Ainutlaatuinen mökkikansa
- Tietoja
- Viimeksi päivitetty: 02.08.2023 10:25
Missään muualla maailmalla ei tällaista mökkikulttuuria ole tällaisessa muodossa kuin meillä täällä Suomessa . Meitä voi ihan syystä kutsua mökkihöperöksi kansaksi. Mökki edustaa meille paitsi vapaa-aikaa, myös vapautta olla omissa oloissamme. Mökillä puuhailu edistää paitsi henkistä myös fyysistä hyvinvointiamme. Voimme nauttia ja saada voimaa upeasta luonnosta ympäri koko vuoden.
Mökkiläisten vaikutusta kunnan elinvoimaisuuteen pidetään merkittävänä, sillä he käyttävät paikallisia palveluja ja osallistuvat moniin alueen tapahtumiin. Vakinaisten asukkaiden vähentyessä kausiasukkaiden suhteellinen osuus onkin entistä suurempi monessa kunnassa. Monen mökkipaikkakunnan asukasluku moninkertaistuu kausiasukkaiden myötä.

Suomalaisen sielun suurin nautinto: mökkisauna ja vilvoittelu laineiden liplatellessa. (Kuva: Kontio)


Rakennusmateriaalien valmistus ja rakennusten käyttö aiheuttavat Suomessa noin kolmasosan kaikista ilmastopäästöistä. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Sen saavuttaminen on mahdollista myös rakentamisessa, jos rakentamisen hiilipiikki saadaan leikattua alas. Rakentamisen ja käytön aikaisen energiankulutuksen rinnalla tulee seurata rakennuksen koko elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä. Myös uusi jätelaki vie kohti hiilineutraaliutta ja kiristää erityisesti rakennus- ja purkujätteitä. Määräys edellyttää, että rakennuttajan on suunniteltava ja toteutettava rakennus- ja purkuhanke siten, että toiminnassa syntyy mahdollisimman vähän ja mahdollisimman haitatonta jätettä.
Ormax EVO -kattotiilistä tehty katto on aina enemmän kuin tavallinen katto. Modernin linjakkaana vesikatteena se on osa tyylikästä skandinaavista arkkitehtuuria. Lisäksi Ormax EVO -tiilikatto on hiljainen, kestävä ja kotimaassa valmistettu. Ormax EVOn kruunaa sen ekologisuus, sillä siihen voi integroida aurinkopaneelit saumattomaksi osaksi kattokokonaisuutta ilman arkkitehtuurin linjoja rikkovia kiinnikkeitä tai ulokkeita.








