Ilmanvaihto

• Tulosta

Ilmanvaihtoratkaisun valinta

Lämmitys

• Tulosta

Lämmitystavan valinta

Pientalon lämmitysjärjestelmää valittaessa päätetään kahdesta asiasta: lämmitysenergian tuotantotavasta ja lämmön jakojärjestelmästä. Käytetyimpiä lämmön tuotantotapoja ovat sähkö, kaukolämpö, maalämpö, puu ja öljy. Lämmön siirtoon ja luovutukseen taas käytetään joko kiertovesijärjestelmää tai vaihtoehtoisesti lämpö tuotetaan huonetilassa sähkövastuksilla ja/tai tulisijalla. Kiertovesijärjestelmä tulee noin 60 %:iin, huonekohtainen lämmitys noin 40 % uusista omakotitaloista. Lämmönsiirtomenetelmästä riippumatta ylivoimaisesti suosituin lämmönjakotapa on lattialämmitys.

Tyypillinen uusi 150 m2 omakotitalo kuluttaa huonetilojen ja käyttöveden lämmitykseen vuodessa noin 20 000 kwh:n edestä energiaa. Tämän tuottamisessa jättäydytään harvoin yhden kortin varaan, sillä lähes joka talosta löytyy päälämmitysjärjestelmän lisäksi myös muita lämmitysmahdollisuuksia. Yleisin lisälämmönlähde on varaava tulisija, mutta lämmitysjärjestelmää täydentämään hankitaan usein myös Ilma- tai poistoilmalämpöpumppu. Viimeksi mainituilla voidaan tuottaa osa rakennuksen tarvitsemasta lämmöstä joko ulkoilmasta tai ilmanvaihdon poistoilmasta kompressoimalla.

Koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto on uusien talojen vakiovaruste, joka pystyy ottamaan talteen 30 - 50 % ilmanvaihdon mukana karkaavasta lämmöstä. Koko talon lämmitysenergian kulutukseen sen vaikutus on 10 -17 %.

Lämmitysjärjestelmän valinnassa kiinnitetään huomiota mm. huolettomuuteen ja asumismukavuuteen, taloudellisuutta taas puntaroidaan käyttö- ja investointikustannuksia vertaamalla. Myös ympäristöystävällisyydellä, terveellisyydellä ja omilla aikaisemmilla asumiskokemuksilla on merkitystä. Joissain tapauksissa valintaan vaikuttaa myös lämmönlähteen vaihtamisen helppous. Tästä on iloa silloin, jos elämäntilanne, lämmityspolttoaineiden saatavuus tai hintasuhteet muuttuvat alkuperäisestä.

Usein mainittu asia eri lämmitysvaihtoehtojen vertailussa on teknisen tilan tarve. Lämmityskattilan, kiertovesivaraajan ja polttoainesäiliön vaativia järjestelmiä varten täytyy taloon varata muutama neliö tilaa. Tilanteesta riippuen näille tiloille voi laskea erilaisia hintoja. Pienessä, yksitasoisessa talossa lisäneliöt voivat tuntua kalliimmilta kuin esim. kellaritaloissa, joissa tekninen tila syntyy lähes itsestään.

Sähkölämmitys

Sähkölämmitys valitaan tyypillisesti sen edullisten hankintakustannusten ja huolettomuuden perusteella. Yleisin sähkölämmitys on alle 150 m2:n taloissa, mutta isommissakaan rakennuksissa se ei ole harvinainen valinta.

Jos sähkö valitaan talon pääasialliseksi lämmönlähteeksi, toteutetaan se yleensä ns. huonekohtaisena sähkölämmityksenä. Tässä järjestelmässä lämmön tuotanto tapahtuu nimensä mukaisesti siinä huonetilassa, jossa lämpöä tarvitaan. Huonekohtainen sähkölämmitys voidaan jakaa edelleen kahteen tyyppiin, suoraan ja varaavaan. Suorassa sähkölämmityksessä lämmön tuotanto tapahtuu käyttöhetkellä, varaavassa järjestelmässä osa päivittäisestä lämmöntarpeesta varastoidaan betonilaattaan, massavaraajalla varustettuihin pattereihin tai massiiviseen tulisijaan.

Ikkunoiden lämmöneristävyyden parantumisen myötä on lattialämmityksestä tullut yleisin tapa toteuttaa huonekohtainen sähkölämmitys. Betonimassaan upotettujen lämmityskaapeleiden ansiosta järjestelmästä tulee varaava, lattia lämpiää edullisemmalla yösähköllä ja luovuttaa lämmön päiväsaikaan. Lattialämmityksellä kulutusta kestävä ja helppohoitoinen klinkkerilattia saadaan miellyttävän lämpöiseksi, mutta se myös luovuttaa yöllä varatun lämmön nopeasti. Varaava lattialämmitys luovuttaakin lämpöä  tasaisemmin heikosti johtavien lattiamateriaalien kanssa (parketti, korkki tms.).

Sähköpattereiden suosio uusissa omakotitaloissa on laskenut, mutta edelleenkin niitä käytetään sekä pääasiallisena että lattialämmityksen rinnalla. Patterit pitävät pintansa erityisesti siksi, että niillä toteutettu lämmitysjärjestelmä on investointikustannuksiltaan lattialämmitystä edullisempi. Sen sijaan vielä 1990 -luvulla muodissa ollut kattolämmitys on nykytaloissa harvinaisuus.

Suoralla sähkölämmityksellä varustettuihin taloihin tulee yleensä myös yksi tai useampi aktiiviseen lämmityskäyttöön tarkoitettu tulisija, jotka voidaan laskea mukaan myös  eri lämmitystapojen investointi- että lämmityskuluja vertailtaessa. Tulisija ei nykytalossa ole useinkaan pelkkä lämmityslaite, joten investointilaskelmissa makuasiaksi jää, kuinka tulisijan hankintakulut jaetaan  lämmitys- ja sisustuspuolen kesken.

Vesikiertoisessa sähkölämmityksessä sähkövastus lämmittää vettä lämmityskattilassa, josta veteen sitoutunut lämpö siirretään putkia pitkin käyttökohteeseen. Tavallisesti järjestelmässä on myös 1000 -2000 litran varaaja, jolloin lämmitykseen käytetään vain edullisempaa yösähköä. Useissa öljy- tai puukattiloissa on varalla myös sähkövastus, mutta näissä sen käyttö rajoittuu lähinnä poikkeustilanteisiin.

Maalämmitys

Maalämmityksessä lämpöenergia saadaan maaperästä pitkien keräysputkistojen avulla, keskusyksikössä lämpöpumppu nostaa kerätyn energian lämpötilan talouskäyttöön sopivaksi. Keräysputkisto voidaan upottaa vallitsevien maasto-olosuhteiden mukaan porakaivoon, maahan tai vesistöön, joista kaksi ensiksi mainittua tapaa ovat yleisimmin käytettyjä. Yleisin maalämpö on keskivertoa suuremmissa taloissa, joissa laitteiston sijoittaminen aputiloihin onnistuu helposti.

Maalämmön valinneet perustelevat päätöstään usein ympäristöystävällisyydellä ja järjestelmän helppohoitoisuudella, mutta yleisimmin mainitaan kuitenkin käyttökustannusten edullisuus. Täysin ilmaista maalämpö ei kuitenkaan ole, sillä pumppu tarvitsee toimiakseen sähköä. Maalämpöpumppujen hyötysuhde on tyypillisesti noin 1:3 - 1:3,5, eli yhdellä kilowattitunnilla ostosähköä maalämmitys antaa noin kolmesta kolmeen ja puoleen kilowattituntia lämmitysenergiaa. Kustannussyistä maalämpöjärjestelmiä ei yleensä mitoiteta huippupakkasten mukaan, vaan ne varustetaan sähkövastuksilla, joka tukee järjestelmää kaikkein suurimpien kulutuspiikkien aikana. Tästä syystä järjestelmän vuosihyötysuhteena voidaan laskelmissa käyttää hieman edellä mainittua pienempää lukua, tyypillisesti 1:2,7.

Tehokkaimmin maalämmitys toimii ns. matalalämpöisen lämmönjakojärjestelmän, kuten vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa. Maalämmitys soveltuu toki myös patterilämmityksen yhteyteen esim. saneerauskohteissa.

Öljylämmitys

Öljylämmitys on varteenotettava vaihtoehto vesikiertoisen lämmityksen lämmönlähteeksi erityisesti silloin, jos alkuinvestointi halutaan pitää kohtuullisina ja myös tulevaisuudessa tapahtuvavasta lämmitysenergian vaihdosta toivotaan helppoa. Kaikkein yksinkertaisinta energialähteen vaihto on silloin, jos kattilaksi valitaan monitoimimalli, jossa kiertovettä voi tilanteen mukaan lämmittää öljyllä, puulla tai sähköllä.

Öljylämmityksen etuihin voidaan lukea myös lämpimän käyttöveden riittävyys, erityisesti isoissa perheissä lämmintä vettä kuluu yllättävän paljon. Kulutushuippujen jälkeen öljypoltin lämmittää uutta käyttövettä jo muutamassa kymmenessä minuutissa, kun se sähkövastukseen perustuvissa järjestelmissä kestää useita tunteja. Nykyaikaisilla laitteistoilla toteutettuna öljylämmitys on myös käyttökustannuksiltaan kilpailukykyinen, sillä uuden keskivertotalon lämmittämiseen tarvitaan vain noin 2000 litraa öljyä vuodessa. Öljyn menekkiä voidaan pienentää myös aurinkovaraajan avulla. Aurinkovaraaja sopii erityisen hyvin öljylämmityksen yhteyteen, sillä järjestelmä reagoi nopeasti muutoksiin.

Öljyn maailmanmarkkinoilla ja huoltoasemien tolpissa tapahtuvat hinnanmuutokset ylittävät helposti uutiskynnyksen. Öljylämmityksen hyvät ominaisuudet ovat viime aikoina ehkä liikaakin unohtuneet liikenteen näkökulmasta tapahtuvan uutisoinnin alle.

Puulämmitys

Yli 70 % omakotitaloista tulee mahdollisuus puun käyttöön lämmityksessä, mutta pääasialliseksi lämmitysjärjestelmäkseen sen valitsee reilu 10 %. Puulämmitteinen kiertovesijärjestelmä on suosittu erityisesti maaseudulla, missä polttopuuta on saatavilla helposti joko omasta metsästä tai ainakin lähipiiristä. Tämä onkin yleisin syy puilla lämmittämiseen, sillä omalta tontilta kaadetuille, hakkuujätteille tai muulle "roskapuulle" ei tarvitse laskea hintaa. Puiden kanssa touhuava voi summata myös siitä saatavan hyötyliikunnan edukseen.

Puu-uuni tulee yli 90 %:iin uusista taloista, mutta vain harvoin sitä käytetään talon ainoana lämmöntuottajana. Omakotirakentajista kolmannes hankkii tulisijan jatkuvaa lämmityskäyttöä ajatellen, lopuilla se on varalämmittimenä, jota käytetään silloin tällöin lämmitys- tai tunnelmatarkoituksessa. Mikäli tulisijan avulla halutaan saavuttaa merkittäviä säästöjä lämmityskuluissa, pitää lämmityskauden aikana sitä käyttää lähes päivittäin.

Pellettilämmitys

Pelletti on tiiviiksi, noin pikkusormen kokoisiksi "tapeiksi" muotoon puristettua puumassaa, jota voidaan käyttää sekä lämmityskattiloissa että erityisissä pellettitakoissa. Pellettejä käytettäessä polttoaineen syöttö voidaan automatisoida, jolloin lämmittäminen on vaivattomampaa kuin perinteisellä klapilämmittimellä. Myös polttoaineen hinta jää huomattavasti edullisemmaksi kuin sähköllä tai öljyllä, joten järjestelmä on saanut jalansijaa myös pientalojen lämmitysratkaisuna. V. 2007 pellettilämmityksen valitsi noin 4 % uudisrakentajista.

Kaukolämpö

Kaukolämmitysjärjestelmässä lämpö tuotetaan edullisesti perustuen lämmön ja sähkön yhteistuotantoon suurissa kaukolämpölaitoksissa. Kaukolämpöverkoston alueella tästä vaihtoehdosta on vaikea kieltäytyä, sillä kaukolämpö on suhteellisen edullista ja jopa rakennuslupaehdot saattavat sitä edellyttää. kaukolämpöön liitetyssä talossa ei tarvita erillistä lämminvesivaraajaa, kuten talokohtaisissa järjestelmissä.

Ulkoilmalämpöpumppu

Ulkoilmalämpöpumppu on yleistynyt nopeasti pientalojen lisälämmittimenä. Laitteiden hinnat ovat laskeneet siedettävälle tasolle ja siltä voidaan käyttää talvella lämmön, kesällä kylmän tuottamiseen.  Ilmalämpöpumppu toimii lämmityslaitteena periaatteessa kuin jääkaappi väärinpäin; kompressorin avulla laite siirtää ulkoilmasta lämpöä sisätiloihin. Oikein sijoitettu ja mitoitettu ilmalämpöpumppu voi säästää jopa 40 % lämmityssähkön kulutuksesta. Parhaimmillaan ilmalämpöpumppu on -10 - +10 asteen lämpötiloissa. Mitä kylmempi ulkoilma, sitä huonompi hyötysuhde laitteessa on, eikä se näin ollen sovellu jatkuvasti lämmitettävän rakennuksen ainoaksi lämmönlähteeksi.

Kesällä ilmalämpöpumpun toiminnan voi muuttaa päinvastaiseksi, jolloin laite toimii sisätilojen jäähdyttimenä. Viilennysominaisuus tietysti syö  lämmityksessä saavutettua säästöä, mutta mukavuudestahan saa aina maksaa...

Mallin valinnassa pitää huomioida lämmitettävän tilan koko. Lisäksi kannattaa muistaa, että jäähdytyskäytössä pumpulta tarvitaan tehoa noin kaksinkertainen määrä lämmityskäyttöön verrattuna. Laitteen varjopuolena voidaan pitää sitä, että tilanteesta riippuen kuuma tai kylmä ilma puhaltaa yhdestä pisteestä, sisäyksikön lähellä ilmavirta voi olla epämiellyttävän voimakas.

Poistoilmalämpöpumppu

Poistoilmalämpöpumppu ottaa energiansa talon poistoilmasta, laite onkin osa kehittyneimpiä koneellisia ilmanvaihtojärjestelmiä.  Toimintaperiaatteeltaan se on samanlainen kuin muutkin lämpöpumput. Etuna kennoilla toteutettuun lämmöntalteenottoon verrattuna on lämpöenergian monipuolisemmat hyödyntämismahdollisuudet: laite voi lämmittää tuloilman sijasta tai lisäksi myös lämmintä käyttövettä, eli siitä on hyötyä myös kesällä. Poistoilmalämpöpumppukin voidaan kytkeä toimimaan myös toisinpäin, jäähdyttämään sisäilmaa.

Lämmitysjärjestelmien kustannusvertailu

Seuraavassa on laskettu yleisimpien lämmitysjärjestelmien investointi- ja käyttökustannuksia 150 m2:n uudessa omakotitalossa. Oman talon tarkat järjestelmäkustannukset selviävät urakoitsijoiden tarjouksista, mutta alla oleva karkea esimerkkilaskelma auttaa erityisesti perusvalintoja tehtäessä.

ERI LÄMMITYSTAVAT INVESTOINNIN NÄKÖKULMASTA NOIN 150 M2:N OMAKOTITALOSSA

ERI LÄMMITYSTAVAT KÄYTTÖKUSTANNUSTEN NÄKÖKULMASTA NOIN 150 M2:N OMAKOTITALOSSA

Lähtöarvoina kaikille järjestelmille sama lämmityksen ja käyttöveden energiatarve: 20.000 kWh/vuosi. Taloussähköä kuluu 6.000 kWh/vuosi. Lisäksi laskelmassa on huomioitu yösähkön käyttö. Lämpöpumpun lämpökerroin 2,7. Yleissähkön hinta 9,1 c/kWh, varaavan sähkön keskihinta 8,4 c/kWh, öljyn litrahinta 0,77 €/l (noin 7,7 c/kWh). (Hintatiedot 3/2008 mukaisesti.)

Em. kustannukset ovat suuntaa-antavia, laskelmassa ei ole huomioitu mm. isompia huolto-/korjauskustannuksia, jotka nekin vaikuttavat pitkällä aikavälillä kokonaiskustannuksiin. Toisaalta sähköliittymien vuosimaksut ovat erilaisia ja eri järjestelmillä on erilaisia hyötysuhteita.

Käytännössä suuria eroja eri talojen energian kulutuksessa syntyy myös asukkaiden toiminnasta. Lämpimän käyttöveden ja lämmön tarve vaihtelee perheestä riippuen, jo yhden asteen pudotus keskimääräisessä huonelämpötilassa lämmityskautena merkitsee 5 %:n säästöä lämmityskuluissa. Toisaalta tulisijan ja/tai ilmalämpöpumpun avulla vuosikustannuksia voidaan selvästi alentaa.

Lämmityslinkkejä:

Nereus

Uponor

Kessele

Helsingin energia

Geopro

Nibe-Haato

Keittiön suunnittelu

• Tulosta

Keittiö tarpeen mukaan

Keittiötilojen suunnitteluun vaikuttavat mm. perheen koko sekä ruokailu- ja ruuanlaittotottumukset. Asukkaasta riippumatta määrätyt keittiön toimivuuteen liittyvät perusasiat ovat silti voimassa. Keittiö toimii yleensä myös seurustelutilana sekä tuttujen että joskus myös hieman vieraampienkin kesken, jolloin ripaus edustavuuttakaan ei ole pahitteeksi. Tyyli- ja ulkonäköasiat ovat nekin keittiöratkaisuiden valinnassa tärkeitä, mutta kuten tunnettua,  ns. makuasioista ei voi kiistellä eikä yleispätevästi neuvoakaan.

Hahmotelma keittiöstä tarvitaan jo pääpiirustusvaiheessa, vesi- viemäri- ja sähköliitännät pitää myös tietää ajoissa näiden vaatimien putkitusten ja tilavarausten vuoksi. Pääpiirustusten tekijä sommittelee papereihin kyllä versionsa keittiöjärjestelyistä, mutta yksityiskohdat kirkastuvat vasta varsinaisen keittiösuunnittelijan kanssa. Keittiökalustemyyjät ovat usein myös ammattitaitoisia suunnittelijoita, joiden palvelua käytetään ahkerasti. Ammattilaisen työpöydällä monet tärkeät yksityiskohdat loksahtavat paikoilleen koulutuksen ja kokemuksen tuomalla rutiinilla, jättäen silti tilaa myös asiakkaan omille ajatuksille.

Erityisesti lapsiperheiden keittiötiloissa korostuvat käytännöllisyyden ja tehokkuuden vaatimukset. Ruunalaitto- ja ruokailuastioita tarvitaan paljon ja suuret, helposti tavoitettavat säilytystilat ja laskutilat helpottavat arkirutiineja. Iso liesi, astianpesukone, suuret kylmätilat ja reilu ruokapöytä ovat tarpeen, sillä ruokaa tehdään, nautitaan ja säilytetään isoja määriä kerrallaan. Markettireissulla ruokatarvikkeita voidaan hyvinkin hankkia 3-5 päivän tarpeiksi kerrallaan, vähintään iso jääviileäkaappi ja iso, erillinen pakastin eivät ole näissä olosuhteissa liioittelua. Keittiön pinnat joutuvat lapsiperheissä kovemmalle kulutukselle kuin aikuistalouksissa, joten pintamateriaalien valinnoissa kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota helppohoitoisuuteen ja kestävyyteen. Turvallisuusnäkökohdatkin korostuvat taaperotaloudessa, esimerkiksi uunin sijoittaminen normaalille työtasokorkeudelle säästää sekä selkää että pienokaisten sormia.

Arkisin käytettävä ruokailutila on järkevää sijoittaa esteettömästi lähelle ruuanvalmistuspistettä ja astianpesukonetta, ei kuitenkaan estämään kulkua lieden, kylmäsäilytystilojen, vesipisteen ja muiden paljon käytettyjen toimintojen välillä. Suora yhteys eteiseen on myös hyvä ominaisuus ajatellen kauppatavaroiden sisään kantamista ja roskien poisvientiä.

Keittiön järjestelyt

Keittiön suunnittelun perustana voidaan pitää lieden, kylmäsäilytystilojen, vesipisteen ja jätekaapin muodostamaa ydintä. Näiden yleisimmin käytettyjen toimintojen tulisi sijaita lähekkäin, korkeintaan parin askeleen päässä toisistaan. Kulku niiden välillä tulisi olla esteetöntä ja vieressä tulisi olla myös laskutilaa. Yleensäkin laskutilaa kannattaa varata riittävästi, riittävän isolle työpöydälle voi kattaa vaikkapa 10- 20 hengen "seisovan pöydän".

Kalusteet tulee suunnitella siten, että niitä käyttävä henkilö ulottuu hyvin tarvitsemiinsa välineisiin. Paras ulottuvuusalue korkeudessa on 700-1300 mm, joten tälle alueelle tulisi sijoittaa eniten käytetyt tavarat. Paljon käytettyjen kodinkoneiden, kuten uunin ja astianpesukoneen sijoittaminen oikealle työskentelykorkeudelle  on ergonomian kannalta järkevää. Esimerkiksi astianpesukoneen nostaminen 30-40 senttiä lattiatasosta helpottaa jo huomattavasti sen täyttämistä. Harvemmin tarvittavia asioita voi sitten säilöä hankalammin saavutettavissa paikoissa, osin jopa muualla kuin keittiössä.

Työpöydän ja seinäkaapin yleisimmin käytetty etäisyys korkeussuunnassa on 460 mm. Seinäkaappien ei kuitenkaan tarvitse aina olla samalla korkeudella, esim. astiankuivauskaappiin tai muihin paljon käytettyihin seinäkaappeihin ulottumisen kannalta on eduksi, jos kurotteluetäisyys on hieman pienempi.

Keittiökalusteiden sijoittelun mukaan puhutaan I-, II-, L- ja U-keittiöistä. Keittiötyypin valintaan vaikuttavat keittiön pinta-ala, muoto, kulkuyhteydet muihin tiloihin, hormien paikat, sekä keittiön muu sisustus, kuten ruokapöytä jne.

I-keittiö on tavallisesti pienehkö, koska siinä kaikki kalusteet ja koneet on sijoitettu yhdelle seinälle. II- keittiössä myös vastapäinen seinä on otettu käyttöön. L- ja U-keittiöissä kalusteita on sijoitettu myös huoneen kulmiin. Kulmatilat ovat kooltaan suuria, mutta normaali hyllyjärjestelyillä erityisesti alakaapin taimmaisia tavaroita joutuu kurkottelemaan. Tähän tuo helpotusta pyörivä karusellikaappi. Lieden sijoittaminen nurkkaan voi olla myös oivallinen vaihtoehto.

Keittiössä, jossa kalusteet on sijoitettu joko vastakkaisille seinustoille II-keittiöksi tai kaaren muotoon U-keittiöksi, tulee vastakkaisten kalusteiden välin olla aina vähintään 1300 mm, U-keittiössä mielellään 1600 mm. Yleistyvä virtaus on sijoittaa liesi saarekkeeksi keskelle keittiötä. Ratkaisu on eittämättä näyttävä, mutta käytännöllisyysmielessä perinteinen kalusteriviin sijoitettava liesikin toimii hyvin. Saarekeratkaisu maksaa helposti perinteistä enemmän, koska esimerkiksi tavallinen liesituuletin ei käy vaan käryjen poisto täytyy järjestää huuvan avulla.

On olemassa monia muitakin keittiön käyttömukavuutta lisääviä asioita, jotka määräytyvät käyttäjäperheen mukaan. Ulkonäköasiat eivät ole näistä vähäpätöisimpiä.

Kotitalouskoneet ja niiden suunnittelu

Keittiöön kiinteästi omille paikoilleen sijoitettavia kodinkoneita ovat kylmäsäilytyslaitteet, astianpesukone, liesi ja yleensä myös mikroaaltouuni. Kotitalouskoneiden asennusvaatimukset niin mitoitukseltaan kuin sijoitukseltaankin ovat erilaisia. Paikkoja mietittäessä on hyvä huomioida, että laitteiden läheisyydessä tarvitaan yleensä työ- ja laskutilaa.

Kylmäkalusteet ovat joko vapaasti sijoitettavia tai kalusteisiin upotettavia, uudessa keittiössä käytetään pääsääntöisesti viimeksi mainittuja. Kylmäkalusteisiin ja muihinkin kodinkoneisiin on saatavilla samoja ovilevyjä, joita käytetään kaapistoissa. Näissä ns. integroiduissa keittiöissä koneet sulautuvat kaapistoon niin, ettei oudompi niitä edes huomaa. Kylmälaitteiston sijoituksessa on huomioitava laitteen vaatima ilmankiertotila. Työtehoseuran tutkimusten mukaan puutteellisen ilmankierron aiheuttama kuumeneminen lisää kylmälaitteen sähkönkulutusta jopa 60 % ja vaikuttaa lisäksi laitteen käyttöikään. Samasta syystä kylmälaitteita ei myöskään kannata sijoittaa lämpöä tuottavien laitteiden (uuni, astianpesukone, lämpöpatteri) viereen. Laitteiden mukana tulee myös niiden sijoitusta koskevat ohjeet. Kodinkoneiden ja kaapistojen koot perustuvat standardimittoihin, joten normaalitilanteessa keittiösuunnitelmiin ja kalusteisiin tehdyt tilavaraukset huomioivat myös tuuletustarpeen.

Mikroaaltouuni voidaan sijoittaa pöydälle, komeroon, seinäkaapin alareunaan tai kaapin alimmalle hyllylle. Paras sijoituskorkeus on 700 mm-1100 mm.

Pesuallas ja jätehuolto

Astioiden pesua varten tarvitaan astianpesuallas tai -altaita keittiön ja talouden koon mukaan. Yksi iso allas vie tilaa 400 mm, pesuallas ja kaatoallas 600 mm ja kaksi isoa allasta 800 mm. Pesupöydän kestävin ja käytännöllisin materiaali on ruostumaton teräs.

Talousjätteen lajittelusta tärkein osa tehdään keittiössä. Jätteiden lajittelutarve ja hyödyntäminen riippuu kunnasta ja asuinalueesta. Vaikka kuntatasolla ei lajittelu vielä täydellisesti toimisikaan, voi kierrätystä harrastaa myös itse esimerkiksi kompostoimalla biojätteet. Keittiösuunnitelmassa kierrätystarpeet näkyvät ennen kaikkea roskakaapissa, jossa tilaa varataan 2-4 erilliselle ämpärille, osa tarpeen mukaan kannellisia. Jäteastia on yksi käytetyimpiä keittiötarvikkeita, joten jätekaapin toiminnan kannalta kannattaa suosia ratkaisuja, joissa astiat saa vedettyä esiin kevyesti yhdellä liikkeellä pahemmin kumartumatta tai kurottelematta. Samasta syystä sen on syytä olla keskeisesti sijoitettu, helppokäyttöinen ja vahva.

Kierrätettäville palautuspulloille, sanomalehdille, ongelmajätteille jne. tarvitaan myös omat säilytyspaikkansa. Panttipullojen ja lehtien varastointi on hyvä järjestää niin, että ne on helppo sekä laittaa heti käytön jälkeen että myös ottaa säilytystilastaan mukaan asioille lähdettäessä.

Keittiökalusteet

• Tulosta

Kalusteissa laaja tarjonta

Keittiökalustehankinnan hinta määräytyy sekä hankittavien kalusteyksiköiden määrän, laadun että toimittajan palvelusisällön mukaan. 70 % omakotirakentajien keittiökalustehankinnoista sijoittuu 4000 ja 12 000 euron väliin (ilman kodinkoneita). Tyypillinen rakentaja valitsee kalusteensa sisustuksellisten arvojen, laadun ja palvelun perusteella, mutta myös toimittajan maine ja hyvä suunnittelupalvelu painavat paljon. Vain harva tekee päätöksensä pelkän hinnan perusteella.

Vajaa puolet rakentajista hankkii kalusteensa alan erikoisliikkeestä. Keittiökalusteet ovat sekä suhteellisen arvokas hankinta että oleellinen osa sisustusta, joten tuotteet halutaan mielellään nähdä luonnossa ennen päätöksentekoa. Tähän erikoisliike pysyvine näyttelyineen tarjoaa oivan mahdollisuuden. Toinen erikoisliikkeitä puoltava seikka on niiden tarjoamat myyjä- ja suunnittelupalvelut. Kaappisuunnitelma tarvitaan joka tapauksessa tarjouksen tekemiseen, joten siitä ei veloiteta erikseen. Suunnittelupalvelun taso tosin riippuu paljon liiketyypistä, edullisia noutokeittiöitä tarjoavalla ketjulla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia yksilöllisten toiveiden huomioimiselle kuin suunnittelupalveluun panostavalla tilauskeittiömerkillä.

Talotoimituksen mukana toimitettavien keittiöiden osuus on ollut viime vuosina kasvussa. Osin tämä johtuu valmistalojen (eli ns. avaimet käteen-talojen) lisääntymisestä, mutta myös osa muista talotoimittajista tarjoaa taloihinsa kalusteet sisältäviä laajoja paketteja. Varsinkin isommista rautakaupoista löytyy eri keittiömerkkien edustuksia esittelyineen, joten omat kalusteensa voi hankkia myös samasta tutusta paikasta kuin muutkin tarvikkeet.

Materiaalit ja tyypit

Kalusteovien merkitys on suuri sekä keittiön ilmeelle että hinnalle. Saman toimittajan, kaappirungoiltaan samanlaisen kalustetoimituksen hinta voi vaihdella ovivaihtoehdosta riippuen 5000 eurosta 10 000 euroon.

Kalusterungot

Kalusterungot on yleensä valmistettu huonekalukäyttöön tarkoitetusta lastulevystä, pinnoitteena voi olla melamiini, puuviilu tms. tyyliin sopiva materiaali.

Kalusteiden ovimateriaalit

Massiivipuu-ovet ovat nimensä mukaisesti kokonaan puuta. Tavallisimmin käytettyjä puulajeja ovat pyökki, tammi, koivu ja mänty. Ovet voivat olla luonnonvärisiä tai pintakäsitelty esimerkiksi läpikuultavalla pinnoitteella. Massiivipuuovet ovat monen mielestä edustavimpia, mutta sijoittuvat myös hinnaltaan haitarin yläpäähän. Noin puolet rakentajista päätyy siitä huolimatta massiivipuuovilla varustettuun keittiöön.

Lämpökäsitelty puu on uusimpia innovaatioita puupuolella, materiaali löytyy myös joidenkin merkkien kalusteovista. Lämpökäsitelty puu on normaalia massiivipuuta kovempaa ja kestää myös kosteutta sitä paremmin. Tämä on huomionarvoinen seikka erityisesti kosteiden tilojen kalustevalinnoissa.

MDF- ovien runko on valmistettu hierretyistä puukuidusta puristamalla. Mdf-materiaalista on helppo työstää erilaisia ovimuotoja ja pinnoittaa tai maalata ovi sopivaksi katsotulla tavalla. Maalatut ovet ovat usein mdf-runkoisia, mutta mdf-ovia on saatavilla myös kulutusta ja pesua kestävillä kalvopinnoitteilla varustettuna.

Laminaattiovien nimitys tulee pinnoitteena käytetystä levystä, ovien runko on yleensä lastulevyä. Laminaattiovien pinnassa on yleensä suunnilleen millimetrin paksuinen korkeapainelaminaattilevy. Laminaattipinnoite on hyvin kovaa ja kestää sekä kulutusta että erilaisia pesuaineita. Kestävyytensä ansiosta laminaattia käytetään paljon myös työpöytätasoissa.

Melamiinipinnalla varustetut kalusteovet ovat edullisia, mutta eivät kestä kulutusta siinä määrin kuin monet muut vaihtoehdot. Keittiökalusteovissakin materiaali kyllä menettelee, jos edustavuus ja kestävyys eivät ole valinnassa päällimmäisiä asioita. Muidenkin ovimateriaalien yhteydessä melamiinia käytetään usein pinnoitteena kalusterungoissa, ovien taustamateriaalina tms. vähemmälle kulutukselle joutuvissa paikoissa. Vaatkaappien ovissa melamiini on selvästi suositumpi ovimateriaali kuin keittiöissä.

Työpöytätasot

Laminaattitaso on kulutusta kestävä, helposti pestävä ja pinnan voi valita kiveä, puuta tai aivan jotain muuta muistuttavana. Laminaattitaso on rakentajien yleisimmin valitsema työpöytätasotyyppi.

Luonnonkivitasot ovat yleistyneet ja niihin päädytään erityisesti silloin, kun keittiöön halutaan laadukas leima. Kivitasot kestävät sekä käyttöä että kulutusta mutta ovat selvästi laminaattitasoja kalliimpia.

Puutasoilla saadaan keittiöön oma leimansa. Puutasot vaativat laminaatti- ja kivitasoja enemmän hoitoa, myös käytön jäljet näkyvät niissä helpommin.

Kalustemerkit

Suomesta löytyy parisen sataa kalusteita valmistavaa yritystä, josta tosin valtaosa on paikallistasolla toimivia puusepän verstaita. 10 suurinta merkkiä vastaa noin 60 %.

Alla on esitelty omakotirakentajien eniten ostamat keittiömerkit.

Keittiötoimittajia:

Puustelli>>>

Isku Keittiö>>>