suomirakentaa.fi

Ikävä kyllä loma-asuntoa usein ajatellaan ”vain mökkinä”, jolloin perustamis- ja huoltotöis­sä tapahtuu tämän ajattelutavan myötä virheitä. Kuitenkin myös mökin rakentamiseen kuu­luvat kaikki samat rakentamisen vaatimukset kuin omakotitaloonkin. Hyvin suunniteltu ja toteutettu mökki kestää pitkään, huoltotöiden osuus on vähäisempi ja ennen kaikkea raken­nus säilyttää paremmin arvonsa. Lisäksi rantarakentamisessa maa ei useinkaan ole parasta rakentamiselle, joten perustuksiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Tavoitteena kestävä ja terveellinen rakennus

Loma-asunnon, kuten muidenkin pysyvien asuinrakennusten, tulee kestää il­maston ja käytön rasituksia pitkään. Ra­kennuksen pitää olla myös käyttäjälleen turvallinen ja miellyttävä asua.

Ilman huoltoa ja aika-ajoin tehtäviä kunnostuksia mikään rakennus ei pysy asuinkunnossa sukupolvelta toiselle. Pe­rusratkaisuiltaan oikein toteutetun ra­kennuksen käyttäjä pääsee kuitenkin tu­levina vuosina huomattavasti helpom­malla, kun asumiseen ei liity ylimääräisiä suunnittelu- tai rakennusvirheistä aiheu­tuvia huolia.

Kuva: Lapponia House

Varaa aikaa ajatuksille ja toteutuksille

Vapaa-ajan asunnon suunnittelu ja toteu­tus vaativat yleensä yhdestä kahteen vuotta, väljällä aikataululla enemmänkin. Vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää rakentamisessa edelleen paikkansa. Hyvin suunniteltu ra­kennus palvelee pitkään ja suo onnistu­misen iloa vielä vuosia rakentamisen jäl­keenkin. Ammattiapuun kannattaa tur­vautua tarvittaessa, mutta huolellinen, hätäilemättä toimiva harrastelijakin saa oivan mökin aikaiseksi. Varsinkin kun teollisten mökkivalmistajien toimituksiin kuuluvat yleensä rakentamisohjeet, joi­hin kannattaa tutustua jo ajoissa etukä­teen.

Perustukset kantavat kaiken

Kestävän rakennukset lähtökohtana ovat hyvin tehdyt perustukset. Perustusten suunnittelun pohjana pitäisi olla maape­rästä tehdyt mittaukset tai muu varma tieto maalajista, maan routivuudesta se­kä kantavuudesta. Vain poikkeustapauk­sissa näistä asioista voidaan olla varmoja ilman maaperätutkimusta. Mikäli maalaji on routivaa, tulee rakennus joko perus­taa routarajan alapuolelle tai huolehtia riittävästä routaeristyksestä. Näin var­mistetaan, ettei sokkelissa myöhemmin esiinny halkeilua tai epätasaista painu­mista.

Rakennuksen paikka tulee valita niin, etteivät pintavedet pääse missään tilan­teessa huuhtelemaan kosteudelle herk­kiä rakenteita. Rakennuksen sijoittelulla ja maatäytöillä huolehditaan siitä, että pintavedet virtaavat rakennuksesta pois­päin. Ranta-alueilla tulvakorkeudet ja iso­jen järvien ja meren rannoilla myös aal­lonkorkeudet on otettava huomioon.

Salaojitus pitää kosteuden loitolla

Salaojituksen tehtävänä on pitää raken­nuspohja kuivana. Salaojat tulee aina asentaa anturan tai reunavahvisteisen laatan alapinnan tasoa alemmaksi. Salaoji­tuksen toimivuuden takaamiseksi tulee muistaa maanpinnan muotoilu myös pe­rustusten sisäpuolisella alueella, näin saa­daan myös laatan alle mahdollisesti ker­tyvä kosteus johdettua salaojiin. Joissakin kunnissa on vaatimuksena myös anturan alle tehtävä noin 200 mm korkea salaoji­tuskerros kantavasta materiaalista kuten murskeesta. Salaojituksen ja perustusten ympärillä käytetään routimatonta salaoji­tushiekkaa. Hiekan raekoon on oltava sellaista, ettei siitä johdu hienoaineksia salaojitusputkistoon. Tämän lisäksi sora­kerros katkaisee kapillaarisen veden nousun perustuksiin. Salaojasoran suosi­teltava raekoko on 8–16 mm.

Asennettavan salaojaputken minimi­halkaisijan tulee olla vähintään 100 mm, ja se asennetaan suorin vedoin, jolloin kulmat varustetaan tarkistuskaivoin tai ?putkin. Näiden kautta myöhempi salaojien huolto ja puhdistustyö on mahdollis­ta. Hyvin toimivan salaojituksen kalte­vuuden tulee olla 1:50 eli 2 cm yhden metrin matkalla. Salaojitus voidaan lopul­ta purkaa joko avo-ojaan tai kunnalliseen viemäriin.

Sadevedet pois tehokkaasti

Rakennuksen ulkoseinän rasitustekijöis­tä pahimmat ovat viistosade sekä aurin­gon ultraviolettisäteily. Avoimen vesistön rannalla viistosade kastelee seiniä hel­pommin kuin suojaisilla tonteilla. Pitkä räystäs suojelee ulkoseiniä hyvin viis­tosateelta ja samalla myös auringon haa­listavalta vaikutukselta. Riittävänä räys­täspituutena sivuilla voidaan pitää sivuil­la 600–800 mm ja päädyissä 500 mm.

Ranta-alueiden maakosteus voi olla hyvinkin suuri, joten sokkelikorkeus ei missään kohdin rakennuksen ympärillä saa olla alle 300 mm. Suositeltavaa olisi käyttää jopa yli 400 mm:n sokkelikorke­utta. Liian matala sokkeli aiheuttaa myös julkisivun likaantumista, kun maasta rois­kuva sadevesi sotkee seiniä. Jatkuvasti kosteana olevassa puujulkisivussa maali ei pysy ja verhous lahoaa nopeasti ala­osistaan.

Hyvä sadevesijärjestelmä sisältää sa­devesikourut sekä syöksytorvet kaikilla rakennuksen sivustoilla. Lisäksi asenne­taan sadevesikaivot sekä tarvittaessa ve­den poisjohtavat putkistot. Sadevesiä ei saa johtaa salaojaputkistoihin, vaikka putket siellä valmiina olisivatkin. Suurilla ulkopuolisilla vesimäärillä, varsinkin jos salaojien vetokyky on ajan saatossa hei­kentynyt, alkaa järjestelmä toimia päin­vastoin kuin pitäisi, jolloin salaojat eivät johda vettä pois vaan keräävät sitä pe­rustuksiin.

Kuva: Kastelli

Suojaa rakenteet kosteudelta

Perustusten ja etenkin kellarin ulkoseini­en pinta tulee suojata vedenkestävällä laastikäsittelyllä ja asianmukaisella sok­kelilevyllä. Erikoisesti on huolehdittava, että sokkelin alaosan ja anturan liitok­sessa vesi ei jää seisomaan anturan pääl­le. Tämän estämiseksi anturaan tehdään kolmiomainen kallistus laastilla. Kallistus varmistetaan vielä bitumimatolla, joka ohjaa sokkelia pitkin valuvan veden sala­ojaan.

Riittävän korkuisen sokkelin lisäksi voidaan puuverhouksessa käyttää raken­teellista suojausta. Verhouksen alimman paneelin alapinta viistetään sisäänpäin, jolloin siihen muodostuu terävä kulma eli ns. tippanokka. Tippanokan ansiosta vesi ei kerry puun pinnalle vaan putoaa pisaroina maahan. Tämä on tärkeä toi­menpide varsinkin pystyverhouspanee­leissa, koska puun luontainen kosteuden imeminen tapahtuu laudan päistä.

Rakennuksen ympärille on syytä lait­taa poispäin kallistuva sepelivyöhyke, jo­ka ulottuu noin 600 mm:n etäisyydelle seinäpinnasta. Sepeli pysyy hyvin puhtaa­na ja sitä kautta myös sokkeli, kun siihen maan kautta roiskuva vesi ei ota mu­kaansa ylimääräistä ainesta.

Vesikate valmistajan ohjeiden mukaisesti

Vesikaton voi tehdä kestäväksi ja turval­liseksi monesta eri materiaalista. Tär­keintä vesikaton teossa onkin katemate­riaalitoimittajan ohjeiden noudattami­nen. Hyvä vesikatto on ensinnäkin riittä­vän kalteva, kallistus mieluimmin 1:3 tai enemmän. Katteen alle on yleensä asen­nettava aluskate, joka on myös läpivien­tien kohdalta tiivistetty. Aluskate suojaa rakenteita kondenssiveden ja mahdollis­ten vuotojen aiheuttamilta suuremmilta vahingoilta. Katemateriaalia valittaessa on huomioitava myös kattokaltevuus, sil­lä kaikki materiaalit eivät loiville katoille sovi. Myös yläpohjan tulee olla riittävän hyvin tuuletettu. Luonnollisesti tuulettu­van yläpohjan räystäslaudoitukseen tulee jättää 1,5–2 cm:n raot, joiden lisäksi ylös päätykolmioihin asennetaan tuuletusriti­lä. Tehtäessä sisätiloihin vinoja kattopin­toja on yläpohjan ja vesikattorakentei­den väliin jäätävä 100 mm:n ilmarako. Pe­riaatteessa 50 mm:n ilmarakokin on riit­tävä, mutta tällöin vaara ilmankulun tuk­keutumista esimerkiksi eristelevyjen pul­listelun vuoksi on huomattavasti suu­rempi.

Kosteat tilat huolella oikeista materiaaleista

Kosteat tilat voidaan rakentaa joko puu- tai kivirakenteisina. Valittaessa puurun­koinen rakenne on syytä käyttää valmiik­si vesieristyskäsiteltyä kuitusementtile­vyä. Vedeneristyksen asentaminen on kuitenkin ehdoton edellytys materiaali­valinnasta riippumatta. Vedeneristyksen laadusta ei kannata tinkiä, sillä huonosti tehty työ saattaa kostautua laajoina ja kalliina korjauksina. Vedeneristystä tehtä­essä on otettava huomion mökin talvi­lämpötila. Kylmiin ja lämpöisiin tiloihin on omat eristeaineensa.

Kuva: Mammuttihirsi

Ilmanvaihto turvaa rakenteet ja asukkaat

Nykyiset ilmastointisäännökset koskevat myös vapaa-ajanasuntoja. Toimiva ja riit­tävän tehokas ilmanvaihto luo edellytyk­set viihtyisälle ja terveelliselle asumisel­le. Samoin hyvän ilmanvaihdon tulee olla vedoton, äänetön ja hajuton.

Vaihtoehtoisia ilmanvaihtotapoja ovat koneellinen tulo ja poisto, koneellinen poisto sekä painovoimainen ilmanvaihto. Kaikissa näissä on kuitenkin sama peri­aate, ilma tuodaan puhtaisiin oleskeluti­loihin ja poistoilma viedään ”likaisista ti­loista” kuten esim. keittiöstä, wc:stä ja pesuhuoneesta.

Lomarakentamisessa on yleisimmin käytetty painovoimaista ilmanvaihtoa. Tämä yleensä riittää perusilmanvaihtoon tilapäisesti asutuissa rakennuksissa, jois­sa energiataloudelliset seikat eivät ole päällimmäisinä. Painovoimaisen ilman­vaihdon ongelma on lähinnä siinä, että toimiakseen se vaatii lämpötilaeron sekä tuulenpaineen. Tästä johtuen painovoi­mainen ilmanvaihto toimii lähinnä talvel­la, mutta kesällä, jolloin ilmanvaihtoa eni­ten tarvitsisi, ei edellä mainittua lämpöti­laeroa ole. Erityisesti kesällä tuuletusta voidaan asumismukavuuden pahemmin kärsimättä lisätä ikkunoiden ja ovien kautta.

Myös takan tai muun tulisijan käyttä­minen vaihtaa ilmaa, tosin pääasiassa vain palotapahtuman aikana. Näiden varaan ei ilmanvaihtoa voi kuitenkaan laskea, hy­vän ilmanvaihdon tulee toimia kaikissa ti­lanteissa. Ilmanvaihdon toimivuuden kan­nalta avainasemassa ovat oikein sijoitetut poisto- ja korvausilmaventtiilit. Korvaus­ilma-aukot tulee sijoittaa niin, että kylmä korvausilma ei ajaudu suoraan lattialle, vaan kiertää huonetilojen yläosien kaut­ta ennen kuin laskeutuu alas. Tämä saa­vutetaan, kun aukot sijoitetaan patterei­den yläpuolelle, riittävän ylös. Toimiva ratkaisu korvausilman saannille on esi­merkiksi ilmarakojen järjestäminen ikku­noiden tiivisteisiin. Talviasuttavissa kak­kosasunnoissa ilmanvaihto järjestetään omakotitalon vaatimusten mukaisesti.

Hyväkin rakennus vaatii huoltoa

Rakennuksen osat kuluvat rasitustekijöi­den vaikutuksesta ja rakennus tarvitsee huolenpitoa. Julkisivun puuosat tulee huoltomaalata jo ennen kuin maali alkaa hilseillä. Salaojituksen toimivuus tarkas­tetaan ja tarvittaessa putket huuhdellaan ja kaivot puhdistetaan. Sadevesijärjestel­mä vaatii vuosittaista puhdistusta varsin­kin kourujen ja kaivojen osalta. Myös ylä­pohjatila ja vesikatto tulee tarkistaa säännöllisesti, jotta mahdolliset vauriot havaitaan hyvissä ajoin ennen kuin vahin­got kasvavat. Vaikka hyvällä suunnittelul­la ja toteutuksella voidaan talon kestä­vyyteen ratkaisevasti vaikuttaa, eivät ne poista seurannan ja huollon merkitystä.