Rakennan, rakennutan vai valmis talo

Reset

Omaa kotia haaveilevalla on monia vaihtoehtoja kodin hankkimiseksi. Paikallarakentaminen on saanut pikkuhiljaa väistyä talopakettien ja valmiiden talojen tieltä. Talotehtaiden eri valmisasteiset talopaketit tehdään kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa tehtaalla ja pystytetään työmaalla joko kokonaisina elementteinä tai osaelementteinä. Näin säästyy aikaa, vaivaa ja turhia harmeja ja useimmiten myös rahaa.

 

Oman kodin voi hankkia monella tavalla

Uusien omakotitalojen hankinta on yhä enenevässä määrin muuttunut yhä valmiimpiin ratkaisuihin. (Kuva: Kiirunatalot, Muuttovalmis)

 

Rakentaminen voidaan tehdä paikalla rakentaen tai talopaketista. Paikalla rakentaminen puolestaan voidaan tehdä hyvin omatoimisesti, osaurakoiden tai kokonaisurakkana. Viime vuosina suunta kuitenkin on ollut enenevässä määrin kohti yhä valmiimpia ratkaisuja.

Pientaloasunnon hankkijoista vuodelle 2022* oli:

1. Paikalla rakentajia

500

2. Talopakettirakentajia

2 100

3. Avaimet käteen -rakennuttajia

2 200

4. Uuden omakodin ostajia

2 000

5. Rivitaloasunnon ostajia

3 200

Yhteensä Pientaloasuntoja

10 000

* Lähde: Rakennustutkimus RTS Oy, Omakotirakentajatutkimus 2/2023

 

PAIKALLARAKENTAMISELLA tarkoitetaan yksityishenkilön rakentamista/rakennuttamista omalla tontilla. Talo voidaan rakentaa itse tai toteutuksessa voidaan käyttää ammattilaisia.

TALOPAKETTIRAKENTAMISESSA pienrakentaja pääsee jo paljon helpommalla, kun talon runkorakenteet, eristeet ja monet pintamateriaalit yms. hankitaan kerralla talopakettina ja asennettuna. Talopaketti voi olla valmiusasteeltaan riisutumpi elementti- tai materiaalipaketti, astetta pidemmälle toteutettu runkovalmis- tai vesikattovalmis tai laajasisältöinen talopaketti. Talopaketin kilpailukyky perustuu useimmiten mallistoon, sen massaräätälöintiin ja sarjatuotantoon.

AVAIMET KÄTEEN -rakennuttaminen on myös lähes aina talopakettirakentamista, mutta paketin sisältö on jo 80 % koko talon rakentamiskustannuksista ja muuttovalmis. Talomyyjän kanssa on hyvä käydä tarkasti läpi talopaketin sisältö.

OMAN KODIN OSTAMINEN grynderiltä sisältää valmiin rakennuksen lisäksi myös tontin. Pientalon hankinta rakentajalta tai rakennuttajalta suoraan käy hyvin vaivattomasti mutta tulee helposti myös kalliimmaksi.

 

Muuttovalmis kiireiselle

Jatkuvasti lisääntyvä ”kädettömyys” on johtanut muuttovalmispakettien suosion kasvuun. Tosiasia on myös se, että muuttovalmistoimijat ovat kovan koulun käyneitä. Toisaalta alalla on kasvava hintakilpailu ja toisaalta valmistalotoimijan on osattava koko rakentamisen suunnittelu ja järjestettävä kaikki palvelut niin, että muuttovalmismallistosta vielä löytyy persoonallisia, toimivia ja kaupaksi meneviä talomalleja. Valmistalo-ostajalle valinta ja päätöksenteko ovat monessa mielessä paljon helpompaa kuin talopaketin ostajalle johtuen juuri siitä, että valmistalossa lähes kaikki ratkaisut pitää olla valmiina.

Ostaja oikeastaan vain hakee itselleen sopivaa talomallia ja voi usein myös tutustua siihen luonnossa. Hinta on varma, toimitusaika/muuttopäivä on etukäteen hyvissä ajoin tarkkaan tiedossa ja rakentaminen sujuu ilman yllätyksiä.

Monet talotoimittajat ja rakennusliikkeet tarjoavat nykyisin myös yksilöllisiä muuttovalmiita tai aivan valmiita asuntoja sekä tontin kanssa että ilman.

Talopakettien jakautuminen toimitussisällön mukaan v. 2022. Tavara- ja palvelupainotteisista paketeista on siirrytty entistä enemmän muuttovalmiisiin tai aivan valmiisiin paketteihin.