Omakotitalon vesitalous
Omakotitalojen vesitalous perustuu kahteen asiaan. Vesi joko tuotetaan omasta kaivosta tai talo on liitetty yleiseen vesijohtoverkkoon. Jälkimmäinen on helppo ja turvallinen ratkaisu. Vesi riittää aina, ja vedentoimittaja tarkkailee sen laatua. Varsinkin haja-asutus alueilla ei kunnallista vettä ole aina mahdollisuus saada, ja silloin oma kaivo on välttämätön. Toimivan kaivon edellytyksinä on, että pohjavettä on aina saatavilla, veden laatu on tutkittu hyväksi ja kaivo on puhdistettu säännöllisesti. Omavesitalous vaatii myös oman tuloputki- ja pumppujärjestelmän. Myös jäätymättömyys on varmistettava niin putkiston kuin vesilaitteidenkin osalta.
Vesijärjestelmät
Vesijärjestelmät jakautuvat kahteen pääryhmään: kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon sekä kiinteistökohtaiseen järjestelmään. Lisäksi voi olla myös useampien talouksien yhteisiä järjestelmiä, jotka koskevat käyttövettä ja viemäröintiä tai jompaakumpaa erikseen.
Kunnallinen verkosto on huoleton. Vesi tulee ja menee, eikä kapasiteetin riittämättömyydestä ole murhetta. Tässä järjestelmässä kunta tuo yleensä tontin rajalle liittymän. Liittyessään kunnalliseen järjestelmään asukas maksaa liittymismaksun ja liitostyöt kunnan vesilaitokselle aina vesimittarille asti. Tästä eteenpäin asukas huolehtii itse järjestelmän liittämisestä omaan verkostoonsa. Työssä täytyy käyttää hyväksyttyä ammattimiestä.
Kiinteistökohtainen vesihuolto koostuu kaivosta, vesijohdosta, pumpusta ja painesäiliöstä. Tällöin kaikki kustannukset jäävät remontoijan harteille. Myös jätevesi vaatii omat järjestelynsä, joista kerromme omassa artikkelissaan.
Kaivovesi on pohjavettä
Kaivosta saatava pohjavesi on sade- ja sulamisvesistä maaperään imeytynyttä, maaperän huokosissa ja kallioperän raoissa kulkevaa vettä. Kun vesi suodattuu maakerrosten läpi, se puhdistuu, ja samalla siihen liukenee erilaisia aineita. Pohjaveden muodostumisalue on yleensä kaivon yläpuolisessa maastossa tai tasaisella maalla kaivon ympärillä, ja se voi ulottua jopa satojen metrien päähän. Kallioporakaivon pohjaveden muodostumisalue voi ulottua paljon pidemmällekin.
Maaperän vaikutus pohjaveteen
Parhaita paikkoja perinteiselle rengaskaivolle ovat rinteiden alaosat, missä pohjavesi purkautuu lähteinä tai sitä tihkuu kosteikoille. Hiekka- ja soramailla pohjavettä on runsaasti, ja se on yleensä hyvälaatuista. Moreenimaissa pohjaveden pinta voi alentua kuivana aikana jopa metrejä normaalitasostaan, mikä pitää ottaa huomioon kaivoa rakennettaessa. Rengaskaivoa ei tule kuitenkaan sijoittaa maaston alavimpaan kohtaan, koska sade- ja sulamisvedet kertyvät sinne.
Huonokuntoiseen kaivoon valuu maan pinnalta vesiä, joiden vaikutus näkyy usein veden värillisyytenä ja sameutena. Huonokuntoinenkin kaivo kannattaa kunnostaa, jos vettä on riittävästi, ja kaivoveden huono laatu johtuu vain maan pinnalta kaivoon valuneista vesistä. Jos pohjaveden likaantumisen syytä ei voida poistaa, täytyy rakentaa uusi kaivo paremmalle paikalle.
Hyvää kaivon paikkaa kannattaa etsiä mahdollisuuksien mukaan kauempaakin luonnontilaiselta alueelta, jossa ei ole likaantumisriskiä. Yhteiseen vesijohtoverkkoon liittyminen on usein suositeltavin ratkaisu. Jos tämä ei ole mahdollista, eikä omalta maalta löydy kunnollista kaivonpaikkaa, kannattaa harkita naapureiden kanssa yhteisen kaivon rakentamista. Naapurin maalle kaivon voi rakentaa asianmukaisen, kirjallisen sopimuksen perusteella. Joissakin harvoissa tapauksissa voi tulla kysymykseen vedenotto-oikeuden ratkaiseminen vesilain mukaisella menettelyllä.
Kuivuuden aiheuttaman huonon pohjavesitilanteen aikana kaivonomistajat voivat harkita seuraavia toimenpiteitä: vedenkulutuksen vähentäminen, kaivon kunnostaminen ja syventäminen tai kokonaan uuden kaivon tekeminen, yhteyden rakentaminen vesilaitoksen verkostoon tai veden kuljetus muualta. Tällöin veden varastointi säiliöön olisi parempi ratkaisu kuin sen tuominen kaivoon.
Kaivoveden laatu tutkittava
Pohjaveden luontainen laatu vaihtelee huomattavasti. Vesi voi olla paikoitellen epäterveellistä johtuen maa- ja kallioperässä luonnostaan olevista aineista, joita ovat mm. radon, uraani, arseeni ja fluoridi. Ihmisen vaikutuksesta maaperään pääseviä aineita ovat esim. lannoitteiden nitraatit, torjunta-aineet, ulosteperäiset bakteerit ja virukset. Veden liiallinen happamuus eli alhainen pH sekä suuret rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat kaivoveden yleisimpiä ongelmia. Myös eläinten ulosteista voi taudinaiheuttajia päästä kaivoon.
Kaivoveden pitää olla terveydelle vaaratonta. Kaivon kunto on tarkastettava vuosittain, ja kaivoveden laatu on hyvä tutkittaa kolmen vuoden välein, vaikkei maussa huomaisikaan mitään poikkeavaa. Ennen näytteenottoa kannattaa pyytää ohjeet kunnan terveystarkastajalta tai vesinäytteitä tutkivalta laboratoriolta. Viranomainen analysoi näytteen ja antaa lausunnon sekä toimenpide-ehdotukset, mikäli haitallisia aineita ilmenee. Jos esiintyvien haitallisten aineiden pitoisuudet ylittävät talousvedelle asetetut rajat, voidaan aineet suodattaa pois vedestä.
Kaivoveden laatuvaatimukset
Jos vesiastian päälle tulee öljymäinen sateenkaaren väreissä hohtava kalvo, on vedessä todennäköisesti rautaa. Rauta aiheuttaa makuhaittoja, värjää veden ruskeaksi ja aiheuttaa ruskeita värjäytymiä esim. kaakeleihin. Jos vedessä on lisäksi mangaania, vesi voi tuoksua epämiellyttävälle. Hajuhaittoja aiheuttaa porakaivoissa myös rikkivety. Tällöin vesi tuoksuu keitetylle kananmunalle.
Hapan vesi voi väriltään ja hajultaan vaikuttaa hyvälaatuiselta. Ensihavainnot syntyvät, kun esim. pesuhuoneen posliinit tai vaaleatukkaisten vedenkäyttäjien hiukset värjäytyvät vihreiksi. Tällainen pH-arvoltaan alhainen hapan vesi syövyttää metalliputkia, ja kupariputkista veteen liukeneva kupari aiheuttaa vihertäviä värjäytymiä. Metalliosien syöpymistä aiheuttaa myös veden suuri kloridipitoisuus eli veden suolaisuus. Suola voi olla peräisin läheisen tien suolaamisesta tai rannikolla merivedestä.
Veden liiallista happamuutta voidaan poistaa esim. laittamalla kaivon pohjalle kalkkikivikerros tai hankkimalla veden happamuutta poistava käsittelylaite.
Tarkempia tietoja kaivovedestä tutkittavista aineista, niiden ominaisuuksista ja aiheutuvista haitoista löytyy Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) kotisivuilta osoitteesta www.ymparisto.fi sekä SYKE:n julkaisemasta Hyvä Kaivo -esitteestä.
Kaivo vaatii myös huoltoa
Rengaskaivo on syytää huoltaa aika ajoin. Huoltoväli määräytyy lietteen muodostumisen mukaan.
Kaivosta tyhjennetään vesi tehokkaalla uppopumpulla, ja pohjalla oleva liete poistetaan. Myös renkaiden pinnat harjataan puhtaiksi ja huuhdellaan huolella. Pohjalle lisätään tarvittaessa puhdistettua kaivosuodatushiekkaa, jota on saatavana 25 kg:n säkeissä rautakaupoista.
On olemassa myös yrityksiä, jotka huolehtivat työstä puolestasi. Tämä tulee kysymykseen varsinkin silloin, kun veden tulo kaivoon on erityisen runsasta.
Kaivon kannen on oltava turvallinen joka tilanteessa. Paras on betoninen kansi, joka on varustettu ilmastointiputkella. Kansi istuu tiivisti renkaan huullokseen, jolloin pieneläimet ja roskat eivät pääse kaivoon.
Vesipumpun valinta tarpeen mukaan
Omakotitaloissa pumpuksi riittää hyvin vesiautomaatti. Pumppu on verrattain edullinen ja koostuu moottorista, siipipumpusta ja 25–30 litran säiliöstä. Pumpuksi kannattaa valita rst-pumppu, jossa sekä säiliö että pumppupesä on tehty ruostumattomasta teräksestä. Tällaisen pumpun hinta on noin 250 €. Imuputki varustetaan pohjaventtiilillä ja pumpun imupää takaiskuventtiilillä. Pumpun imukorkeus on 7–8 metriä. Mitä alhaisempi imukorkeus on, sitä paremmin pumppu toimii.
Jos imukorkeus on suuri tai siirtomatka on pitkä, pumppu asennetaan kaivoon. Tällöin käytetään paineuppopumppuja. Ne on varustettu painekellokytkimellä, ja ne alkavat siirtää vettä heti, kun hana aukaistaan. Järjestelmään on hyvä asentaa tasauspainesäiliö, joka estää paineiskujen synnyn pumpun käynnistyessä. Uusimmissa kaivouppopumpuissa tasausjärjestelmä on jo pumpun sisään rakennettuna. Pumppujen hinnat alkavat noin 650 €:sta.
Jos on syytä pelätä kaivoveden loppumista, avokaivopumppu täytyy varustaa katkaisukoholla. Tällöin vältetään pumpun palaminen, jos vesi kuivana kautena loppuu.
Porakaivopumppu on hyvin samantapainen edellisen kanssa, mutta suunniteltu syviin porakaivoihin. Yleensä porausfirmat myyvät sekä porauksen että pumpun samalla kertaa.
Porakaivon tekeminen kestää 3–7 työpäivää ja maksaa 4 000–8 000 euroa riippuen syvyydestä ja siitä, tarvitaanko niin sanottua kalliopohjan vedenpainehalkaisua. Keskimääräinen poraussyvyys on 80 metriä. Hinta sisältää pumpun, paineastian ja verkostoon liittämisen, mutta ei kaivutyötä. Porausfirmat toimivat tavallisimmin ns. vesitakuulla. Tänä päivänä porakaivovedestä on syntynyt radonkeskustelua. Radonpitoisuus onkin syytä tutkia porakaivovedestä.