|
Uusista loma-asunnoista noin 90 %:in tulee sähkö tavalla tai toisella toteutettuna. Tavallisin ja käytössä vaivattomin tapa on normaali verkkosähkö. Yleiseen sähköverkkoon liitettynä mökki voidaan varustaa kaikilla nykyajan mukavuuksilla, jolloin peruslämmön ylläpito onnistuu läpi vuoden. Toisaalta aina ei loma-asunnon liittäminen sähköverkkoon ole taloudellisista tai muista syistä järkevää. Tällöinkään ei tarvitse välttämättä jäädä täysin vaille sähköisiä laitteita, sillä virtaa voidaan tuottaa paikallisesti aggregaatilla tai aurinko- ja tuulisähköjärjestelmällä.

Vapaa-ajan asunnon liittäminen sähköverkkoon
Olemassa olevaa vapaa-ajan asuntokantaa liitetään kovaa vauhtia sähköverkkoon. Tämä tihentää verkkoa ja lyhentää välimatkoja myös uudisrakentajille, sillä sähkölinjojen veto maksaa, toteutetaan se sitten maakaapeleina tai ilmajohdatuksena. Sähköverkkoon liittymisessä voidaan saavuttaa merkittäviä taloudellisia etuja, kun useampi vapaa-ajan asunto liitetään verkkoon samanaikaisesti. Voimayhtiöt ovat vakioineet hinnoittelua käyttämällä porrastetuille hinnoille lähtökohtana etäisyyttä lähimmästä muuntajasta. Hintahaitari on kuitenkin edelleen laaja, joten kustannukset pitää selvittää aina tapauskohtaisesti. Sähköverkkoon liittyminen edellyttää ammattilaisen tekemää sähkösuunnitelmaa. Suunnitelmassa määritellään perussähköistyksen lisäksi muut valitut sähköiset toiminnot. Vakinaisessa asumisessa yleisin pientaloliittymä on 3 x 25 A, mikä riittää hyvin jo normaalin talon sähkölämmitykseen, lieteen, sähkökiukaaseen ja tasokkaaseen sähkötekniikkaan. Mökin käyttö, koko ja tulevaisuuden suunnitelmat luonnollisesti ratkaisevat, millainen järjestelmä tarvitaan.
Suunnitelmat ajoissa
Suunnitelma kannattaa teettää hyvissä ajoin. Jos sähköjohdot halutaan piiloon, asennus vaatii rakenteiden sisälle upotetut johdotukset ja putkitukset, joiden tekeminen ei enää jälkikäteen onnistu. Muutenkin sähköliittymä kannattaa hoitaa paikalle ajoissa, sillä jo rakennusvaiheessa verkkosähkö on suurena apuna rakennustöissä. Sähkösuunnittelun lähtökohtana on huonetilojen tuleva käyttötarkoitus, jolloin valaisinpistorasiat, pistorasiat ja muut sähköasennuskalusteet osataan sijoittaa oikein. Nämä suunnitelmat rakentajalla on yleensä hyvin selvillä, sillä jo pääpiirustuksiin hahmotellaan kiintokalusteet (keittiö-, wc-, eteis- tms. kalusteet) varsin pitkälle. Sähkösuunnittelija tuntee puolestaan tekniikan, joten sähkösuunnittelu on näiden näkemysten yhteensovittamista. Mitä enemmän rakentaja tuntee sähkön mahdollisuuksia ja erilaisia kalustevaihtoehtoja, sitä paremmat edellytykset hänellä on saada mieleisensä sähköistys.

Aurinkokeräimet
Aurinkokeräimillä voidaan kesäaikana mahdollistaa esim. valaistus, television katselu, mikroaaltouunin käyttö, vesipumpun käyttö jne. Järjestelmien koko mitoitetaan sen mukaan mitä toimintoja halutaan sähkön piiriin. Täysimittaisen sähköistyksen toteuttaminen aurinkosähköllä vaatii paljon sekä lataus- että akkukapasiteettia. Suurimmat virrankuluttajat, esim. hella ja jääkaappi, kannattaakin usein valita kaasukäyttöisinä. Lisäksi voidaan tilapäisissä virrantarpeissa käyttää aggregaattia. Aurinkokeräinpakettiin kuuluvat yleensä paneeli, akku, säädin ja tarvittavat asennusjohdot sekä akkukaapeli. Pakettiin voi sisältyä myös pistorasioita, jakorasioita, sulakkeita ja valokatkaisimia sekä valaisimia. Järjestelmissä käytetään yleensä 12 V:n akkuja, jotka vaativat erikoispistorasioita. 12 V järjestelmän asennustyöt voi tehdä myös itse. Jos suunnitelmissa on myöhemmin sähköverkkoon liittyminen, kannattaa hankkia järjestelmä, joka toimii 230 V:n jännitteellä, koska silloin vältytään pistorasioiden ja muiden sähköasennuskalusteiden vaihtamiselta. Tällöin asennus edellyttää sähköalan ammattilaista.
Aggregaatti
Aggregaatti on polttoaineella toimiva laite, jolla kyetään tuottamaan suuriakin määriä 230 V:n sähköenergiaa sääolosuhteista riippumatta. Laitteen teho valitaan sähköllä käytettävien laitteiden tehontarpeen mukaan. Aggregaateilla voidaan laturin avulla ladata myös esim. aurinkokeräimen 12 V:n akkua. Bensiiniaggregaattien etuna on niiden suhteellisen alhainen hinta, alhaisempi äänitaso ja helpompi kylmäkäynnistys. Toisaalta bensiini on kalliimpaa kuin dieselöljy, ja herkästi syttyvänä ja räjähdysalttiina polttoaineena sen varastointi ja kuljetus voivat tuottaa ongelmia. Dieselaggregaattien etuja ovat pidempi käyttöikä, luotettavuus ja alhaisemmat polttoainekulut. Polttoaineen varastointi on myös helpompaa. Aggregaatilla tuotettu sähkö ei ole halpaa eikä kovin ekologistakaan. Taloudellisimpaan käyttöön päästään, kun tilapäisissä virrantarpeissa ladataan samanaikaisesti akkuja.

Tele- ja informaatiotekniikka
Kännyköiden tulo muutti ratkaisevasti lankapuhelinlinjojen tarvetta vapaa-ajanasunnoilla. Puhumiseen ei kiinteää liittymää enää tarvita, mutta tietoliikennetarpeet voivat edelleen puoltaa kiinteää puhelinliittymää. Nykymahdollisuuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista kannattaakin kysellä laajakaistapalveluiden tarjoajilta tai paikalliselta sähkö- ja puhelinyhtiöltä. Myös kännyköillä voidaan luoda internetyhteys, mutta sen nopeus ei vielä nykyään yllä lähellekään laajakaistayhteyden tasoa. Toisaalta internet-tekniikka kehittyy nopeasti, tulevaisuudessa voi löytyä myös tehokkaita langattomia yhteyksiä.
|