Cembrit perustukset- ja alapohja
Cembrit Oy valmistaa, markkinoi ja kehittää kuitusementistä valmistettuja tuotteita, ollen yksi maailman suurimmista kuitusementtisten tasolevyjen valmistajista. Yrityksen liikevaihto v. 2011 oli noin 35 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 200 henkilöä. Yrityksen tuotannosta 70 % menee vientiin.
Cembritin levyjä käytetään sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Käyttökohteita ovat mm. julkisivut, väliseinät, märkätilat, sokkelit ja parvekekaiteet. Cembrit Oy myy myös aaltoprofiilisia katelevyjä.

Cembrit sokkelilevyt
Luja Sokkelilevy kuiduista, sementistä ja mineraalisista täyteaineista valmistettu vahva ja säänkestävä levy. Sokkelilevyä voi käyttää esimerkiksi silloin, jos ulkoseinä lisäeristyksen tai julkisivumateriaalin vaihdon yhteydessä kasvaa ulospäin ja myös sokkelin halutaan seuraavan mukana. Levy on säänkestävä, eikä se alkalisena, sementtipohjaisena materiaalina ole altis homeelle tai hyönteisille. Levyn on perusväriltään harmaa ja soveltuu käytettäväksi sellaisenaan. Se voidaan myös myös maalata betonipinnoille soveltuvalla akrylaattilateksimaalilla tai siihen voi tehdä kivisirote- tai rappauspinnoituksen.
Tutustu myös muihin Cembritin ratkaisuihin:
Cembrit ulkoseinät ja julkisivut
Myynti
Cembrit- tuotteita saa hyvin varustettujen rautakauppojen kautta.
Cembritin kotisivuille pääset tästä: www.cembrit.fi
Lue lisää Cembritin Yritys Esittää -artikkeleista:
Varma vedeneristys nopeasti ja edullisesti
Uudet kotimaiset Cembritin Urbannature -julkisivulevyt antavat luovuudelle tilaa





