|
Saint-Gobain Weber Oy Ab:
Joka kolmas suomalainen on perinyt allergisen reagointitaipumuksen
Jos kylpyhuoneessa sattuu kosteusvahinko, seurauksena on usein homesienien kasvu. Lähes poikkeuksetta kosteusvahinko ei johdu yksittäisestä vesivahingosta, kuten esim. vesiputken äkillisestä hajoamisesta, vaan kosteutta on yleensä valunut tai tihkunut vuosikausia huonosti tiivistettyjen läpivientien tai saumojen kautta. Puukoolatut levyseinät ovat tällöin antaneet hyvän kasvualustan mikrobikasvulle.
Sieni-itiöiden leviämistä huoneilmaan seuraavat yleensä allergiset oireet, nuha, silmien kirvely ja päänsärky. Jälkeenpäin tarkasteltuna voi melkeinpä sanoa, että kosteusvauriot ovat ”suunniteltuja“ tai rakennusvaiheessa ”tehtyjä“ eikä niinkään yllätyksenä tulleita.
Vaikka Suomen Rakentamismääräykset, osa C2, tuntee vain käsitteen ”seinät tulee vedeneristää“ ne kuitenkin määrittelevät vedeneristyksen: ”... jonka tehtävä on estää nestemäisen veden haitallinen tunkeutuminen rakenteeseen...”. On siis hyvin luontevaa, että lattia, sekä se osa seinästä, joka on alttiina virtaavalle vedelle eli suihkunurkkauksen alue, tulee vedeneristystyön osalta suorittaa keskimääräistä paremmin. Vesi kulkeutuu kapillaarisesti (vetenä) huomattavasti suuremmassa määrin rakenteisiin kuin diffuusiona (höyrynä). Vertauksena voidaan pitää esim. paperilappua uimahallin ilmassa, jossa on 100 % suhteellinen kosteus. Verratkaa sen kastumisnopeutta ilmassa siihen, että se upotetaan sekunniksi veden alle!

Weberillä on kestävä ratkaisu kodin märkätilojen rakentamiseen ja peruskorjaamiseen
Varmin ratkaisu märkätilojen seinämateriaaliksi on kivi. Kiviseinä on tukeva ja kosteutta kestävä. Samalla kivimateriaali antaa hyvän äänieristyksen ympäröiviin tiloihin. Eri kivimateriaalit toimivat kuitenkin hieman eri lailla, ja varsinkin niiden kutistumakäyttäytyminen vaikuttaa niiden halkeamariskialttiuteen Rakenteiden liikkeet saattavat pilata hyvinkin tehdyn työn.
Kun kylpyhuoneen rakenteet suunnitellaan ja tehdään oikeaoppisesti Weberin kiviaineisista Kahi-harkoista ja weber.vetonit -tuotteista sekä huolehditaan riittävästä ilmanvaihdosta, vältytään kosteusvaurioilta ja homeongelmilta.
Kahi-harkkojen viime vuosien tärkeimmistä kehitysvaiheista ovat eittämättä ohutsaumamuuraustekniikka sekä harkkojen rei’itys, jolla pölyinen jälkiroilottaminen työvaiheena vähenee tai jää pois. Ohutsaumamuuraus poikkeaa perinteisestä muuraamisesta siten, että sauma on vain noin 2 mm paksu. Laasti levitetään yleensä laastikammalla. weber.vetonit OL 15 Ohutsaumalaastin kulutus onkin vain 2 kg/m2 Kahiväliseinäponttimuurauksessa. Työ sujuu nopeasti ja mittatarkoista Kahi-harkoista syntyy edullisesti tukeva ja kutistumaton seinä.
Kaikissa kiviseinissä kutistuvana osa-aineena on sementti. Betoni kutistuu yleensä vielä kauan vedeneristys- ja laatoitustyön jälkeen. Varsinkin kantavissa seinissä tapahtuva viruma sekä käyristymä aiheuttaa varsin suuria muodonmuutoksia laatoituspinnassa. Ohutsaumamuuratussa Kahi-seinässä ei ole muuta sementtiä kuin ohut sauma, jonka erittäin pieni kutistuma tapahtuu nopeasti. Liikkumattomalla weber. vetonit MS Kosteussulku on sellaisenaan toimiva ja C2:n vaatimukset täyttävä vedeneriste.
Kaikille materiaaleille on yhteistä, että limittämättömät saumat elävät lämpöliikkeistä. Eri nurkkasaumat, levysaumat sekä kohdat, jossa rakennusaine muuttuu, tuleekin aina vahvistaa weber.vetonit WP Vedeneristysmassalla ja weber. vetonit FC Kuitukangasnauhalla.

Sertifioidut tuotteet, järjestelmät ja työnsuorittajat
Uusien normien myötä yritysten ohjeistus, tuotteiden ja järjestelmien kehitystyö sekä ennen kaikkea rakennusalan tietämys märkätilan vedeneristämisestä on kasvanut nopeasti. Rakennusliikkeiden 10-vuotistakuu on saanut rakennusliikkeet paneutumaan asiaan huolella. Weber on vahvasti mukana kehittämässä työmenetelmiä yhdessä rakennusliikkeiden kanssa. ”Totuuksia” on usein useampia kuin yksi. Vaikka tiedämme, että eri alustat voidaan käsitellä eri lailla ja monella eri aineilla, ammattirakentajien pyrkimyksenä on yksinkertaistaa menetelmiä, jolla vältytään sekaannuksesta.
Yhdeksi pääsäännöksi on tullut, että rakennusliikkeet tekevät märkätilat pohjasta pintaan saman toimittajan aineista. Rakennusliikkeen vastuutaakka kevenee kun on varmuus siitä, että seinämateriaalit, seinä- ja lattiatasoitteet, vedeneristeet ja laatoitusaineet ovat kemiallisesti ja fysikaalisesti yhteensopivia. Weberin tuotekehitysosaamiseen luotetaan. Myös VTT:n järjestelmälliselle tutkimustyölle ja siihen pohjautuvalle Weberin tuotteiden ja järjestelmien viralliselle sertifioinnille annetaan suurta arvoa.
Kun vielä käynnissä oleva märkätila-asentajien henkilösertifiointi on saatu ulotettua riittävän laajalle työntekijäkunnalle, voidaan olla luottavaisia lopputuloksen suhteen. Tärkeää on, että työntekijällä on hieman rakennusfysikaalista tietämystä ja hän osaa seurata ohjeita. Eri toimittajien työmenetelmiä ei tule sekoittaa toisiinsa. Koska myös yritysten kehitystyö on jatkuvaa, tulee aika ajoin lukea uusimmat ohjeet ja ennen kaikkea purkissa olevat ohjeet ja ohjemenekit. Kaksi vuotta vanha tieto ei ehkä enää pädekään!

Työohjeet ja neuvot:
Viimeisimmät ohjeet ovat aina esillä Weberin nettisivuilla www.e-weber.fi.
”8–70, Vetonit Vedeneristys -työohjeet“ käsittää vedeneristämistä eri alustoilla mutta myös lattialämmityksen asentamista, kallistusvalujen tekemistä sekä antaa hieman neuvoja saneeraustapauksessa.
Lisätietoja saat Pienrakentajapalvelustamme puh. 010 44 22 312
Esitteitä voi tilata puh. 010 44 22 344
Tiedot löydät myös kotisivuiltamme.
|