Yritys
www.uponor.fi
Uponor Oy:n juuret johtavat 1960-luvun puoliväliin, jolloin yritys perusti Nastolaan ensimmäisen muovitehtaansa. Tämä putkiyhteiden valmistamiseen erikoistunut yritys on kasvanut ja laajentunut voimakkaasti ensin kotimaassa ja 1980-luvulta lähtien myös kansainvälisesti, yritysostojen kautta Uponor on kasvanut toimialallaan maailman suurimpien joukkoon. Nykyään Uponorin liikevaihdosta tulee jo yli 90 % Suomen rajojen ulkopuolelta.
Uponorilta löytyy tuotteita lähes kaikkeen , minkä toteuttamisessa voidaan käyttää muoviputkia: lattialämmitys, käyttövesi, ilmanvaihto, sammutusjärjestelmä, viemäröinti, jätevesikäsittely sadevedenpoisto , eristetyt putket, pihan sulanapito ja radonin poisto.
Uponor on kehittänyt omakotirakentajan LVI-ratkaisujen helpottamiseksi Uponor-pientaloratkaisun , johon kuuluu kaikki 10 eo. yhteensopivaa ja testattua järjestelmää. Näistä valitsemalla 3 , rakentaja pääsee Uponor- pientalopalvelujen piiriin, joka alkaa heti suunnitteluvaiheesta , kun rakentaja toimittaa lähtötietolomakkeen ja talonsa LVI- piirustukset Uponorille, jolloin hän saa veloituksetta materiaaliluettelot kaikkiin haluamiinsa Uponor tuotejärjestelmiin.
Materiaaliluetteloiden avulla on helppo pyytää vertailukelpoiset tarjoukset järjestelmistä asennettuina. Koko rakentamisprosessin ajan pientalopalvelu palvelee joko puhelimitse tai sähköpostilla rakentajaa. Neuvoja saa mm. hankkeen edistymisen vaativia taloteknisiä neuvoja ja tarvittaessa neuvonta myös auttaa hankkeeseen ammattilaisen löytämisessä.
Uponor-lattialämmmitys
Vesikiertoisen lattialämmityksen suurimpia etuja ovat miellyttävä, tasainen lämpö ja vapaus lämmönlähteen valinnassa. Lattiakiertovesi lämpiää maalämmöllä, kaukolämmöllä, öljyllä, puulla tai jollain muulla tulevaisuudessa kehitettävällä energiamuodolla. Vesikiertoisella lattialämmityksellä varustetussa talossa voi jo alunperin olla monia rinnakkaisia, samaa lämmönjakojärjestelmää käyttäviä lämmönlähteitä. Uusien lämmöntuottotapojen hankkiminen on myös tulevaisuudessa helppoa, koska lämmönjakelujärjestelmän voi säilyttää samana.
Vesikiertoisessa lattialämmityksessä lämpöä luovuttava pinta on laaja, jonka ansiosta putkissa kiertävän veden lämpötila voidaan pitää alhaisena, yleensä +27 ja 45 asteen välillä. Matalat lämmöt ja pienet lämpötilan vaihtelut eivät rasita putkia, joka on merkittävä järjestelmän käyttöikää lisäävä asia. Vahvasta happidiffuusiosuojatusta PEX-materiaalista valmistetut putket asennetaan lattian alle ilman liitoksia, joten myös tässä mielessä järjestelmän voidaan odottaa kestävän vuosikymmeniä ilman syöpymis- tai vuotoriskejä.
Vesikiertoisen lattialämmityksen mahdollistamat matalat käyttölämpötilat ovat myös edesauttaneet mm. maalämmityksen yleistymistä, lämpöpumpun hyötysuhde on nimittäin sitä parempi, mitä matalampana kiertoveden lämpötila voidaan pitää. Tulevaisuudessa mahdollisesti yleistyvien aurinkolämmitysjärjestelmien tai muiden ekologisten energiamuotojen suhteen lattialämmittäjä voi olla suhteellisen luottavainen. Vesikeskuslämmitys toimii nyt ja tulevaisuudessa kaikella, millä voidaan vettä lämmittää.
Putkikoko tarpeen mukaan
Uponorin lattialämmitysvalikoimasta löytyvät 12 mm:n, 17 mm:n ja 20 mm:n putkia käyttävät ratkaisut. Ensiksimainittu on sopiva erityisesti saneerauskohteisiin, sillä ohutta putkea käyttämällä lattiaa tarvitsee korottaa vain 25 mm. 17 mm:n järjestelmä sopii aina 250 m2 lattiapinta-aloihin asti, mutta uudistaloihin ja isoihin rakennuksiin betonilattian sisään valettaviksi suositellaan järeintä 20 mm:n putkikokoa.
Langaton huonelämpötilan säätö
Uponor CoSy Radio- järjestelmässä huonetilojen termostaatit välittävät lämpötilatiedot langattomasti keskusyksikölle. Jos lämpötila poikkeaa halutusta, Keskusyksikkö säätää ko. tilaan tulevaa virtausta. Järjestelmän etuna on sen helppo asennettavuus ja muunneltavuus. Koska mitään rakenteisiin upotettavia tai kiinnitettäviä sähköjohtoja ei ole, voidaan termostaatin paikkaa huoneessa muuttaa esim. sisustuksen vaihtuessa. Termostaattien lisääminen on myös jälkikäteen helppoa, joten kaikkia huoneita ei tarvitse välttämättä ottaa heti huonekohtaisen säätöjörjestelmän piiriin.
Suunnittelu ja asennus
Uponor auttaa mielellään lattialämmitysjärjestelmän suunnittelussa. Rakennuksen piirustusten perusteella suunnittelijat tekevät alustavan lattialämmityssuunnitelman, laskevat tarvikemenekit ja antavat tarjouksen järjestelmän toteuttamisesta Uponorin ratkaisuilla.
Lattialämmitykset itse asentaminenkaan ei ole mahdotonta, mutta Uponor suosittelee ammattiasentajan käyttämistä.
Asiakkaiden mielipiteet
Uponor on hetkellä markkinaosuudeltaan suurin pientalojen vesikiertoisten lattialämmitysjärjestelmien toimittaja. Asiakkaista 95 % on ollut lattialämmitystoimitukseensa tyytyväisiä, Uponor ei poikkea tässä suhteessa muista lättialämmitystoimittajista.
www.uponor.fi
|