Hyvä lämmöneristys säästää energiaa
Energian hinnan jatkuva nousu on kannustanut rakentajia kiinnittämään huomiota lämmöneristykseen. Samalla kansainväliset ympäristötavoitteet ovat ajaneet lainlaatijoita kiristämään määräyksiä. Uusien rakennusten rakentamisessa siirrytään lähes nollaenergiatason rakentamiseen ja vähäinenkin energia katetaan liki kokonaan uusiutuvalla energialla. Energiatehokkailla taloilla hillitään ilmastonmuutosta. Seinien läpi valuva hukkalämpö vastaa karkeasti kymmentä prosenttia koko talon energiankulutuksesta. Toinen kymmenen prosenttia menetetään yläpohjan kautta. Hyvään eristykseen panostaminen kannattaa, sillä kerran tehtynä se tuottaa säästöä koko talon eliniän ajan.
Eristepaksuudet kasvaneet
Suuntaus eristepaksuuksien kasvattamiseen on ollut selvää. Seinissä se on nyt noin 25 senttiä ja yläpohjassa, jossa hyvä eristäminen on erityisen kannattavaa, keskipaksuus on jo puoli metriä. Paksuuden lisäksi merkitystä on valituilla materiaaleilla ja tietenkin myös rakenneratkaisuilla kuten toimivilla ilman- ja höyrynsuluilla. Tiiviys on hyvän eristämisen peruslähtökohta. Hyvin suunnitellun rakenteen lämmöneristyksen läpi ei mene paikallisesti heikentäviä rakenteita eli ns. kylmäsillat ei saa toteutua.
Myös rakennusmääräykset edellyttävät uusilta taloilta A-luokan energiatehokkuutta. Eri osa-alueille on ohjearvot, mutta rakennuksia tarkastellaan kuitenkin kokonaisuuksina. Tyypillisesti esimerkiksi hirsitaloissa seinien kautta katoaa suhteellisen paljon lämpöenergiaa. Määräykset kuitenkin täyttyvät, jos vastaavasti vaikkapa ylä- tai alapohjat on eristetty tavallista paremmin.
Eristys tulee suunnitella ja tehdä huolella
Oikeilla rakenneratkaisuilla ja työn huolellisuudella on suuri merkitys koko rakenteen toimivuudelle. Kylmäsiltoja on pyrittävä välttämään ja eristeet on asennettava huolellisesti, sillä tiiviys on oleellinen osa lämmöneristystä. Oikein suunniteltu rakenne estää kosteuden pääsyn rakenteisiin ja on silti tuulettuva, jolloin eristeiden toimivuus on turvattu kaikissa tilanteissa. Kosteuden poisjohtumista edesauttaa, jos seinän rakenne harvenee ulospäin mentäessä, jolloin tiiviit rakenteet ovat sisäpuolella ja läpäisevämmät ulkopuolella.
Talon kosteustekniseen toimivuuteen liittyy oleellisena osana myös asunnon ilmanvaihto. Hallitun ilmanvaihdon tarkoituksena on paitsi vaihtaa huoneilma, myös poistaa asumisen aiheuttama liika kosteus huoneistosta. Vinojen sisäkattojen yhteydessä erityinen huomio on kiinnitettävä rakenteiden tuuletuksen riittävyyteen. Eristeen ja aluskatteen väliin jätetään vähintään 70 mm:n tuuletusrako ja vastaavasti myös aluskatteen ja vesikatteen välillä on oltava hyvä tuuletus. Alhaalla räystään alalaudoitukseen jätetään reilut raot, joiden kautta ilma pääsee tuuletusonteloon, josta sen on päästävä poistumaan vapaasti esimerkiksi yläkolmion tuuletusventtiileistä tai harjalle asetettujen tuuletushattujen kautta.
Alapohjissa polystyreeni EPS yleisin
Käytetyin eristemateriaali alapohjassa on polystyreeni eli EPS tai tutummalta nimeltään styrox, jota alapohjaansa asentaa neljä rakentajaa viidestä. Polystyreeni kestää hyvin mm. betonivalun aiheuttamaa painetta eikä hätkähdä pienestä kosteudestakaan. Sen päällä voi hyvin liikkua, joten raudoitus käy kätevästi. Tuotetta valmistetaan eri käyttökohteisiin, tutuimpia rakentajalle ovat lattia- ja routaeristelevyt sekä platina/harmaa EPS, jonka lämmöneristyskyky on selvästi EPS:ää parempi.
Keraaminen kevytsora on savesta polttamalla valmistettu kemiallisesti ja mekaanisesti kestävä tuote. Kevytsora puhalletaan suoraan autosta, joten sen asentaminen on vaivatonta. Eristeestä tulee saumatonta. Tämä eristystapa soveltuu alapohjaeristykseen erityisen hyvin silloin, kun tarvitaan alapohjan radontuuletusta. Kevytsora voi tarjota myös vaihtoehdon paalutukselle. Mineraalivillalevyjä ja puhallettavia eristeitä käytetään kantavissa alapohjissa, ns. rossipohjissa.
Polyuretaani eristää lämpöä muita eristemateriaaleja tehokkaammin, koska sen huokosissa on vielä ilmaakin paremmin eristävää kaasua. Materiaali soveltuu erityisen hyvin silloin, jos halutaan saavuttaa ohuella rakenteella mahdollisimman hyvä eristys.
Sekä ulkoseinä- että yläpohjaeristeeksi sopivat myös pellavaeristeet. (Kuva:Isolina)
Mineraalieriste ulkoseinissä yleisin
Ulkoseinissä tavallisin eriste on levymäinen standardiväleihin mitoitettu mineraalivilla. Tutkimuksiemme mukaan uusien talojen ulkoseiniin asennetuista eristeistä kolmannes oli vuorivillaa ja viidennes lasivillaa. Näitä mineraalivilloja valmistetaan levyinä ja rullatavarana sekä tuulensuoja- ja runkolevyinä. Viime vuosina selluvillan käyttö ulkoseinäeristeenä on lisääntynyt erityisesti lisäeristetyissä hirsitaloissa, mutta muissakin runkotyypeissä selluvillan käyttö on yleistynyt. EPS-polystyreeniä tai polyuretaania käytetään ulkoseinäeristeenä lähinnä lämpöharkkojen välissä. Myös eristämiseen hyvin soveltuvaa pellavaeristettä (Isolina) on saatavissa levytuotteina, jotka sopivat niin ulkoseinä- kuin yläpohjaeristeiksi.
Yläpohjissa puukuitu on ykkönen
Yläpohjan kautta lämmönhukkaa tapahtuu helpoimmin ja se kannattaakin eristää kunnolla. Yläpohjassa eristepaksuuden kasvattaminen on yleensä yksinkertaisinta ja myös taloudellisesti kannattavaa. Eristepaksuus ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetussa rakennuksissa on tällä hetkellä keskimäärin 500 mm. Yläpohjassa käytetyt eristeet ovat joko levymäisiä, mattomaisia tai puhallettavia mineraalivilla- tai puukuitueristeitä.
Yläpohjissa voidaan käyttää samoja materiaaleja kuin seinissäkin. Useimmiten sinne valitaan helposti levitettävä puhalluseriste. Yleinen ratkaisu on myös laittaa pohjalle ensin ryhtiä tuova ja esimerkiksi höyrysulkua suojaava eristelevy, jonka päälle puhalluseriste levitetään. Selvästi suosituin yläpohjan eriste on puhallettu puukuitu (Selluvilla, Ekovilla).
Erilaisia lämmöneristyskykyjä
Eri rakennusmateriaalien ja lämmöneristeiden välillä on suuria eroja lämmöneristyskyvyssä, etenkin jos verrataan vanhoja ja nykyisiä tuotteita toisiinsa. Eri tuotteiden lämmöneristyskyky riippuu todellisuudessa myös mm. tuotteen valmistustavasta, tiheydestä ja koko rakenteesta.
Vanhassa asuntokannassa myös käytetyt eristepaksuudet olivat nykynormeihin verrattuna pieniä: 10 cm:n eristevahvuudet ulkoseinissä ja 20 cm yläpohjassa olivat vielä 70-luvun standardeja, kun nykytaloissa lämpöarvot on tarkkaan säädetty, mikä tarkoittaa jopa kaksinkertaisia eristevahvuuksia entisiin verrattuna. Huono eristys koetaan erityisesti kylminä lattiapintoina, vaikka itse syy voikin olla aivan muualla. Kylmä ilma painuu alaspäin, joten huono eristys aistitaan ensin lattianrajassa.
Vanhan talon lisäeristäminen
Talon lämmöneristävyys muodostuu kokonaisuudesta, jossa vaikuttavat eristepaksuudet, rakenteiden tiiveys, ikkunoiden laatu ja kunto sekä ilmanvaihtojärjestelyt. Tilanteesta riippuen heikoimman osatekijän parannus voi vaikuttaa jo selvästi asumismukavuuteen, mutta energiankulutusmielessä lähelle nykyvaatimuksia päästään vasta kaikkiin em. asioihin puuttumalla. Lisäeristys on perusteltua erityisesti silloin, jos lähtötilanne on selvästi heikko (purueriste tms.) tai rakennusosa korjataan joka tapauksessa jostain muusta syystä.
Vanhoja rakenteita lisäeristettäessä on aina oltava tarkkana, jotta kastepistettä ei pääse syntymään, eikä kosteutta pääse tiivistymään rakenteisiin. Turvallisempaa on tehdä lisäeristys ulkoseinän ulkopintaan, samalla myös julkisivumateriaali menee uusiksi. Asiantuntijan apu lisäeristystä suunniteltaessa on kullanarvoista. Lähtökohtana on kuitenkin sisäpinnan höyryntiiviys ja ainakin hyvä ilmanpitävyys, sekä rakenteen harveneminen ulospäin. Kun lisäksi huolehditaan julkisivun hyvästä tuulettumisesta, ei ongelmia yleensä tule.