|
Suunnitelman tarkoituksena on luoda kuva ja ratkaisut tulevasta rakennuksesta. Hyvin suunniteltu rakennus soveltuu hyvin ympäristöönsä, mahdollistaa korkeatasoisen toteutuksen, vastaa toiminnaltaan sekä tiloiltaan käyttäjän tarpeita ja on kuitenkin kokonaiskustannuksiltaan edullinen. Suunnitteluun kuluva aika ja kustannukset tuovat helposti siihen kulutettujen tuntien ja eurojen aiheuttamat menetykset takaisin. Hyvillä rakenne- ja työtapaselityksillä säästyy aikaa, ja turhien hukkaneliöiden minimointi säästää selvää rahaa.

Kuva: Kontio
Lähtökohtana perheen tarpeet
Tulevan loma-asunnon suunnittelun pohjana ovat aina perheen tarpeet. Paljon vaikuttaa loma-asuntojen suunnittelussa jo se, kuinka paljon ja millaisina vuodenaikoina uutta loma-asuntoa tullaan käyttämään. Lämpiminä aikoina loma-asunnon ulkotilat muodostavat oleellisen osan käyttötilasta, eikä suuria sisätiloja kaikkine nykyajan mukavuuksineen välttämättä kaivata. Kylminä vuodenaikoina taas esimerkiksi väljemmät sisätilat, sisävessa, tehokas lämmitys ja muu tekninen varustelu alkavat jo tuntua välttämättömyyksiltä. Suunnittelussa painavat myös tulevat tarpeet, sillä merkittävän osan uusista mökeistä haaveillaan toimivan tulevaisuudessa ”kakkosasuntoina” tai jopa pääasiallisina asuinpaikkoina. Mökin suunnittelussa on luonnollisesti myös rajoituksensa. Näitä ovat esim. taloudelliset tekijät sekä tontti- ja kaavamääräykset.
Malliratkaisuista hyviä vinkkejä
Valmistajien mökkikirjat ja esitteet ovat hyvänä apuna, kun mietitään rakennuksen muotoa ja jäsentelyä. Niistä löytyy usein suoraan tai pienin muutoksin omiin ajatuksiin sopiva malli. Lisäksi joihinkin malleihin pääsee tutustumaan esittelypaikoilla. Näistä seikoista huolimatta kannattaa turvautua ammattisuunnittelijan palveluihin jo aikaisessa vaiheessa, vaikka olisi kysymyksessä mökkivalmistajan tarjoama tai muu ammattisuunnittelijan laatima valmissuunnitelma. Hyvä suunnittelija osaa omalla ammattitaidollaan yhdistää perheen tarpeet kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Rakennusluvan saaminenkin edellyttää määrättyjä ammattimaisesti tehtyjä suunnitelmia.
Alkuun tilaohjelma
Tilaohjelman laadinta sisältää rakentajan tilatarpeiden määrittelyn sekä tarvittavien tilojen sovittamisen toimivaksi kokonaisuudeksi. Tilaohjelma ja sen perusteella tehtävä luonnos pohjapiirroksesta voidaan laatia täysin itse. Lähtökohtana voidaan käyttää talotehtaiden valmiskuvia tai teettää suunnitelma ulkopuolisella arkkitehdillä. Vaikka luonnos laadittaisiin itse, on hyvä ainakin hyväksyttää se asiantuntijalla, joka osaa ottaa kantaa ja antaa arvokkaita neuvoja pohjapiirroksen toimivuudesta ja rakenteellisesta toteutettavuudesta.
Rakennuslupaan tarvitaan pääpiirustukset
Kun tilaohjelma ja pohjapiirrosluonnos ovat valmiit, voidaan laatia loma-asunnon pääpiirustukset. Pääpiirustusten perusteella haetaan rakennuslupa kunnan rakennusviranomaisilta. Lupakuvat voidaan teettää ulkopuolisella suunnittelijalla, mutta valmismökkien lupakuvat syntyvät helposti ja edullisesti osana mökkitoimitusta. Haettaessa rakennuslupaa kaava-alueille on hyvä ottaa huomioon, että rakennusluvan saanti hakemusajankohdasta ja kunnasta riippuen kestää tavallisesti muutamia kuukausia. Poikkeusluvan aika vähintään kaksinkertaistuu, jos rakennuspaikka on kaavoituksen ulkopuolella.

Kuva: Mammutihirsi
Työpiirustukset työn tekijöille
Rakentamista varten pääpiirustusten pohjalta tehdään työpiirustukset tarkempaan mittakaavaan. Työpiirustuksiin kuuluvat mittapiirustukset ja lukuisa joukko yksityiskohtapiirustuksia kohteen luonteesta riippuen. Pääpiirustusten lisäksi tarvitaan aina mm. sähkösuunnitelma, lvi-suunnitelma (lämmitys, vesi ja viemärit, ilmanvaihto), rakennesuunnitelmat laskelmineen sekä perustussuunnitelma. Nämä suunnitelmat tehdään työpiirustuspohjakuvaan mittakaavaan 1:50. Työpiirustusten rinnalle laaditaan tarvittaessa myös rakennustapaselostus, joka kertoo millä tavalla ja minkälaiseen laatutasoon rakenteet tehdään, mitä materiaaleja käytetään jne.
Vastaava työnjohtaja ja valvonta
Laki edellyttää, että jokaisella rakennustyömaalla on viranomaisten hyväksymä vastaava työnjohtaja. Vastaavana työnjohtajana saa toimia ainoastaan riittävän, vähintään teknikkotasoisen koulutuksen saanut henkilö. Lisäksi hänen on osoitettava omaavansa tarpeellista käytännön kokemusta ammatissa. Työnjohtaja ei saisi olla vain pelkkä nimi paperissa, vaan hänen tulee jatkuvasti seurata ja ohjata rakennustyömaata yhdessä pääsuunnittelijan kanssa. Työnjohtaja vastaa samalla rakennuttajan edustajana siitä, että kaikki viranomaisten vaatimat katselmukset tulevat ajallaan hoidetuiksi.

|