Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Puustelli

Puustelli Group Oy kuuluu Harjavalta-konserniin, joka on kotimainen perheyhtiö. Konserniin kuuluu myös Kastelli-talot. Konserni työllistää Suomessa verkostoineen noin 1400 henkilöä. Konsernin liikevaihto oli 185 milj. € vuonna 2012.

Puustelli Group Oy on myös kansainvälistyvä organisaatio. Tällä hetkellä Puustelli-keittiöitä viedään Ruotsiin, Venäjälle ja Baltian maihin.

Keittiön hankinta lähtee suunnittelusta

Onnistunut keittiöhankinta lähtee hyvästä suunnittelusta. Lähes jokainen keittiö on erilainen sekä tilojensa että käyttäjän tarpeiden suhteen. Yksityiskohtaisen suunnitelman teon voi jättää huoletta ammattilaiselle, mutta omat toiveet kannattaa miettiä etukäteen. Kypsyttelyvaiheessa ajatuksia voi hakea vaikkapa Puustellin esitteistä tai nettisivujen ideakuvastosta. Lopullinen suunnitelma muotoutuu  yhteisessä tapaamisessa, jossa keittiösuunnittelija konkretisoi asiakkaan toiveet  toimivaksi kokonaisuudeksi.  Puustellikauppiaat ovat keittiösuunnittelun ammattilaisia, jotka laativat suunnitelman yhteydessä myös budjetin sekä  toimitus- ja toteutusaikataulut.

Puustellikeittio

Runsas ja laadukas mallisto

Puustellin vahvuuksia ovat mm. laaja valikoima ja laadukkaat tuotteet. Materiaalien ja värien suhteen vaihtoehtoja on kymmeniä, mallistosta löytyvät kalusteet sekä moderneja  trendejä että perinteisempiä linjoja etsiville.  Puustelli haluaa olla keittiöiden edelläkävijä, jonka tuotekehitys on määrätietoisesta ja jatkuvaa. Sen voi todeta mm. kalusteiden monissa näppärissä yksityiskohdissa ja uusia trendejä luovasta mallistosta.

Kalusteet ovat pitkäaikainen investointi, jonka tulee palvella jokapäiväisessä käytössä moitteettomasti ja pitkään. Merkittävä osa rakentajista ja korjaajista on markkinaosuuksien perusteella sitä mieltä,  että investointi Puustellikalusteisiin kannattaa: työskentely hyvin suunnitellussa ja toteutetussa keittiössä  tuntuu vaivattomalta vielä vuosienkin päästä, järkevästi valitut pinnat on helppo pitää puhtaana ja laadukkaista materiaaleista valmistetut kalusteet säilyvät pitkään hyvän näköisinä.

Kalusteiden lisäksi Puustellilta voi hankkia kaiken muunkin tarvittavan: kodinkoneet, altaat, hanat, valaisimet jne. Puustelli hoitaa tarvittaessa myös asennuksen tai koko keittiöremontin vanhojen kalusteiden purkamisesta loppusiivoukseen asti. Valikoimiin kuuluvat myös kylpyhuoneeseen, vaatesäilytykseen ja kodinhoitotiloihin tarkoitetut kalusteet.

Puustellikeittio_sininen

Asiakkaiden valinnat ja mielipiteet

Puustelli on tunnetuin keittiömerkki sekä rakentajien että korjaajien keskuudessa, 50 - 60 % myös tutustuu merkkiin tarkemmin.  Rakentajille ja korjaajille on muodostunut merkistä pääosin positiivinen mielikuva, Puustelli  saa keittiömerkkien parhaat mielikuvapisteet luotettavuudesta, laadusta, mallistosta, myyjäpalvelusta ja ulkonäöstä.

Puustellin valinneiden valinta-perusteissa korostuvat niinikään  korkea laatu,  hyvän näköiset mallit, valmistajan luotettavuus ja hyvät suunnittelu- ja myyjäpalvelut.

Puustellin asiakaskunta on melko pitkälti poikkileikkaus kaikista rakentajista tai korjaajista, sillä  merkki miellyttää eri ikäisiä, eri tuloisia tai eri ammattiryhmien edustajia melko tasaisesti. Keittiötoimitusten hintahaitarin painopiste on keskihintaisissa tai sitä arvokkaammissa toimituksissa.

Puustellikauppiaiden suunnitteluosaaminen näkyy myös rakentaja- ja korjaajatutkimuksissa, sillä merkin keittiösuunnitelma on keskimääräistä useammin kalustemyyjän tekemä. Rakentajat pitävät Puustellin myyjiä toimialan aktiivisimpina. Merkin asiakkaat ovat myös toimialan tyytyväisimpiä myyjäänsä, toimitukseen ja keittiökalustevalmistajaan.

Myyntipisteet

Puustellimyymälöitä löytyy ympäri maata yli 40 paikkakunnalta. Myyjien yhteystiedot ja ajo-ohjeet löytyvät yrityksen kotisivuilta.

 

Puustellin kotisivuille pääset tästä: www.puustelli.fi

 

puustellilogo 

Yhteystiedot

Puustelli Group Oy
Teollisuuskatu 46
29200 Harjavalta
P. 010 277 6000

www.puustelli.fi