|
Useimpiin mökkipihoihin tehdään piharakennuksia, joista yleisimpiä ovat käymälät, saunat sekä erilaiset varastot. Pihan rakennukset tarvitsevat ainakin toimenpideluvan. Kannattaakin varmistaa kunnan rakennustoimistosta, mitä tontille saa rakentaa ja tarvitaanko rakennuslupa. Joillakin alueilla säännökset voivat olla hyvin tarkkoja. Usein piharakennukset ovat kevytrakenteisia, ilman vankkaa perustusta olevia puutarhan rakennelmia. Piharakennukset tuovat oikein toteutettuina viihtyvyyttä ja esteettisyyttä pihapiiriin, minkä lisäksi niiden avulla on mahdollista ”pidentää kesää” molemmista päistä sekä antaa tilapäistä majoitustilaa.

Varastot ja aitat
Monet haluavat mökillensä myös erillisen varasto- tai aittarakennuksen, jossa voi säilyttää esimerkiksi puita ja muita tavaroita, joita ei haluta varastoida sisälle. Rakennukset antavat lisätilaa myös tilapäismajoituksiin. Eristämättömät varastorakennukset ovat suhteellisen yksinkertaisia rakentaa ja syntyvät näppärältä tekijältä nopeasti. Piharakennuksia löytyy myös valmiina paketteina rautakaupasta, pienen vajan tai katoksen tarpeet voi ostaa jopa henkilöauton peräkärryyn mökkimatkalla. Yhtenäistä miljöötä tavoiteltaessa mökkivalmistajilta kannattaa kysellä jo loma-asuntoa suunniteltaessa, millaisia varasto- tai aittarakennuksia heillä on tarjota. Kesäaikaan tulee usein tarvetta majoittaa vieraita. Tähän pulmaan voi löytyä ratkaisu vierasmajasta. Eristettynä sitä voi käyttää tilapäisesti myös talvella, mutta eristämättömänäkin sille löytyy käyttöä esim. puutarhakalusteiden talvisäilytyspaikkana.
Keittiö jatkuu mökillä ulkotilaan
Suomalaiseen mökkeilyyn kuuluu oleellisena osana ruoanlaitto ulkona, joten erilaiset grillikatokset ovat yleisiä. Usein ne ovat sivuiltaan avoimia katoksia, joissa grilli on sijoitettu keskelle. Grillinä voi toimia hiiligrilli tai kaasugrilli. Grillin voi myös muurata tai latoa tiilistä, ja sen voi varustaa savustusmahdollisuudella. Muuraamalla jokainen voi toteuttaa kesäkeittiönsä toiveittensa mukaan. Tiilivalmistajilta on saatavissa valmiita muurausohjeita grillin tai isomman yksikön tekoa varten. Varsinkin suurempaa kokonaisuutta haluavalle valmis malli työohjeineen on varmempi ratkaisu. Jos ulkona tehdään ruokaa usein, kannattaa harkita pihakeittiön hankkimista. Pihakeittiö on yleensä kahdelta sivulta umpinainen, katollinen rakennelma, joka varustetaan monipuolisemmin kuin perinteinen grillikatos. Usein siihen sijoitetaan keittomahdollisuus, kaasugrilli sekä mahdollisesti tiskiallas ja jääkaappi.

Kesälle jatkoaikaa
Pihan oleskelualueen yhteyteen voidaan rakentaa erilaisia rakennelmia pidentämään käyttöaikaa ja antamaan suojaa. Yleisin rakenne lienee terassi puutarhakalusteineen. Tällainen avoterassi voidaan tehdä myös pergolaksi, jossa avoseinät suojataan esim. köynnöskasveilla ja katetaan valokatteella. Terassin voi myös tehdä kesähuoneeksi, jolloin terassi varustetaan lasitusjärjestelmällä. Näin terassin käyttöaikaa voidaan helposti lisätä parilla kuukaudella. Lasitus kannattaa tehdä avattavaksi, jolloin viileinä ja sateisina päivinä se antaa suojaa, ja hellepäivinä voidaan nauttia viilentävästä kesätuulesta. Jos jo olemassa oleva terassi halutaan lasittaa, riittää yleensä toimenpidelupa. Lasiterassi rakennetaan kuitenkin usein vanhan rakennuksen kylkeen omaksi, uudeksi kokonaisuudeksi, jolloin tarvitaan rakennuslupa. Kannattaa ottaa yhteyttä mökkipaikkakunnan rakennusvalvontaviranomaisiin jo suunnitteluvaiheessa ja tarkistaa, mitkä toimenpiteet tarvitsevat luvan. Lasiterassin voi rakentaa monella eri tavalla ja monista eri materiaaleista. Yksinkertaisinta on tehdä pelkkä lasitus tai käyttää valmiita elementtejä. Toisaalta eristetty ja lämpölasein varustettu terassi lisää käyttöaikaa huomattavasti ilman erillistä lämmittämistäkin.
Mökille kellari
Kellari on useinkin hyvä kesäasunnon säilytysratkaisu. Oikein sijoitettuna ja tehtynä kellarista voi tulla koko pihan kaunistus ja jäsentelijä. Kellarin paras paikka on rinteessä, mieluimmin pohjoisen puolella, jonne kellari rakennetaan siten, että vain käyntijulkisivu tulee esille rinteestä. Jos käynti tulee valoisalle puolelle, voidaan puita ja pensaita istuttaa varjostamaan kulkuaukkoa. Kellarin voi myös tehdä tasamaalle, jolloin maapeitto toteutetaan siirtomaana. Vaihtoehtoisia toteutustapoja ovat muuraaminen kevytsoraharkoista tai esim. valmiista betonielementeistä. Markkinoilta löytyy myös betonisia, sisustettuja ja täysin valmiita paketteja. Tällainen elementti tuodaan kokonaisena tontille ja nostetaan sille pohjustettuun paikkaan. Lopuksi elementti eristetään ulkopuolelta ja peitellään, minkä jälkeen kellari on käyttövalmis. Kellarin tekemiseen kannattaa tutustua huolella ja kysyä neuvoa asiantuntijoilta. Oikea kosteus ja lämpötila sekä tuuletettavuus pitää varmistaa, ja myös pohja- ja pintavesien sisäänpääsy on estettävä. Oikein toteutettuna kellari on todellinen aarre hyötypuutarhan pitäjälle.
Kauniisti toteutettu rakennelma voi olla pihan kohokohta
Esimerkiksi lammen rantaan tai saareen toteutettu huvimaja kaarisiltoineen voi olla todellinen mökkipihan kiintopiste. Erilaisista puu- ja takorautaporteista sekä aidanteista saadaan oikein suunniteltuina helposti näyttäviä yksityiskohtia. Pimeän aikaan näitä rakenteita voidaan korostaa vielä kohdevaloilla. Näkösuojia ja aitoja voidaan toteuttaa helposti valmiilla aitaelementeillä. Markkinoilta löytyy esim. erikorkuisia ja -tyylisiä kestopuuelementtejä ja tolppia, joita käyttämällä työ sujuu nopeasti.

Jäteastiat piiloon
Jäteastian naamiointi kesäpihassa voidaan järjestää joko istuttamalla pensaita tai rakentamalla jätekatos tai aitaus. Katos täytyy tehdä riittävän väljäksi, jotta astioiden kuljetus tyhjennysautoon ja takaisin käy helposti. Sijoituspaikkaa valittaessa on muistettava, että auton pitää päästä helposti jäteastioiden viereen. Yksi tapa on tehdä yhteinen jätepaikka useampien mökkiomistajien kanssa. Useilla paikkakunnilla kunta on järjestänyt kesäasukkaiden jätteenkeräyspisteen. Roskat voi viedä myös mukanaan, kun mökiltä lähdetään pois. Kotimatkan levähdysalueiden roskakuilut eivät kuitenkaan ole niiden oikeita sijoituspaikkoja.
Grillikatokset ja -kodat sekä kevyet piharakennukset
|