Älvsbytalon mallisto uudistuu

Reset

Älvsbytalo on lanseerannut uuden malliston, jossa on huomioitu aiempaa enemmän myös pienempiä talomalleja. Esimerkiksi keväällä lanseerattu Siiri on huoneistoalaltaan kompakti, 62,5 neliötä. Uudessa mallistossa on 14 täysin uutta talomallia, joista osa on yhteispohjoismaalaisia.

”Uudet talomallit on otettu hyvin vastaan. Erityisesti pienimmät talomallit ovat olleet kysyttyjä ja yllättäneet positiivisesti. Kiitosta on saanut erityisesti tehokkaat pohjaratkaisut, jotka ovat tarkkaan mietittyjä”, kertoo Torvinen.

 

Mallisto kokonaan uusiksi

Uuden malliston juuret juontavat EU:n vuodelle 2018 asettamiin energiamääräyksiin, jotka loivat paineita muuttaa olemassa olevia ulkoseinärakenteita ja samalla koko mallisto päätettiin päivittää. Uusi Energy Wall –ulkoseinärakenne on käytössä kaikissa Pohjoismaissa ja se on suunniteltu täyttämään paitsi kireät energiamääräykset, myös kestämään rankat Pohjois-Norjan sääolosuhteet. Uuden malliston myynti on aloitettu ja tuotanto alkaa kevät-talvella 2018. Älvsbytalon Mikkelin Asuntomessuilla esittelemä kohde on ensimmäisiä uuden malliston taloja Suomessa.

Esimerkiksi suositun Siiri-mallin suunnittelussa arkkitehti lähti liikkeelle siitä, missä suomalaiset viettävät eniten aikaa, eli keittiöstä, olohuoneesta ja makuuhuoneista. Näin syntyi avara tupakeittiö ja pienestä koosta huolimatta kaksi hyvänkokoista makuuhuonetta ympärille”, kuvailee Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Torvinen.

Pohjaratkaisuissa nimenomaan tilan tehokas, mutta avara ja esteetön käyttö on haluttu huomioida. Talot ovat helposti kalustettavissa ja sisustettavissa. Kustannukset on haluttu pitää kurissa. Erona Skandinaavisiin talomalleihin, Suomen talomalleissa sauna on ehkä näkyvin piirre. Skandinaavisissa malleissa puolestaan on leveämmät käytävät ja avarammat tilat, mikä juontaa juurensa tiukempaan lainsäädäntöön kuin Suomessa on totuttu. Nämä luovat tiloihin avaruutta ja tuovat valoa, vaikka talomalli muuten olisikin pinta-alaltaan pieni.

Pienet talomallit soveltuvat erinomaisen hyvin myös vapaa-ajan asumiseen. Moni mökin rakentaja on todennut hyväksi Älvsbytalojen lyhyen rakentamisajan. Talot tulevat valmiina tilaelementteinä tontille, jolloin työmaa-aika jää lyhyeksi. Erityisen hyvin lyhyt rakentamisaika toimii, jos loma-asunto sijaitsee eri paikkakunnalla kuin rakentaja itse, eikä työmaalla ole aikaa käydä jatkuvasti.

 

Älvsbytalot muuntuvat erilaisten lisävalintojen avulla

Moni rakentaja toivoo talolleen yksilöllisiä piirteitä. Torvisen mukaan asiakkaat haluavat tyypillisesti esimerkiksi enemmän ja isompia ikkunoita. Samoin sisustamiseen, muun muassa keittiöihin ja sisäpintoihin halutaan omaa kädenjälkeä. Pienet muutokset myös väliseinien osalta ovat mahdollisia ja esimerkiksi lisämakuuhuone on tyypillinen ratkaisu.

Hyvin tavanomaista on myös, että asiakas ostaa puolitoistakerroksisen talomallin yläkertavarauksella, jolloin aluksi asutaan vain alakertaa ja yläkerta rakennetaan loppuun esimerkiksi kahden vuoden päästä omaan tahtiin. Ammattitaitoiset myyjät huolehtivat usein asiakkaalle talon avaimet käteen asti, eli apua saa myös varsinaisen talotoimituksen ulkopuolelle jäävissä töissä, kuten takan hankinnassa, yläkerran viimeistelyssä tai pihakivetyksen teossa. 

Moni Älvsbytalon rakentanut antaa kiitosta hyvästä sisäilmasta – vakiotoimitukseen kuuluva poistoilmalämpöpumppu ja korvausilman sisään ottaminen useammasta huoneesta auttavat hallitsemaan ilmanvaihtoa.

 

Omakotitalon hankintaa on haluttu helpottaa

Älvsbytalo on lanseerannut uuden Talo & Tontti –konseptin, jossa asiakas voi ostaa sekä talon että tontin valikoiduilta alueilta. Ajatuksena konseptissa on tehdä omakotitalon hankkiminen helpoksi auttamalla asiakkaita sopivien, hyvien tonttien löytämisessä.

Esimerkiksi Espoossa Hallavantorppa on ensimmäisiä tällaisia alueita, jossa taloja on jo pystyssä ja alueelle järjestetään talonäyttöjä viikottain. Kaikki Talo & Tontti –kohteet on nähtävillä Älvsbytalon kotisivuilla. Uusien talomallien myötä myös talojen ostaminen on haluttu tehdä poikkeuksellisen helpoksi – asiakas maksaa jatkossa talon yhdessä erässä vasta, kun talo on luovutettu asiakkaalle muuttovalmiina.

 

Miksi Älvsbytalo?

Älvsbytalo on tunnettu markkinoiden edullisimmista valmistaloista. Se on kotimainen toimija, jonka Suomeen toimittamat talot rakennetaan Kauhajoen tehtaalla yhteistyössä suomalaisten asentajien ja myyjien voimin. Vuosittain tehtävistä RTS-tutkimuksista selviää, että Älvsbytalon asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä talotehtaaseen. Älvsbytaloja on rakennettu Suomeen jo yli 8000 kappaletta.

  

Lisätietoja

Älvsbytalo Oy

www.alvsbytalo.fi 

 

Tutustu Älvsbytaloon Suomirakentaa.fi:ssa:

Älvsbytalo