Keittiön uudistus vai kokonaan uusiksi
Keittiön uudistamisen tai kokonaan uuden keittiön aika on tullut, kun vanha keittiö tuntuu toimimattomalta tai pinnat ja ovet aikansa nähneiltä. Kenties kodinkoneetkin ovat tulleet tiensä päähän, koska niiden kestoikä nykyisin yleisesti on vain 10–15 vuotta. Nyt on aika miettiä, riittääkö keittiön kohennukseen pelkkä ovien pinnoitus, työtasojen vaihto tai vain vetimien vaihto. Koko keittiön päivittämisellä nykyaikaiseksi voi toimivuutta parantaa esim. väliseinän tai sen osan poistolla. Toimiva keittiö mukautuu käyttäjän eri elämänvaiheisiin.
Ruokakomero on uusin trendi keittiösuunnittelussa. Se säästää kaappitilaa keittiöstä. (Kuva: Kannustalo)
Unelmien keittiöön
Keittiön suunnittelu on vaativa tehtävä etenkin remonttikohteessa. Valmiiksi olemassa olevat rajoitetut tilat, vanhat vesipisteet, viemäröinnit ja kantavat väliseinät asettavat keittiölle enemmän rajoituksia kuin täysin uuteen suunnitteluvaiheessa olevaan kotiin tulevalle keittiölle. Hinta- laatusuhde ja tyyliin sopivuus ovat keittiön valinnassa vuodesta toiseen merkittäviä tekijöitä. Keittiöremontin hintahaitari on laaja, sillä osa hankkii vain ovet, osa tekee koko keittiön uusiksi seiniä ja lattioita myöden. Ennen ammattilaisen paikalle tilaamista, kannattaa jo valmiiksi miettiä, millainen keittiö olisi oman perheen tarpeisiin ja mieltymyksiin sopiva ja mitä mahdollisia toimintoja sinne haluaa. Uuden keittiön suunnittelu kannattaa aloittaa juuri tarpeista, esim. kodinkoneista: mitä ja miten sijoitettuna. Keittiöistä kannattaa katsella mieleisiä vaihtoehtoja ja ottaa niistä parhaimpia ideoita ja vaikka kuvia tai lehtileikkeitä mukaan jo ensimmäiseen suunnitteluistuntoon kalustesuunnittelijan kanssa. Hyvällä suunnittelulla pieneenkin tilaan saadaan toimiva keittiö. Hyvä suunnittelija osaa tehdä keittiöstä persoonallisen ja trendikkään, juuri sen unelmien keittiön.
Hyvä suunnittelija ja ammattitaitoinen asennus
Keittiö tarvitsee yksityiskohtaisen kalustesuunnitelman ja samalla on hyvä miettiä, kuka tekee asennustyön. Hyvä suunnittelu takaa toimivan ja mieluisan keittiön budjetin mukaisesti. Ammattitaitoinen suunnittelija tietää, miten tehdään toimiva keittiö, hän tuntee materiaalit, mitä keittiö eri pinta- ja sisusversioineen maksaa, kuinka sinne saadaan riittävä valaistus, järkevimmän ovien aukeamissuunnan ja myös miten helppohoitoinen se on. Hän osaa sijoittaa kaikki tarvittavat toiminnot niin, että koko keittiö toimii. Hän osaa tehdä toiveiden mukaisen keittiön, jossa kaapisto kodinkoneineen ja valaistuksineen helpottaa kokkaamista.
Nykyajan keittiö on avonainen, usein osa olohuonetta tai ruokailutilaa, siksipä ei ole samantekevää, miltä keittiö näyttää. Suunnittelijalta saa tänä päivänä 3-ulotteiset kuvat keittiöstä ja näin etukäteen voi katsella, miltä keittiö näyttää valmiina erilaisilla ovivaihtoehdoilla, vetimillä ja väreillä. Asennustyön teettäminen ammattilaisella säästää aikaa ja vaivaa ja vähentää virheitä, jos itsellä ei ole osaamista. Tavallisen keittiön asennustyö kahdella ammattilaisella kestää kahdesta kolmeen päivää. Vanhan keittiön purkutyöstä ja uuden asennuksesta tilalle saat vielä työn osalta kotitalousvähennyksen.
Peruslähtökohta suunnittelulle on perheen tarpeet, leivotaanko, laitetaanko yhdessä ruokaa, halutaanko erillinen ruokailutila, saareke ja mihin sijoitetaan koneet juuri tähän keittiöön. Suunnittelussa on tärkeää ennakoida myös tulevaisuutta ja esteettömyyttä: onko keittiössä liikkuminen mahdollista esim. liikuntarajoitteisella henkilöllä, mahtuuko kaapistojen välissä pyörätuoli tai rollaattori liikkumaan.
Monet pikkuasiat jäävät maallikolta huomaamatta, mutta ammattinsa osaava kalustesuunnittelija osaa tilankäytön.
Keittiön toimivuus
Keittiön toimivuuden kannalta on tärkeää, että kulkuyhteys ulko-ovelle, ruokailutilaan ja kodinkoneiden välillä on helppo. Lieden, vesipisteen ja kylmätilojen muodostama tila on keittiön ydin. Näiden tulisi optimaalisimmillaan sijaita toisiinsa nähden kolmiossa, josta etäisyys pisteestä toiseen olisi vain pari–kolme esteetöntä askelta. Vanhoissa remonttikohteissa keittiö voi olla niin pieni, ettei tätä sääntöä pysty noudattamaan ja on tyydyttävä optimaalisimpaan vaihtoehtoon, ellei keittiötä saa laajennettua seiniä siirtämällä tai poistamalla. Kannattaa miettiä, tarvitaanko kahta jääkaappipakastinta vai voisiko erillisen pakastimen sijoittaa muuhun tilaan, esim. kellarin varastotilaan. Joskus kun seinätilaa on vähän, voi keittiötä ”suurentaa” syvyyssuuntaan laittamalla alakaapiston normaalin 60 cm:n sijaan hieman syvemmäksi.
Viime aikoina yleistyneet koko seinän kokoiset ja korkuiset komerotyyppiset keittiökaapit ovat oivallinen ratkaisu myös pieneen keittiöön. Niiden eteen sijoitettuun saarekkeeseen voi sijoittaa paitsi laskutilaa, myös lieden ja vesipisteen. Kunkin toiminnon vieressä olisikin hyvä olla laskutilaa. Lieden ja pesualtaan välissä pitäisi työtilaa olla vähintään 60 cm ja toisellakin puolella liettä vähintään 40 cm. Kodinkoneiden sijoittelussa on tärkeää, ettei lieden, pesualtaan ja kylmälaitteiden välisessä kolmiossa ole kulkuesteitä. Paljon käytettyjen kodinkoneiden, kuten astianpesukoneen ja uunin sijoittaminen oikealle työskentelykorkeudelle on ergonomisesti järkevää. Esim. astianpesukoneen nostaminen 30–40 cm lattiatasosta helpottaa huomattavasti sen täyttämistä. Remontoitavan keittiön tila voi olla niin pieni, ettei molempia voi nostaa lattian tasosta korkeammalle, jolloin kannattaa miettiä, kumpaa tarvitsee käyttää enemmän. Keittiö on kuitenkin aina yksilö, joten mitään yleispätevää, kaikkia tyydyttävää patenttiratkaisua ei ole olemassa.
Jos keittiötila on pieni eikä sitä saa laajennettua esim. väliseinää muuttamalla, voi miettiä myös erillisen ruokakomeron laittamista keittiöön. Tällainen oli aikoinaan kaikissa vanhoissa taloissa ja nyt se on tullut uusimpana trendinä takaisin. Remonttikohteessa ruokakomeron voi sijoittaa myös lähelle keittiötä, jos siellä ei ole tilaa, ja näin säästää kappitilaa pienessä keittiössä.
Kaappien runko, sisus ja ovimateriaali vaikuttavat hintaan
Kalusteiden rungot ovat yleensä huonekalukäyttöön tarkoitettua lastulevyä, pinnoitteena joko melamiinia, puuviilua tms. tyyliin sopivaa. Uudempi runkomateriaali on kierrätettävästä materiaalista valmistettu biokomposiittirunko, joka on veden kestävä ja ekologinen vaihtoehto.
Keittiön koon ja sitä kautta kaappien määrän jälkeen suurin hintaan vaikuttava tekijä on kaappien ovien materiaali. Massiivipuiset ovet ovat hintahaitarin yläpäässä ja melamiinipintaiset halvemmassa päässä. Saman kalustekokonaisuuden hintaero voi olla suuri.
Suosituin materiaali keittiökaappien ovissa on melamiini. Se on yksiväristä tai kuviopainettua, kyllästettyä paperikalvoa. Käsittelyn ansiosta pinnasta tulee kulutusta ja kuumuutta kestävä, vettä hylkivä ja helppohoitoinen. Melamiinin etuja on, että sitä saa laaka- ja peiliovisena, kiiltävänä ja mattapintaisena, värivaihtoehtoja on loputtomasti, se kestää hyvin naarmuuntumatta ja se on edullinen. Haittapuolista voi mainita, että huonolaatuinen kalvo voi alkaa irvistellä ja varsinkaan saumat eivät pidä kuumasta, eikä kosteasta.
Melamiinia kovempi ja paksumpi materiaali on laminaatti, jota aikaisemmin kutsuttiin ikilevyksi. Se on noin kolme kertaa kestävämpää kuin melamiini, mutta myös kalliimpaa. Laminaattia käytetään nykyisin keittiön ovien ja työtasojen ohella myös välitiloissa. Se on lujaa kestomuovia, jota voidaan kuvioida ja värittää monin eri tavoin.
Laminaatti kestää erinomaisesti kovaa kulutusta ja erilaisia pesuaineita, minkä vuoksi sitä käytetään myös työpöytätasoissa sekä keittiöissä että kylpyhuoneissa.
Massiivipuuovet ovat kokonaan puuta nimensä mukaisesti. Koivu, mänty, tammi ja pyökki ovat yleisimmin käytettyjä puulajeja kaappien ovissa. Massiivipuiset ovet ovat kauniita ja näyttäviä, mutta ovat selvästi kalliimpia kuin mm. melamiini ja laminaatti.
Kaapiston sisällä olevat varusteet vaikuttavat hintaan niin, että halvimpia ovat hyllykaapit ja erilaiset laatikostot, kun taas erikoiskaapit ovat kalleimpia. Jokaisella valmistajalla löytyy erilaisia sisustoja, joita vaihtelemalla saa kaapistosta tuhansia euroja kalliimman tai edullisemman.
Erikoiseen tilaan on hyvä suunnittelija loihtinut upean keittiön. (Kuva: Puustelli Miinus-keittiö)
Pesuallas ja jätehuolto
Remontoitavassa keittiössä vesi ja viemäri ovat jo ennestään olemassa, eikä niitä kovin usein kannata juuri siirtää uuteen paikkaan. Astianpesukone ja allas kannattaa sijoittaa näiden lähelle. Astioiden pesua varten tarvitaan riittävän iso allas tai altaita. Minkä verran ja minkä kokoisia altaita tarvitaan, on jokaisen perheen harkittava oman tarpeensa mukaisesti. Yksi iso allas vie tilaa 40–60 cm. Pesualtaita saa pesupöytään upotettuina eri materiaaleista.
Talousjätteen lajittelusta tärkein osa tehdään keittiössä. Jätteiden lajittelulle asetetaan koko ajan tiukempia määräyksiä ja siksi laatikostossa tulisi olla jokaiselle omat paikkansa. Näitä joka kodissa lajiteltavia jätteitä ovat: lasit, metallit, biojäte, sekajäte ja ainakin niille olisi hyvä olla paikka juuri keittiössä, jossa niitä käsitelläänkin. Varsinaisten jätteiden lisäksi on keittiösuunnittelussa varattava tilaa mm. kierrätettäville palautuspulloille, sanomalehdille, pahveille jne. Näille varatun tilan ei tietysti tarvitse olla keittiössä, vaan lajittelupiste voi olla muuallakin, sillä varsinkin pienessä keittiössä ne vievät tilaa arvokkaiden kaappien sisältä.
MUISTILISTA KEITTIÖN SUUNNITTELUSSA
- Onko työtason korkeustaso oikea
- Onko työtasoja riittävästi
- Onko työtasot helppo pitää puhtaana
- Onko välitila helppohoitoinen
- Onko keittiön kaapit ja pinnat helppo pitää puhtaina
- Onko keittiön kalusteita riittävästi
- Onko toimivuus hyvä
- Onko keittiö helppohoitoinen
- Onko keittiön lattia helppohoitoinen ja kestääkö roiskeita
- Onko keittiön valaistus riittävä