suomirakentaa.fi

Rakentamisen tietopalvelu

 
Tee kattoremontti ennen vahingon syntyä PDF Tulosta Sähköposti

rts_tutkii_logo_pieniRakenteellisesti talon vesikatto suojaa oikein tehtynä koko talon rakenteita kastumiselta. Lisäksi katto jossa on riittävän pitkät räystäät suojaa julkisivuja niitä rasittavalta auringon paahteelta. Kuitenkin katon ulkonäkö vaikuttaa todella paljon koko talon ilmeeseen. Kun vanhaa kattoa uusitaan, kannattaa kaikki työ tehdä huolella ja asianmukaisilla materiaaleilla.


rus64y

Vesikatto kestää vuosia

Omakotikannassa vaihdettavien katteiden iät vaihtelevat tutkimusten mukaan 10–50 vuoden välillä. Vilkkainta uusiminen on vaiheessa, jolloin kate lähestyy 30 vuoden ikää. Uusimistarpeeseen vaikuttaa sekä katteen materiaali että sen huolto, mutta myös rakennukseen tehtävillä muilla korjauksilla sekä ulkonäkö- ja tyyliasioilla on merkitystä katteen vaihtohalukkuuteen.

Hyvin hoidettu katto kestää sekä ilmastoa että katseita paljon pidempään kuin hoitamaton. Perushuolto käsittää mm. vähintään kerran vuodessa tapahtuvan katon ja räystäskourujen puhdistamista roskista sekä jatkuvaa kunnon tarkkailua ja havaittujen vikojen korjaamista. Lisäksi useimmat materiaalit tarvitsevat pesua ja / tai maalausta säännöllisin väliajoin pysyäkseen kunnossa ja hyvän näköisenä.

Tasakattoratkaisut ovat osoittautuneet selvästi riskialttiimmiksi kuin harjakatot johtuen pääosin niiden suuremmasta huollon tarpeesta. Huolellisesti toteutettuina ja hoidettuina tasakatot ovat toimivia, mutta erityisesti vedenpoiston tukkeutuminen voi aiheuttaa niissä suuria ongelmia. Räystäätön tasakatto ei myöskään suojaa julkisivua auringolta ja viistosateelta. 60- ja 70-luvuilla tasakattoja rakennettiin runsaasti, mutta ahkeran korjaustoiminnan ansiosta näistä on jäljellä enää vain noin 10 %.

rus64a

 

Valmistele vaihto ajoissa

rus66yvKoska huonokuntoinen vesikatto vaarantaa koko rakennuksen säilyvyyden, ei sen uusimista kannata viivyttää liian pitkään. Keskellä talvea vaihtoon ei luonnollisestikaan voi ryhtyä, mutta valmistelun voi aloittaa jo silloin. Esimerkiksi huopakaton tai konesaumapeltikaton tekijöiden kanssa voi sopia aikataulun seuraavaa kesää varten valmiiksi talvella, kun heillä on vielä kalenterissa vapaata.

Uudesta katteesta riippumatta kannattaa ennen korjausta tarkistaa katteen alusrakenteiden kunto. Painuneet tai taipuneet kohdat kannattaa oikaista sekä lahot tai kosteusvaurioita kärsineet osat uusia ennen uuden katteen asentamista. Jos rakenteet ovat selvästi kärsineet, on aiheellista vahvistaa niitä, pyytää tarvittaessa asiantuntija paikalle arvioimaan tilanteen vakavuus tai jopa teettää uudet lujuuslaskelmat. Samalla on selvitettävä, miten vauriot ovat päässeet syntymään ja poistaa nämä riskitekijät.

Kattoa uusittaessa kannattaa varmistua myös alusrakenteiden riittävästä tuuletuksesta. Jos talossa on vesikaton suuntainen sisäkatto, on katteen alla silti oltava vähintään 70 mm katkeamaton ilmarako tuuletusta varten. Mitä suurempi tuuletusrako on, sitä turvallisempi rakenne. Ilma kyllä kulkee 50 mm välissä, mutta riski tuuletuksen estymisestä esim. pullistelevien lämmöneristeiden vuoksi on suurempi. Tuuletusilman on päästävä poistumaan vapaasti joko päätykolmioissa olevien tuuletusluukkujen tai harjalla olevan tuuletusraon kautta.

Vesikattoa uusittaessa on varauduttava suojaamaan yläpohjarakenteet työn aikaisia sääilmiöitä vastaan. Viisas varaa käsille riittävästi pressuja rakenteiden nopeaa peittämistä varten.

 

 

Lisää asumismukavuutta

Suunnitelmia tehtäessä kannattaa miettiä voitaisiinko samaan remonttiin yhdistää muita asumismukavuutta lisääviä tekijöitä ja näin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hyvä esimerkki tästä on käyttöullakon rakentaminen tasakattoa harjakatoksi muutettaessa. Säilytystilaahan harvoin on liikaa. Toisaalta uusittaessa harjakattoa, ja jos yläkerrassa jo on asuintiloja, kannattaa harkita kattoikkunoiden hankkimista. Ne tuovat todella paljon valoa ja siten myös viihtyisyyttä esim. yläkerran portaikkoon tai aulaan. Vajaalla käytöllä ollut yläaula saattaa näin muuttua koko perheen suosituimmaksi oleskelutilaksi – ikään kuin neliöitä olisi tullut lisää.

rus68yo

 

Yläpohjan lämmöneristys

Usein yläpohjan rakenteita uusittaessa lisätään myös yläpohjan eristevahvuutta. Tämä onkin järkevää, koska eristeen kustannusvaikutus koko remontissa on häviävän pieni ja lisäksi investointi maksaa itsensä myöhemmin takaisin pienentyneenä energialaskuna. Vanhaa eristettäkään ei välttämättä tarvitse poistaa vaan esim. puhallettava eriste voidaan laskea suoraan vanhan eristeen päälle. Kun eristepaksuutta lisätään, täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että yläpohjan tuuletus toimii eristelisäyksen jälkeenkin. Toisin sanoen tuuletusrakoja ei saa tukkia uudella eristeellä.

 

Pitkä räystäs on julkisivun paras kaveri

Vanhoissa taloissa eivät räystäät ole aina riittävän pitkiä, joissain tapauksissa niitä ei ole ollenkaan. Kattouusimisen yhteydessä myös räystäsratkaisut on mahdollista korjata alkuperäisiä paremmaksi. Räystään tulisi olla niin leveä, että se pystyy suojaamaan seinustat myös viistosateelta ja auringon uv-säteilyltä. Suositeltava räystäspituus on 600–700 mm.

Eri katemateriaalien välisillä painoilla ei käytännössä ole merkitystä katevalinnoissa. Kattorakenteet tulee joka tapauksessa mitoittaa kestämään vähintään 180 kg/m2 lumikuormat, jonka rinnalla muutamien kymmenien kilojen neliöpainoerot eri materiaalien välillä eivät paljoa vaikuta. Epäilyttävissä tapauksissa kattorakenteiden kunto kannattaa joka tapauksessa selvittää materiaalivalinnasta riippumatta.

 

Katevaihtoehdot

Vesikateratkaisun valinnassa mainituimpia päätöksentekoon vaikuttavia asioita ovat materiaalin pitkäikäisyys, helppohoitoisuus, asennuksen helppous ja talon entinen katemateriaali. Ulkonäkö on myös tärkeä, erityisesti kiinnitetään huomiota uuden katteen sopivuuteen ympäristön kanssa. Eri katevaihtoehtojen ominaisuudet vaihtelevat, joten yhdelle paras vaihtoehto ei ole sitä välttämättä toiselle.

rus68a

 

Huopakate

Noin 15 % uusittavista katteista on bitumihuopaa. Huopakatteen alla on yleensä umpinainen laudoitus, joten uuden katon materiaali on melko vapaasti valittavissa. Ehjä alusrakenne voidaan jättää paikoilleen ja hyväkuntoisen vanhan huovan päälle voidaan suoraan liimata uusi huopa. Jos materiaalia halutaan vaihtaa, voidaan varsin yksinkertaisesti vanhan katteen päälle tehdä korotus tai tarvittava oikaisurimoitus sekä ruodemitoitus joko teräs-, tiili- tai kuitusementtikatetta varten. Konesaumatun teräskatteen voi niin ikään asentaa suoraan vanhan huopapinnoitteen päälle.

Uuden bitumikatteen valitsevat perustelevat päätöstään tyypillisesti sen ulkonäöllä ja äänettömyydellä, toisaalta entinenkin kate on yleensä ollut samaa materiaalia. Bitumikate on nykyisin joko rullatavarana myytävää tai kattolaattaa, molemmat ovat korjauskohteissa lähes yhtä suosittuja. Värin määrää katteen pinnassa käytettävä siroite, joten tässäkin suhteessa valikoima on runsas. Bitumikate vaatii alleen tasaisen ja liikkumattoman umpilaudoituksen tai muun vastaavan pinnan. Laudoitus toimii myös aluskatteena, tosin loiviin ja laattakattoihin on syytä asentaa myös erillinen aluskermi.

Bitumikatteen voi aivan mainiosti asentaa itse. Pakkauksien tuonti ylös kattotyömaalle on kevyttä ja tuotteet ovat taipuisia, joten jiirit ja ylösnostot onnistuvat hyvin. Valmista pintaa syntyy nopeasti. Useimmissa yleisemmin käytetyissä tuotteissa on liimasaumat valmiina ja näin naulaus- ja liimaustarve on vähäinen.

Yleisin käytätetty kate on palahuopaa. Asennus aloitetaan räystäältä asentamalla nk. tippapelti ja jiirikermit, joiden päältä aloitetaan varsinainen kattaustyö. Kate viimeistellään harja- ja päätylevyillä, joista jälkimmäisen voi korvata siihen tarkoitukseen tehdyllä päätyräystäspellillä. Lopuksi läpiviennit käsitellään tiivistysmassalla.

 

Teräskate

Noin 60 %:ssa korjattavista vesikatoista vanha materiaali on terästä. Vanhan teräskatteen iästä riippuen materiaali on tyypillisesti joko konesaumattu tai sinkitty profiilikate. Katteen uusiminen vaatii usein alusrimoituksen siirtoa tai uusimista, koska edellisen tuotteen ruodejako ei ole välttämättä sama kuin uudessa katteessa.

Noin 75 % kattokorjaajista valitsee uudeksi materiaalikseen teräksen. Variaatioita teräskatteissa löytyy useita, yleisimpinä tiilikuvioitu teräsmuotokate, konesaumattu kate, konesaumattua muistuttava muotokate tai suora profiilikate. Materiaalin valinneita viehättää erityisesti sen helppohoitoisuus, pitkäikäisyys ja helppo asennus. Viimeksi mainittu tosin ei koske perinteistä konesaumattua kattoa, jonka asentaminen on ammattilaisten työtä.

Valtaosa uusista teräskatteista on pinnoitettuja, joista valmiita värivaihtoehtoja löytyy erittäin runsaasti. Edullista sinkittyä teräskatettakin myydään silti vielä paljon. Edullisella ostohinnalla on tosin kääntöpuolensa, sillä sinkitty kate vaatii aika ajoin maalausta. Alustaksi teräskate tarvitsee ruoteet tai harvalaudoituksen (konesaumakate) sekä aluskatteen.

 

Kiviteräskate

Kate on nimensä mukainen: teräskate, jonka pinta on päällystetty kivirouheella. Pinnan etuina on tehokas äänenvaimennus ja ympäristöön sulautuva kiiltämätön pinta. Kate toimitetaan levyinä, joita on kevyt käsitellä sekä helppo leikata ja taivuttaa, joten valmista kattopintaa saadaan helposti ja nopeasti.

 

Tiili- ja Varttikate

Noin 10 % uusittavien katteiden materiaalista on tiiltä tai kuitusementtiä (Vartti). Alkuperäiset tiilikatteet ovat pääasiassa savitiiltä, jota on käytetty yleisesti 50-luvulla tai aikaisemmin rakennetuissa taloissa. Nämä katteet uusitaan tyypillisesti joko betonitiilellä tai teräskatteilla. Ruoteet on uusittava, jos vanhan ja uuden katteen jaot eivät ole samat.

Uuden tiilikaton hankkineita viehättää erityisesti sen äänettömyys, kestävyys ja näyttävä ulkonäkö. Yleisimmin valittu tiilikate on valmistettu läpivärjätystä betonista, mutta myös keraamisia kattovaihtoehtoja on ilmestynyt uudestaan Suomen markkinoille. Tiilikattojen valikoima on sekä profiilien että värien suhteen laaja, joten sopiva vaihtoehto löytyy yleensä talosta ja ympäristöstä riippumatta. Tiilikatonkin alla aluskatteella on tärkeä rooli. Tiilikaton asennus on nopeaa, tiilet nostetaan parhaimmillaan kuormasta suoraan katolle ja ladotaan päivässä–parissa paikoilleen. Lisäksi tulee tietysti mahdollisiin ruoteiden muutostöihin ja muihin valmisteleviin töihin tarvittava aika.

Tiiliä on syytä varata muutama nippu myös varastoon, sillä uudelta tiilikatteelta kuluu 1–2 vuotta, ennen kuin se asettuu lopullisesti paikoilleen. Alkuvaiheessa voi kohollaan olevan tiilen reuna esim. katolla käveltäessä murtua, mutta rikkoontuneen tilalle on helppo vaihtaa uusi kun samaa sarjaa löytyy heti autotallin nurkasta.

Varttikatteestakin löytyy useita eri värivaihtoehtoja. Vartti vaatii alleen ruoteet ja aluskatteet. Vartti eli kuitusementtikate kiinnitetään naulaamalla tai ruuvaamalla se kiinni aallon harjalta. Katteen asennus on nopeaa, koska levykoko on suuri mutta levyt ovat silti kevyitä käsitellä.

rus69a

 

Aluskatetta ei saa unohtaa

Aluskate kuuluu osana rakennetta lähes kaikkiin vesikatteisiin. Aluskate estää paitsi katteen läpi tunkeutuvan veden pääsyn yläpohjan eristetilaan, myös katteen alapintaan kondensoituvan veden aiheuttamat riskit. Aluskatteen tärkeyttä ei vielä 80-luvullakaan aina ymmärretty ja kattoja tehtiin pelkkään pintakatteeseen luottaen. Tästä syystä voi varsin nuorissakin taloissa olla yläpohjatiloissa mm. kosteuden tiivistymisestä johtuneita vaurioita. Tavallisimmista materiaaleista vain bitumihuopa ei tarvitse alleen erillistä aluskatetta, koska umpilaudoitus kosteutta imevänä ja luovuttavana auttaa kondension hallinnassa.

teekattoremontti12

 

Sadevesijärjestelmät kuntoon

Vesikatto korjauksen yhteydessä on syytä uusia myös sadevesijärjestelmät. Sadevesikourut tulee olla talon kaikilla sivustoilla ja syöksytorvia on hyvä asentaa talon kaikille nurkille. Erityisen tärkeää on johtaa vedet edelleen pois talon läheisyydestä. Erilaiset maakourujärjestelmät riittävästi ulospäin viettävän maanpinnan kanssa voivat toimia, mutta paras vaihtoehto on syöksytorven alle asennettava sadevesikaivo, josta vesi johdetaan edelleen putkea pitkin pois.

Sadevesijärjestelmä vaatii myös huoltoa. Kourut tulee säännöllisesti puhdistaa sinne joutuneista roskista, tilanteesta riippuen jopa useamman kerran vuodessa. Samalla sadevesijärjestelmän tiiviys ja toimivuus voidaan tarkistaa.

 

monier_logo_rgb

ruukkilogo

koramic-logo-icmarket