Uutta hirsiarkkitehtuuria Kontiolta
Kontion kehittämä moderni hirsitaloarkkitehtuuri sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun yrityksen asettama työryhmä mietti minkälainen on tulevaisuuden hirsitalo. Modernit yksikerroksiset talot saivat innostuneen vastaanoton, joten modernia mallistoa päätettiin laajentaa uusien yksikerroksisten lisäksi kaksikerroksisilla taloilla. Kontion tiimi tutkii jatkuvasti niin asiakkaiden toiveita ja tarpeita, kuin myös maailmalla puhaltavia arkkitehtuurin ja designin tuulia. Tätä tietoa hyödyntäen syntyy ajankohtaista, käytännöllistä ja aikaa kestävää Kontio-arkkitehtuuria.
Tontin ja asukkaiden tarpeiden mukaan muuntuva
Kontion taloissa on kiinnitetty huomiota erityisesti kaupunki- ja taajamarakentamiseen, jossa tontit voivat olla pieniä ja naapurit lähellä toisiaan. Ikkunoiden ja erilaisten arjen toimintojen sijoittelulla saadaan aikaan sopivasti omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Lisäksi yksityisyyttä voidaan tuoda lisäämällä käytännöllisiä autokatoksia ja varastoja sopivaan kohtaan rakennusta. Tällöin piha jää paremmin katseilta suojaan. Jos tilantarve on vähän suurempi, pienen tontin käyttö tehostuu, jos talon rakentaa kahteen kerrokseen.
Yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden
Kontiokoti viimeistellään harkituilla yksityiskohdilla, kuten kokonaisuuteen sopivilla listoilla, keittiö- ja kiintokalusteilla sekä kaiteilla ja paneloinneilla, jotka on suunniteltu ja valittu asiakasta varten. Näin yhtenäisen, tyylikkään ja loppuun asti harkitun kokonaisuuden luominen on asiakkaalle mahdollisimman helppoa.
Hirsitalo teki paluun kaupunkiin
Ekologinen ja terveellinen hirsirakentaminen on lyönyt läpi Suomessa myös julkisessa rakentamisessa. Maailman suurimman hirsirakennuksen, Pudasjärven koulukampuksen, rakentaminen on loppusuoralla. Myös maailmalta tulee yhä voimakkaampia kiinnostumisen merkkejä julkisen rakentamisen puolelta.
Yhä useampi valitsee kodikseen Kontion hirsitalon, eikä se ole ihme, sillä männyn hyvinvointia edistävät ominaisuudet ja rakennustekninen luotettavuus ovat vertaansa vailla. Lisäksi hirsitalossa on oma rauhallinen tunnelmansa. Myös uusi kaunis arkkitehtuuri ja toimivat käytännölliset ratkaisut viehättävät suomalaisia.
Kontio jalostaa parhaan pohjoisen puun tukista valmiiksi lopputuotteeksi uusimmalla teknologialla ja korkealla ammattitaidolla, tarkasti asiakkaiden toiveita kuunnellen. Yli 40 000 ympäri maailmaa toimitettua hirsirakennusta ovat opettaneet tekijälle paljon, mutta Kontiolla on edelleenkin halu kehittyä ja tarjota asiakkaille entistäkin monipuolisempi ja laadukkaampi tuote- ja palvelukokonaisuus.
Hirsirakentamisen markkinajohtajana Kontio haluaa osaltaan näyttää suuntaa tulevaisuuden rakentamiselle. Asiakkaille tarjotaan tänään ja tulevaisuudessa vain parasta, heidän tarpeitaan vastaavia turvallisia, terveellisiä ja kauniita koteja – hyvinvoinnin arkkitehtuuria.
Lisätietoja
Kontiotuote Oy
Tutustu Kontioon Suomirakentaa.fi:ssa: