on yleensä tarpeellinen, sillä se sekä estää sisäpuolella syntyneet kosteuden kulkeutumisen rakenteeseen että myös parantaa rakenteen lämmöneristävyyttä. Samalla on kuitenkin varmistuttava, että vanha rakenne ei sisällä tiiviitä kerroksia. Esimerkiksi puueristeen päälle tehtävä lisäeristys ja höyrynsulkumuovi on toimiva ratkaisu, kunhan vanhasta rakenteesta (eli tulevan uuden rakenteen sisältä) poistetaan mahdolliset höyrytiiviit kerrokset. Esimerkiksi lateksimaalilla moneen kertaan maalattu sisäverhouslevy voi olla jo melkoinen höyrysulku.

Kaiken kaikkiaan oikeilla rakenneratkaisuilla ja työn huolellisuudella on suuri merkitys koko rakenteen toimivuudelle. Eristeet on asennettava huolellisesti, sillä tiiviys on oleellinen osa lämmöneristystä. Myös kylmäsiltoja on pyrittävä välttämään. Märkä eriste ei paljon lämmitä, joten hyvään rakenteeseen pääsee vain vähän kosteutta ja sekin pääsee tuulettumaan rakenteesta pois. Kosteuden poistumista edesauttaa, jos rakenne ”harvenee” sisältä ulospäin mentäessä, eli tiiviit rakenteet ovat sisäpuolella, läpäisevämmät ulkopuolella. Talon kosteustekniseen toimivuuteen liittyy oleellisena osana myös ilmanvaihto. Ilmanvaihdon tarkoituksena on, paitsi vaihtaa ”käytetty” ilma uuteen, myös poistaa asumisen aiheuttama liika kosteus hallitusti.

Materiaaleissa on valinnan varaa

Markkinoilla on useita lisäeristämiseen soveltuvia eristemateriaaleja. Yleisimmät ovat vuorivilla, lasivilla, erilaiset puukuitueristeet (selluvilla), polystyreeni (styrox) sekä polyuretaani. Viime vuosina erityisesti puukuitueristeet ovat kasvattaneet suosiotaan. Nämä eristeet sopivatkin korjausrakentamiseen hyvin, sillä niiden ominaisuudet ovat lähellä vanhoja eristemateriaaleja. Yläpohjissa ja ulkoseinissä ovat yleistyneet myös nimenomaan korjausrakentamiseen suunnitellut eristeen ja verhouksen sisältävät yhdistelmälevyt. Näissä rakennuslevyyn (tyypillisesti lastu- tai kipsilevyn) on kiinnitetty valmiiksi polyuretaani- tai EPS-eriste.

Eristemateriaalit ovat joko levymäisiä tai puhallettavia. Pieniin lisäeristyksiin on puhalluseristeitä saatavana myös säkkitavarana. Yleisimmin käytettyjen eristystuotteiden lämmöneristyskyky perustuu niiden sisällään pidättämään ilmaan, joten kovin suuria eroja eri tuotteiden lämmönläpäisevyysarvoissa ei ole. Poikkeuksen tekee lähinnä polyuretaani, jonka lämmönjohtavuus on noin kolmasosan pienempi kuin villoilla, puukuitueristeellä tai polystyreenillä. Polystyreenin parempi lämmöneristyskyky perustuu sen sisältämään, heikosti lämpöä johtavaan kaasuun. Kevytsoran rakenne ei ole lämmönpidätyskyvyn kannalta optimaalinen, joten sen eristyskyky on alle puolet polystyreenin vastaavasta. Toisaalta muiden ominaisuuksiensa vuoksi kevytsora on erinomainen alapohja- tai routaeriste mm. radonalueilla tai heikosti kantavalle maaperälle rakennettaessa.