|
Tarinoita vapaa-ajanvietosta on yhtä monta kuin on kertojaakin. Kun yksi harrastaa, toinen rentoutuu oleskellen. Kolmas kokoaa ystävät ympärilleen, neljäs hautautuu ajatuksiinsa luonnossa kuljeskellen. Aika ja tavat muuttuvat, mutta vapaa-ajan arvokkuutta ei kiistä kukaan. Päinvastoin.

Ratkaisut Sinun tarpeittesi mukaan
Vietätpä vapaa-aikaasi miten vain, saat siitä eniten irti, kun lomakotisi on suunniteltu perheesi tarpeiden mukaan. Honka Suunnittelupalvelu™ auttaa selvittämään vapaa-ajanviettosi todelliset tilatarpeet ja tekemään niitä parhaalla mahdollisella tavalla tukevat suunnitelmat. Suunnittelun asiantuntijat osaavat huomioida oikein henkilökohtaiset tarpeesi, ja löytävät niille toimivimmat ratkaisut ja kustannustehokkaat toteutustavat. Yksilöllisesti suunniteltu lomakoti on aidosti oma, tosin toisinaan paras ratkaisu löytyy valmiina suositusta Honka-mökki- ja saunamallistosta. Mallisto toimii suunnitteluhankkeessakin arvokkaana ideoiden ja vaihtoehtojen lähteenä. Honka-myyjän luona voit lisäksi tutustua sähköisessä muodossa olevaan laajennettuun mallistoon, josta löytyy toinen toistaan houkuttelevampia huviloita ja kakkoskoteja.
Erilaiset lähtökohdat ohjaavat valintoja
Onko Sinulla perintömökki, joka ei enää täysin vastaa toiveitasi? Onko perheesi kasvanut ulos rakkaasta pienestä vapaa-ajanviettopaikasta? Kaipaako lapsuusmuistoja täynnä oleva vanha kesämökki peruskunnostusta ja varustetason nostoa? Honka Laajennuspalvelu™ tarjoaa toimivia ratkaisuja uudis- ja lisärakentamiselle. Ammattilaisten avulla saat luotua vanhalle lomanviettopaikalle kokonaan uuden elämän. Laajennukseen on huomattavasti helpompi toteuttaa mukavuuksia, kuten esim. kylpyhuone tai kodinhoitotila, kuin vanhaan osaan. Lisätilan myötä sekä oma väki että vieraat viihtyvät lomapaikassa paremmin. Vapaa-ajanviettopaikan sydän on sauna. Honka-saunat ovat samaa korkeatasoista laatua kuin kaikki muutkin Honka-kodit. Yhä yleisempää on rakentaa perussaunan lisäksi savusauna, jonka perinteen vaalimisessa Honkarakenteella on vuosikymmenten kokemus. Voit toteuttaa saunan erillisenä rakennuksena ennen mökkiä, samanaikaisesti tai myöhemmin. Joskus jopa pelkkä saunamökki saattaa riittää. Levi, Ruka, Ylläs, Rönnäs... Haluatko sinne missä aina tapahtuu? Honka Tonttipalvelu™ välittää laadukkaita tontteja maamme suosituimpien laskettelu-, golf- ja muiden vapaa-ajankeskusten läheisyydessä. Vai haluatko mieluiten oman rauhallisen kesänviettopaikan järven rannalta, mutta sopivaa tonttia ei ole vielä löytynyt? Sekin hoituu helposti Honka-tontti- ja talopakettiratkaisuna. Tonttitarjonta muuttuu jatkuvasti, viimeisimmän tilanteen löydät honka.fi -verkkosivuilta.

Energian ja rahan säästöä
Lomakodeissa viihdytään yhä pidempään, aikaisin keväästä myöhäiseen syksyyn – lisäksi vielä talvilomien aikaan. Siksi loma-asuntojenkin energiatehokkuusvaatimukset korostuvat. Honka LowE™ -matalaenergia- ratkaisun ansiosta lomakotien lämmitysenergiansäästö on jopa 30 % parempi mitä energiamääräykset edellyttävät. Kokonaisratkaisulla matalaenergia-lomakodeissa päästään jopa 70 % säästöön lämmitysenergiassa, kun koko lämmitysjärjestelmä otetaan huomioon. Hirsirakenteisissa taloissa energiaa säästyy luonnostaan hirren termisen massan ansiosta. Hirsi varaa auringon ilmaisenergiaa itseensä ja luovuttaa sitä edelleen huoneilmaan. Honkarakenteen muut seinäratkaisut ovat ympärivuotiseen käyttöön suunnitellun lomakodin Honka Massive ™, talviviikonloppuisin käytössä olevan huvilan Honka Weekend™, sekä perinteisen talvikaudeksi kylmilleen laskettavan kesämökin Honka ZeroE™. Lomakoti voidaan huoletta jättää täysin ilman ylläpitolämpöä talveksi, kun siihen on asennettu Honka Säästö™ -järjestelmä. Järjestelmän avulla saat tyhjennettyä lomakodin vesijohdot niin, etteivät ne vaurioidu pakkasilla. Ratkaisu säästää merkittävästi energiaa, ja selvää rahaa, ellet käytä mökkiäsi talvisaikaan. Ja vaikka käyttäisitkin, järjestelmä antaa Sinulle turvaa yllättävien sähkökatkosten varalle.

Turvallinen valinta
Honkarakenne on toimittanut jo yli puolen vuosisadan ajan aidosta massiivipuusta valmistettuja yksilöllisiä koteja, vapaa-ajan asuntoja ja saunoja yli 50 maahan. Joukkoon mahtuu myös lukemattomia projektikohteita, kuten hotelleja, ravintoloita sekä kokonaisia lomakyliä. Honka on ollut jo yli 100 000 ihmisen valinta, joten suosittelijoita riittää ympäri maailman. Honkarakenne on yksi Suomen johtavista hirsirakenteisten mökkien, huviloiden ja saunojen valmistajista. Yrityksen tuotekehitys tähtää turvallisten, energiatehokkaiden ja terveellisten asumisratkaisujen kehitykseen yhteistyössä alan johtavien tutkimuslaitosten kanssa, niin Suomessakuin kansainvälisestikin. Asumisen turvallisuutta lisäävästä tutkimusyhteistyöstä ovat esimerkkeinä osallistuminen Japanin maanjäristystutkimuksiin ja palotestauksiin. Kotimaassa Honkarakenne on mukana mm. kosteustutkimuksissa ja Saksassa tiiveys- ja energiatestauksissa. Edelläkävijyys ja pitkä kokemus tuovat valintaasi turvallisuutta.
www.honka.fi
www.honkafusion.com
|