Julkisivun huolto ja kunnossapito

• Tulosta

Julkisivujen suurin rasitustekijä on sääolosuhteet. Sää rasittaa monella tavalla seinää. Viistosade kastelee ja imeytyy seinän sisään ja jos vesi ei seinästä kuivu, vaan pääsee jäätymään, voi seinä vaurioitua.  Sään vaikutuksesta myös seinän pintakäsittely vanhenee ja vaurioituu. Mikään julkisivu ei pysy kunnossa ilman säännöllisiä huolto- ja kunnostustoimenpiteitä. Ulkoverhouksen huoltotarve riippuu materiaalista. Puupinnat vaativat tiheämmin huoltomaalausta, kun taas tiili- ja kivipintojen huolto on selvästi helpompaa. Toisaalta isompien vaurioiden korjaaminen kivipinnoissa on vaikeampaa kuin puupinnan.

Rapattu pintakin vaatii huoltoa ja kunnosapitoa. KUVA: Passiivikivitalot

PUUJULKISIVUN HUOLTO

Puujulkisivussa on eniten huoltotöitä ja sen kunnossa pysyminen perustuu säännölliseen tarkkailuun. Puu on altis kosteudelle ja vaurioituu nopeasti. Maalauksen yleiskuntoa, verhouksen alaosaa, ikkunapellityksiä, liittymäkohtia, verhouslautojen suunnanmuutoskohtia ja seinän vierellä olevaa kasvillisuutta, pitää tarkkailla vuosittain. Huoltomaalaukset kannattaa tehdä ajoissa. Varsinkin rakennuksen etelän puoleinen sivu kuluu auringon vaikutuksesta muita seiniä nopeammin ja uusintamaalaus tälle puolelle rakennusta voi tulla jo 5–7 vuoden kuluttua maalauksesta, kun taas muut sivut kestävät noin 15 vuotta.

Huoltomaalaus ennen maalipinnan halkeilua

Kaikki maalit joutuvat antamaan periksi säälle ja siksi niitä on huollettava. Maalipinta uusitaan jo ennen kuin maali alkaa halkeilla. Jos uusitaan vain osa talon seinistä, esim. se eteläsivun seinä, on tärkeätä tietää millä tuotteella ja sävyllä talo on maalattu. Uusi maali näkyy erivärisenä, vaikka se olisi aivan samaa kuin edellinen maali. Vanhaan pintaan on tullut muutoksia auringon valon, lämmönvaihteluiden ja sään vaikutuksesta. Kun maalataan koko seinä, ei asia haittaa, sillä eri seinien välistä värieroa ei juuri huomaa, mutta jos paikkamaalataan vain osa seinästä, erottuu se hyvin muusta väristä.

Jos maalipinta on hyvin kiinni, ei vanhaa maalia tarvitse poistaa. Maalattava pinta puhdistetaan ja maalataan samalla, tai vastaavalla tuotteella. Huomattava on, ettei käytetä öljypohjaista ulkomaalia vesiohenteisen päälle. Toisin päin kyllä onnistuu, kunhan pinta karhennetaan esim. teräsharjalla.

Jos maali on hilseillyt, kaavitaan pinta terveeseen maalipintaan asti. Nopeasti hilseilleen pinnan syynä on yleisimmin kosteus. Syy on selvitettävä ja korjattava. Jos puupinta on vaurioitunut, korvataan vioittunut kohta uudella, vanhaa vastaavalla puulla. Puujulkisivun kestoiäksi on laskettu noin 50 vuotta.

Huomio verhouksen alaosaan

Jos talon sokkeli on liian matala (alle 40 cm), on verhouksen alaosa alttiina roiskevesille ja maakosteudelle. Tästä voi olla seurauksena lahottajasienien pesiytyminen rakenteisiin. Erityisesti jos kyseessä on pystylaudoitus, poikkileikattu puupinta imee kosteutta hyvin ja laho muhii maalikerroksen alla, eikä ongelmaa huomata ennen kuin maali hilseilee pois. Tärkeää on, että vuorilaudan alapää on viistetty sisäänpäin kääntyväksi ja suojattu maalikerroksella huolellisesti. Näin seinältä valuva vesi pisaroituu ja putoaa alas, eikä imeydy puun sisään.

TIILIJULKISIVUN HUOLTO

Tiiliverhouskaan ei ole täysin huoltovapaa, sillä niissäkin esiintyy erilaisia korjaus- ja huoltotarpeita. Suurimmat syyt tiiliverhouksen vaurioille tapahtuvat jo rakennusaikana. Kyse voi olla huonosta muuraustyöstä, salaojien puutteesta, rakennukseen päin viettävästä maasta tai muutoin virheellisestä rakenteesta. Tiiliverhous on altis halkeamille, koska se ei juurikaan jousta, jos talo elää aikojen saatossa. Halkeamat ovat ikäviä, sillä niiden kautta rakenteisiin voi päästä vettä ja jossakin vaiheessa homevaurioita. Halkeamat voivat kertoa myös ongelmista perustuksissa ja siksipä halkeamien syy olisi selvitettävä.

Tiiliseinässä voi osa tiilistä olla jopa kokonaan irti, mikä kertoo laastin huonosta tartunnasta tiileen. Tämä voi olla perua jo rakennusvaiheesta tai laasti on voinut vahingoittua esim. pakkasrapautumisen, sääolosuhteiden tai rakennusvirheen vuoksi.

Tiiliverhous päästää vettä lävitseen, sillä muurauslaasti on vettä läpäisevää. Jos tiiliverhouksen takaa puuttuu kunnollinen tuuletusrako ylhäältä alas saakka, ei seinärakenne kuivu. Tämä voi aiheuttaa tiilijulkisivun isoimmat ongelmat, jos vesi pääsee eristeisiin ja muihin rakenteisiin aiheuttaen home- ja kosteusongelmia sisäpintoihin asti.

Seinä voi likaantua monestakin syystä. Esteettisesti haitallinen aine voi olla peräisin ympäristöstä, kuten teollisuuden ja liikenteen aiheuttamat ilman epäpuhtaudet, vesivalumien aiheuttama likaantuminen sekä liian lähellä seinää kasvavat kasvit. Likaantumista voi aiheuttaa myös muuraamiseen käytetty laasti, josta peräisin olevat vesiliukoiset suolat kulkeutuvat rakenteen pintaan.

Tiilipintojen puhdistus

Normaalisti tiiltä ei tarvitse puhdistaa, mutta jos rakennus on tiheän kasvuston ympäröimä tai vilkkaan liikenteen lähellä, on puhdistuksen tarve jossain vaiheessa olemassa. Ensimmäisenä kannattaa koettaa mekaanista puhdistusmenetelmää. Mekaanisia puhdistusmenetelmiä ovat kuivaharjaus ja kaavinta. Ne eivät sovi sellaisiin likatahroihin, jotka voivat levitä, kuten esim. rasva, tuore maali, öljy, rasvainen noki jne. Harjaus ja kaavinta suoritetaan aina kuivaan rakenteeseen ja sopivin työvälinen on jäykkä harja ns. juuriharja. Kaavintaan sopii parhaiten puulasta tai seinän värin mukainen tiilen kappale. Metalliharjaa tai -kaavinta ei kannata käyttää, sillä ne jättävät tiilen pintaan helposti tummia läiskiä.

Jos kuivapuhdistus ei ole riittävä, voi kokeilla tiiliseinän vesipesua. Pesu tehdään alue kerrallaan ylhäältä alaspäin, jotta alas valuva likavesi ei enää imeytyisi takaisin seinään. Pesua ei jäätymisvaaran vuoksi tulisi tehdä kovin myöhään syksyllä, talvella tai liian aikaisin keväällä. Pienehköllä pinnalla pesutehoa voi yrittää parantaa käyttämällä kuumaa vettä ja astianpesuainetta. Pesu erilaisilla kemikaaleilla tehdään ylhäältä alaspäin vedellä kyllästettyyn pintaan. Ennen varsinaista käsittelyä on syytä pienellä alueella ensin varmistaa, ettei kemikaali aiheuta huomattavia värimuutoksia tiileen. Mikäli pintojen puhdistuksessa käytetään painepesua, on varottava liian suurta painetta, jotta tiilipinta ei rikkoudu. Pesuainetta ei saa sekoittaa painepesurissa käytettävään veteen, sillä on vaarana, että aine tunkeutuu syvälle tiileen ja voi aiheuttaa myöhemmin suolahärmeen muodostumista ja jopa rakenteen vaurioitumista.

Tiilen pintaa rumentavat suolaläiskät

Uusien ja vanhempienkin tiilirakennusten pintaan kiteytyvät vesiliukoiset suolat ovat suurelta osin peräisin laastista. Tummien tiilien pinnoilla esiintyy vaaleita ja vaaleiden tiilien pinnoilla kellertäviä, vihertäviä tai ruskeita suolaläiskiä, suolahärmettä. Ilmiö esiintyy voimakkaimpana etelän- ja lännenpuoleisissa seinissä, joissa haihtuminen on suurinta. Tämä johtuu pääasiassa laastin sideaineesta peräisin olevien vesiliukoisten suolojen kulkeutumisesta haihtuvan veden mukana seinärakenteen pinnalle ja kiteytyessään ne muodostavat härmeen.

Tämänkaltaiset suolaläiskät saattavat ilmaantua erityisesti sellaisille tuoreille tiilipinnoille, jotka on muurattu kylmissä olosuhteissa tai joita työn aikana ei ole suojattu. Esimerkiksi ne seinäpinnat, jotka ovat pitkään olleet suojaamattomina vailla pellityksiä, räystäskouruja ja syöksyjä ovat alttiita suolahärmehtimiselle. Ilmiö ei ole pysyvää, sillä ilman kosteuden kasvaessa ne häviävät itsestään ja loput sadevesi piiskaa puhtaiksi. Mikäli halutaan käyttää puhdistusmenetelmää, voidaan tiiliseinät kuivaharjata tai pinta pyyhkiä kostealla harjalla tai sienellä.

Pitkään pysyvät tai talvisin seinään ilmestyvät suolaläiskät saattavat olla merkki myös lämpö- tai kosteusvuodosta, etenkin vähän vanhempien rakennusten kohdalla. Tällöin on hyvä tarkastaa kosteus tai lämpövuoto.
Ennen isompien korjaus- tai puhdistustoimenpiteiden aloittamista on hyvä selvittää ja varmistaa suolaläiskien todellinen aiheuttaja, jotta ei tehtäisi puhdistuksen tai korjauksen suhteen turhia tai virheellisiä toimenpiteitä.

Sammal, sieni, home tai jäkälä tiilipinnassa

Pitkään kosteina pysyvissä, varjoisissa tiilipinnoissa saattaa esiintyä jäkälää tai väriltään vihertävää tai tummaa sammalta, jotka eivät aiheuta muuta kuin esteettistä haittaa. Tämä ilmiö liittyy usein myös julkisivuun liittyvien rakenteiden, kuten pellitysten ja suojarakenteiden kuntoon, olipa julkisivumateriaali mikä hyvänsä. Ympäröivästä kasvustosta aiheutuvia sieni- ja sammal- yms. värjäytymiä voi esiintyä erityisesti suojaamattomilla seinäpinnoilla sekä riittämättömien ikkunapellitysten alapuolella.

Kun kysymyksessä on sammal, sieni tai home, tulee ne puhdistaa tähän tarkoitukseen kehitettyjen erikoisaineiden avulla tai jättää työ julkisivupuhdistukseen erikoistuneiden ammattilaisten hoidettavaksi. Mikäli alue on pienehkö, voidaan sammal, sieni- ja homevärjäytymät poistaa tarkoitukseen kehitetyllä puhdistusaineella. Puhdistuksen yhteydessä on hyvä miettiä myös niitä toimenpiteitä, joilla kyseistä likaantumis-/värjäytymisilmiötä voitaisiin vastaisuudessa oleellisesti vähentää tai eliminoida niiden syntyminen kokonaan.

RAPATTU JULKISIVU

Rapattujen talojen pinta vaatii myös jonkin verran tiilipintojen kaltaista huoltoa. Erityisesti on kuitenkin syytä tarkkailla rappauspintojen mahdollisia halkeamia. Pieniinkin halkeamiin menee vettä, joka talvella jäätyy ja lohkaisee rappauspintaa, joten vikoja tulee tarkkailla ja puuttua niihin heti. Ennen korjauksen aloittamista on syytä selvittää, mistä vaurion muodostuminen on lähtenyt ja korjata mahdolliset puutteelliset detaljit.

Eri korjausmenetelmiä

Suojaavan rappauksen tarkoituksena on vähentää julkisivun rappauspinnan likaantumista ja rappaukseen imeytyvän sateen määrää. Vanha rakenne säilyy näissä pinnoitekorjauksissa ennallaan. Pyrkimys on pysäyttää pinnan vahingoittuminen pinnoitteilla ja kosteusteknisen toiminnan parantamiseksi.

Vanha rakenne säilyy pääosin ennallaan myös paikkaus- ja pinnoituskorjauksissa. Vaurioituneet rappauskohdat korjataan ja pinnoitetaan uudelleen.

Kun rappauspinta uusimiskorjataan, pitää vanha rappaus purkaa kaikkineen rappausalustaan asti. Sen jälkeen korjataan alustan vauriot ja tehdään kokonaan uusi rappaus.

Vanha vaurioitunut rappaus peitetään uudella pintarakenteella, kun käytetään peittävää korjausta. Peittävässä korjauksessa julkisivuverhousrakenteessa on lisälämmöneristys rakenteen osana (lisälämmöneristys sijoitetaan vanhan rakenteen ulkopuolelle). Jos vaurioituneet alueet ovat kiinni alustassa, niitä ei tarvitse poistaa.

Jos vaurio johtuu rappausalustan liikkeistä, rappausalusta korjataan ensin ja poistetaan alustan liikkuminen. Kun alusta on korjattu, uusitaan rappauspinnat/korjataan korjaustapaan soveltuvalla eristerappauksella.

Korjauskohdasta poistetaan kaikki irtonainen rappaus, minkä jälkeen alue puhdistetaan pölystä. Pinnat kostutetaan ja paikkaus tehdään entisellä tai vastaavalla aineella ja menetelmällä. Rappausaineet, raekoko ja värisävyt on hyvä merkitä muistiin, jotta korjauksiin voidaan käyttää oikeaa ainetta, sillä esim. kalkkirappauksiin ei ole mahdollista käyttää sementtipohjaisia aineita.

Paikkauskohta näkyy pinnassa, vaikka käytettäisiin samaa ainetta ja väriä. Rapattu seinä tuleekin maalata pintaan kokonaan rappaukseen sopivilla kiviseinämaaleilla. Maalauksessakin tulee ottaa huomioon, mitkä maalituotteet soveltuvat maalattavaan rappaukseen.

Rapattu pinta vaatii myös uudistamista tai huoltomaalausta. Uudistus on syytä tehdä 30–50 vuoden välein ja huoltomaalaus mahdollisesti kerran siinä välissä.

ON JULKISIVU MIKÄ HYVÄNSÄ, TARKISTA:

• räystäät riittävät
• räystäskourut alakiinnitteiset/ helppo puhdistaa
• ikkunoiden vesipellit riittävästi kaadettu ja julkisivun ulkopuolella
• vesikourut ja sadevesijärjestelmät toimivat
• riittävä sokkeli