Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Suomeen rakennetaan maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue

”My Town! Maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue” suunnitellaan Uudellamaalla sijaitsevaan Tuusulan Rykmentinpuistoon. Hirsitaloteollisuuden toteuttamaa hanketta varten on Tuusulan tulevan kesän asuntomessualueen välittömästä läheisyydestä varattu kaksi korttelia, joissa rakennusoikeutta on yhteensä 22 000 kerrosneliömetriä. Ala mahdollistaa asuntojen rakentamisen noin 200 perheelle. Kunnallistekniikan puolesta rakentaminen alueella voi alkaa jo vuoden 2021 alussa. My Town! -hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelmasta.

Vapautta, ekologisuutta, uusia maisemia - vuokrauksen uudet tuulet

Perinteisesti Suomessa on ollut kaksi tapaa asua: omistusasuminen tai vuokra-asuminen, joista erityisesti omakotiasuminen on perinteisesti nähty kaikista tavoitelluimpana ja vakaimpana tapana elää. Muuttuvan maailman ja globalisaation myötä tämä on kuitenkin hiljalleen muuttunut. 

Kun vain paras kelpaa, valitse netti huolella

DNA Oyj:

Vaatimukset netin nopeuden suhteen kasvavat jatkuvasti; tekniikka kehittyy, tarjolle ilmestyy uusia palveluita ja perhe kasvaa. Nopeasti muuttuvassa maailmassa nettiliittymän pitää pysyä muutoksessa mukana.

Älykoti - mitä se tarkoittaa?

Älykodissa ei välttämättä pelata vain shakkia ja keskustella korkealentoisesti Dostojevskin tuotannosta, vaan kyse on jostain aivan muusta. Kyseessä on teknologian ja kodin analogisten laitteiden yhdistäminen tavalla, joka mahdollistaa kodinlaitteiden ohjaamista kodin ulkopuolelta käsin, yleensä mobiilisovelluksen avulla.

Asfaltti vai pihakivi pihan ja pihatien päällysteeksi

Asfaltti tai pihakivetys ovat suosittuja lopullisia pihatien päällysteitä kivisoran tai sepelin ohella. Ne tekevät pihatiestä viimeistellyn, turvallisen ja helppohoitoisen. Laadukkaasti toteutettu pihatie vaatii hyvin tehdyn, routimattoman alustan, jotta kivetys tai asfaltti säilyvät hyvänä vuosikymmenien ajan.

 

 

 

 

Yhteystiedot

Rakennustutkimus RTS Oy
Rakentajan tietopalvelu RTI Oy

Nuijamiestentie 3 A
00400 Helsinki

Puh. (09) 5407 310  
Yhteystiedot