Ulkoseinän korjaus ja lisäeristys
Jos julkisivu on päässyt pahasti rapisemaan, voi olla syytä tehdä uusi julkisivu ja samalla lisätä lämmöneristystä, jotta saadaan nykynormit täyttävä energiatehokkuus tältä osin. Lisäeristäminen vanhan talon ulkoseinän ulkopintaan villaeristeellä on rakenteiden toimivuuden kannalta turvallista. Kustannussyistä sitä ei kuitenkaan kannata tehdä kuin vain, jos julkisivukin kaipaa uusimista. Samassa yhteydessä voi tulla ikkunoiden ja ulko-oven vaihto kyseeseen.
Ulkoverhouksen uusimisen yhteydessä tehdään usein lisälämmöneristystä ja ikkunoiden ja ulko-ovien vaihdot. Kuva: Lammin Ikkuna
Koko verhous uusiksi
Koko pintarakenteen eli verhouksen uusiminen tulee eteen, jos itse julkisivumateriaali on merkittävästi kärsinyt ja taloon asennetaan tällöin ulkopuolinen lisäeristys. Julkisivun uusiminen yleistyy selvästi jo 30-vuotiaissa taloissa, mutta suhteellisesti eniten ulkoverhouksia vaihdetaan 50-luvulla tai aiemmin rakennetuissa taloissa. Julkisivun uusimisen yhteydessä on syytä uudistaa koko ulkoseinärakenne nykyaikaisemmaksi ja lisätä lämmöneristystä. Isompaan julkisivuremonttiin liittyy seinän paksuuntumisen ja energiatehokkuuden parantamisen myötä myös ikkunoiden ja ovien uusiminen. Tällöin koko talo saa uuden ilmeen.
Julkisivun pitää päästä tuulettumaan
Julkisivurakenne saa aina jonkin verran kosteutta lämpötilan vaihtelujen aiheuttaman tiivistyksen vuoksi. Lisää märkää tulee viistosateesta ja roiskevedestä. Huonolla tuuletuksella ja hengittämättömällä pintakäsittelyllä voidaan pahimmillaan saada aikaan rakenne, joka on uusimiskunnossa jo 10 vuoden kuluttua.
Puujulkisivun ja tuulensuojan välissä on syytä olla vähintään 25 mm:n tuuletusrako. Rakoa ei saa missään kohdassa katkaista, vaan ilman tulee päästä vapaasti verhouksen taakse ja poistua sen yläreunasta esimerkiksi vesikaton tuuletustilaan. Uuden tiiliverhouksen taakse on syytä varata vieläkin isompi, 40 mm:n tuuletusrako, koska muurauksen yhteydessä tiilen taakse pursuava laasti voi kapeammassa raossa katkaista ilman kulun. Tiiliverhouksen ensimmäisessä kerroksessa joka kolmas pystysauma tulee tuuletusta varten jättää auki.
Puujulkisivu
Noin 80 % uusittavista julkisivuista on lautajulkisivuja. Puujulkisivu on suhteellisen edullinen ja helppo asentaa, varjopuolena taas on useita muita vaihtoehtoja suurempi huoltotarve. Puu onkin yleisin uusi valittu julkisivu entisen tilalle. Noin 85 % valitsee lautaverhouksen.
Teknisesti puujulkisivun alusta on yksinkertainen: vaakalaudoitukselle pystysuuntaiset ja pystylaudoitukselle vaakasuuntaiset naulausrimat. Niiden taakse jää väliin riittävä tuuletustila, joka pystyrimojen kohdalla toteutuu sellaisenaan ja vaakarimojen kohdalla toisilla, niiden alle pystysuuntaan asennetuilla rimoilla. Yleensä julkisivuun valitaan hienosahattu lauta, sillä maali tarttuu siihen hyvin ja vaikutelma on viimeistellympi kuin karkean sahauksen.
Lautaverhouksen voi asentaa pystyyn, vaakaan tai kuten nykyään usein, näiden molempien yhdistelmänä. Puujulkisivu käsitellään aina joko kuultokäsittelyllä tai nykyään yleisemmin peittomaalauksella. Uusi puujulkisivu kannattaa pintakäsitellä mahdollisimman pian, ensin puunsuojalla tai pohjusteella, sitten vasta pintamaalilla.
Tiili on kestävä ratkaisu
Uusi tiiliverhous voidaan periaatteessa rakentaa mihin tahansa vanhaan taloon. Tiiliseinästä tulee helposti myös aikaisempaa ratkaisua paksumpi, jolloin vanhat ovet ja ikkunat jäävät ”syvälle” ja räystäät vastaavasti lyhyemmiksi. Tiilijulkisivu on kuitenkin huoleton, kestävä ja näyttävä, joten isokin remontti voi pitkän päälle kannattaa.
Tiilijulkisivu tehdään yleensä kuorimuurina ns. puolikkaasta tiilestä. Jos talossa on anturallinen sokkeliperusta, lisärakenne voidaan tehdä vanhan anturan päältä esimerkiksi 100 mm:n paksuisella kevytsoraharkolla muuraten. Toinen tapa on kiinnittää vanhan sokkelin pintaan järeä kulmateräs. Kiinnitys sokkeliin tehdään esimerkiksi kiilapulteilla, joiden määrän ja tiheyden antaa rakennesuunnittelija. Tässä ratkaisussa varjopuoli on sokkelin jääminen huomattavan syvälle uudesta julkisivupinnasta. Kolmas tapa tiilimuurin alustan tekoon on valaa sokkelin kylkeen tarvittavan levyinen betonipalkki. Palkki tarvitsee tukevat kiinnitykset sokkeliin. Ne voidaan tehdä esimerkiksi vanhan sokkelin sisään poratuilla harjaterästapeilla, jotka muun raudoituksen mukana jäävät lopulta valun sisään. Verhomuuri muurataan normaalin muurauksen tapaan ohjuritolppia ja linjalankoja käyttäen. Kuorimuuri kiinnitetään riittävän tiheästi tiilisiteillä taustan runkorakenteisiin.
Lisälämmöneristyksellä asumisviihtyvyyttä
Lämmöneristämisen päätehtävä luonnollisesti on pitää lämpö talon vaipan sisäpuolella. Hyvä lämmöneristys ja talon tiiveys vaikuttavat oleellisesti asumisviihtyvyyteen. Vetoisuus voi johtua paitsi huonosta eristyksestä, myös tiivistyksen puutteesta seinissä, ikkunoissa, ovissa tai rakenteiden liitoskohdissa.
Energiansäästömielessä tiivistäminen on kaikkein kannattavin toimenpide. Sen tekemisen yhteydessä on kuitenkin ehdottomasti samalla huolehdittava riittävästä ilmanvaihdosta tehokkaalla lämmöntalteenotolla varustettuna. Samalla varmistutaan hyvästä sisäilmasta.
Vanhoissa taloissa lämmöneristys on huomattavasti heikommin toteutettu kuin mitä nykyajan vaatimukset edellyttävät. Oman rajoituksensa asettivat aikoinaan käytettävissä olevat materiaalit. Ennen 50-lukua saatavilla oli vain erilaisia paikallisia materiaaleja ja teollisuuden sivutuotteita, kuten masuunikuonaa, turvetta, sammalta, sahanpurua ja kutterilastua. Vanhanajan materiaalien eristyskyky on jo lähtökohtaisesti vain noin puolet nykyaikaisten vastaavista. Lisäksi tilannetta heikentää se, että niillä on ollut taipumus painua ajan saatossa, joten seinien yläosista ja ikkunoiden alta löytyy usein paikkoja, joissa eristettä ei enää ole ollenkaan. Tyhjissä kohdissa lämpötila laskee talvella jopa niin alas, että rakenteen pintaan tiivistyy kosteutta. Tällöin eristeen puutteellisuus on riskitekijä koko rakenteen säilyvyydelle.
Huono eristys tuntuu kylmänä lattiapintana
Eri rakennusmateriaalien ja lämmöneristeiden välillä on suuria eroja lämmöneristyskyvyssä, etenkin jos verrataan vanhoja ja nykyisiä tuotteita toisiinsa. Eri tuotteiden lämmöneristyskyky riippuu todellisuudessa myös mm. tuotteen valmistustavasta, tiheydestä ja koko rakenteesta.
Vanhassa asuntokannassa myös käytetyt eristepaksuudet olivat nykynormeihin verrattuna pieniä: 10 cm:n eristevahvuudet ulkoseinissä ja 20 cm yläpohjassa olivat vielä 70-luvun standardeja, kun nykytaloissa lämpöarvot on tarkkaan säädetty, mikä tarkoittaa jopa kaksinkertaisia eristevahvuuksia entisiin verrattuna. Huono eristys koetaan erityisesti kylminä lattiapintoina, vaikka itse syy voikin olla aivan muualla. Kylmä ilma painuu alaspäin, joten huono eristys aistitaan ensin lattianrajassa.
Vanhan talon lisäeristäminen
Talon lämmöneristävyys muodostuu kokonaisuudesta, jossa vaikuttavat eristepaksuudet, rakenteiden tiiveys, ikkunoiden laatu ja kunto sekä ilmanvaihtojärjestelyt. Tilanteesta riippuen heikoimman osatekijän parannus voi vaikuttaa jo selvästi asumismukavuuteen, mutta energiankulutusmielessä lähelle nykyvaatimuksia päästään vasta kaikkiin em. asioihin puuttumalla. Lisäeristys on perusteltua erityisesti silloin, jos lähtötilanne on selvästi heikko (purueriste tms.) tai rakennusosa korjataan joka tapauksessa jostain muusta syystä.
Vanhoja rakenteita lisäeristettäessä on aina oltava tarkkana, jotta kastepistettä ei pääse syntymään, eikä kosteutta pääse tiivistymään rakenteisiin. Turvallisempaa on tehdä lisäeristys ulkoseinän ulkopintaan, samalla myös julkisivumateriaali menee uusiksi. Asiantuntija apu lisäeristystä suunniteltaessa on kullanarvoista. Lähtökohtana on kuitenkin sisäpinnan höyryntiiviys ja ainakin hyvä ilmanpitävyys, sekä rakenteen harveneminen ulospäin. Kun lisäksi huolehditaan julkisivun hyvästä tuulettumisesta, ei ongelmia yleensä tule.