Korjaa ja lisäeristä ulkoseinä
Jos vanhan talon julkisivu on päässyt pahasti rapisemaan, voi olla syytä tehdä uusi julkisivu ja samalla lisätä lämmöneristystä ulkoseinään. Näin saadaan nykynormit täyttävä energiatehokkuus tältä osin. Vanhoissa omakotitaloissa julkisivun rappauskorjausta tai ulkoseinäverhousta uusitaan vuosittain noin 20 000 rakennuksessa ja lämmöneristeitä noin 28 000 taloudessa.
Julkisivun (tai vesikaton) uusimisen yhteydessä on hyvä tehdä lisäeristys ja usein myös ikkunoiden uusiminen. Kuva: Ormax
Lisäeristäminen vanhan talon ulkoseinän ulkopintaan villaeristeellä on rakenteiden toimivuuden kannalta turvallista. Kustannussyistä sitä ei kuitenkaan kannata tehdä kuin jos julkisivukin kaipaa uusimista. Samassa yhteydessä voi tulla ikkunoiden ja ulko-oven vaihto kyseeseen. Oikealla julkisivun korjaamisella tai uusimisella saadaan vanhasta talosta uudennäköinen.
Korjaus vai uusiminen
Koko pintarakenteen eli verhouksen uusiminen tulee eteen, jos itse julkisivumateriaali on merkittävästi kärsinyt, taloon asennetaan tällöin ulkopuolinen lisäeristys. Julkisivun uusiminen kokonaan yleistyy selvästi jo 30-vuotiaissa, mutta suhteellisesti eniten ulkoseinäverhouksia vaihdetaan 50-luvulla tai aikaisemmin rakennetuissa taloissa. Julkisivun uusimisen yhteydessä on järkevää uudistaa koko ulkoseinärakenne nykyaikaisemmaksi, joten toimenpiteeseen liittyy myös lämmöneristys. Isompaan julkisivuremonttiin yhdistetään monesti myös ikkunoiden ja ovien uusiminen, jolloin koko talo saa uuden ilmeen.
Tuuletus takaa pitkän iän
Julkisivurakenne saa aina jonkin verran kosteutta lämpötilan vaihtelujen aiheuttaman tiivistymisen vuoksi, lisää märkää tulee roiskevedestä ja viistosateista. Huonolla tuuletuksella ja hengittämättömällä pintakäsittelyllä voidaan pahimmillaan saada aikaiseksi paketti, joka on jo 10 vuoden päästä uusimiskunnossa.
Puujulkisivun ja tuulensuojan välissä on syytä olla vähintään 25 mm:n tuuletusrako. Rakoa ei saa missään kohdassa katkaista vaan ilman tulee päästä vapaasti verhouksen taakse ja poistua sen yläreunasta esimerkiksi vesikaton tuuletustilaan. Uuden tiiliverhouksen taakse on syytä varata vieläkin isompi, 40 mm:n tuuletusrako, koska muurauksen yhteydessä tiilen taakse pursuava laasti voi kapeammassa kuilussa katkaista ilman kulun. Tiiliverhouksen ensimmäisessä kerroksessa joka kolmas pystysauma tulee jättää tuuletusta varten auki.
Puu yleisin pintamateriaali
Noin 70 % uusittavista julkisivuista on lautajulkisivuja. Puujulkisivu on suhteellisen edullinen ja helppo asentaa, varjopuolena taas on useita muita vaihtoehtoja suurempi huoltotarve. Puu onkin yleisin uusi valittu julkisivu enstisen tilalle. Liki 80 % valitsee lautaverhouksen.
Teknisesti puujulkisivun alusta on yksinkertainen: vaakalaudoitukselle pystysuuntaiset ja pystylaudoitukselle vaakasuuntaiset naulausrimat. Naulausrimojen taakse tai väliin järjestetään riittävä tuuletustila, joka pystyrimojen kohdalla toteutuu sellaisenaan ja vaakarimojen kohdalla toisilla, niiden alle pystysuuntaan asennetuilla rimoilla. Yleensä julkisivuun valitaan hienosahattu lauta, koska maalin tarttuvuus siihen on hyvä ja vaikutelma on viimeistellympi kuin karkean sahauksen.
Lautaverhouksen voi asentaa pystyyn, vaakaan tai kuten nykyään on usein tapana, käyttäen näiden kahden yhdistelmiä. Puujulkisivupinta käsitellään aina joko kuultokäsittelyllä tai nykyään yleisemmän peittomaalauksella. Uusi puujulkisivu kannattaa pintakäsitellä mahdollisimman pian, ensin puunsuojalla tai pohjusteella, sitten valitulla pintamaalilla.
Tiili on kestävä ratkaisu
Uusi tiiliverhous voidaan periaatteessa rakentaa mihin tahansa vanhaan taloon. Tiiliseinästä tulee helposti myös aikaisempaa ratkaisua paksumpi, jolloin vanhat ovet ja ikkunat jäävät ”syvälle” ja räystäät vastaavasti lyhyemmiksi. Tiilijulkisivu on kuitenkin huoleton, kestävä ja näyttävä, joten isokin remontti voi pitkän päälle kannattaa.
Tiilijulkisivu tehdään yleensä kuorimuurina ns. puolikkaasta tiilestä. Jos talossa on anturallinen sokkeliperusta, lisärakenne voidaan tehdä vanhan anturan päältä esimerkiksi 100 mm:n paksuisella kevytsoraharkolla muuraten. Toinen tapa on kiinnittää vanhan sokkelin pintaan järeä kulmateräs. Kiinnitys sokkeliin tehdään esimerkiksi kiilapulteilla, joiden määrän ja tiheyden antaa rakennesuunnittelija. Tässä ratkaisussa varjopuoli on sokkelin jääminen huomattavan syvälle uudesta julkisivupinnasta. Kolmas tapa tiilimuurin alustan tekoon on valaa sokkelin kylkeen tarvittavan levyinen betonipalkki. Palkki tarvitsee tukevat kiinnitykset sokkeliin. Ne voidaan tehdä esimerkiksi vanhan sokkelin sisään poratuilla harjaterästapeilla, jotka muun raudoituksen mukana jäävät lopulta valun sisään. Verhomuuri muurataan normaalin muurauksen tapaan ohjuritolppia ja linjalankoja käyttäen. Kuorimuuri kiinnitetään riittävän tiheästi tiilisiteillä taustan runkorakenteisiin.
Lisäeristyksellä lämmönhukka kuriin
Lämmöneristämisen päätehtävä on luonnollisesti pitää lämpö talon vaipan sisäpuolella. Toisaalta hyvä lämmöneristys ja talon tiiveys vaikuttavat oleellisesti myös asumisviihtyvyyteen. Asunnon vetoisuus voi johtua paitsi huonosta eristyksestä, myös tiivistyksenpuutteesta seinissä, ikkunoissa tai rakenteiden liitoskohdissa.
Energiansäästömielessä talon tiivistäminen on kaikkein kannattavin toimenpide. Sen tekemisen yhteydessä on kuitenkin ehdottomasti samalla huolehdittava ilmanvaihdon riittävästä järjestämisestä. Tämä tarkoittaa koneellisen ilmanvaihdon laittamista tehokkaalla lämmöntalteenotolla varustettuna. Samalla varmistutaan hyvästä sisäilmasta.
Vanhoissa taloissa lämmöneristys ei ole yleensä toteutettu yhtä hyvin kuin uusissa rakennuksissa. Oman rajoituksensa asettivat jo käytettävissä olevat materiaalit; ennen 50-lukua saatavilla oli vain erilaisia paikallisia materiaaleja ja teollisuuden sivutuotteita, kuten masuunikuonaa, turvetta, sammalta, sahanpurua ja kutterilastua.
Vanhanajan materiaalien eristyskyky on jo lähtökohtaisesti vain noin puolet nykyaikaisten vastaavista. Tilannetta heikentää lisäksi se, että niillä on ollut taipumus painua ajan saatossa, joten seinien yläosista ja ikkunoiden alta löytyy usein paikkoja, joissa eristettä ei ole enää lainkaan. Tyhjissä kohdissa lämpötila laskee talvella jopa niin alas, että rakenteen pintaan tiivistyy kosteutta. Tällöin eristeen puutteellisuus on riskitekijä koko rakenteen säilyvyydelle.
Eri materiaalit pidättävät lämpöä eri tavoin
Eri rakennusmateriaalien ja lämmöneristeiden välillä on suuria eroja lämmöneristyskyvyssä, etenkin jos verrataan vanhoja ja nykyisiä tuotteita toisiinsa. Eri tuotteiden lämmöneristyskyky riippuu todellisuudessa myös mm. tuotteen valmistustavasta, tiheydestä ja koko rakenteesta.
Vanhassa asuntokannassa myös käytetyt eristepaksuudet olivat nykynormeihin verrattuna pieniä: 10 sentin eristevahvuudet ulkoseinissä ja 20 senttiä yläpohjassa olivat vielä 1970-luvun standardeja, kun nykytaloissa lämpöarvot on tarkkaan säädetty, mikä tarkoittaa jopa kaksinkertaisia eristevahvuuksia entisiin verrattuna. Huono eristys koetaan erityisesti kylminä lattiapintoina, vaikka itse syy voikin olla aivan muualla. Kylmä ilma painuu alaspäin, joten huono eristys aistitaan ensin lattianrajassa.
Vanhan talon lisäeristäminen
Talon lämmöneristävyys muodostuu kokonaisuudesta, jossa vaikuttavat eristepaksuudet, rakenteiden tiiveys, ikkunoiden laatu ja kunto sekä ilmanvaihtojärjestelyt. Tilanteesta riippuen heikoimman osatekijän parannus voi vaikuttaa jo selvästi asumismukavuuteen, mutta energiankulutusmielessä lähelle nykyvaatimuksia päästään vasta kaikkiin em. asioi hin puuttumalla. Lisäeristys on perusteltua erityisesti silloin, jos lähtötilanne on selvästi heikko (purueriste tms.) tai rakennusosa korjataan joka tapauksessa jostain muusta syystä.
Vanhoja rakenteita lisäeristettäessä on aina oltava tarkkana, jotta kastepistettä ei pääse syntymään, eikä kosteutta pääse tiivistymään rakenteisiin. Asiantuntijan apu lisäeristystä suunniteltaessa onkin kullanarvoista. Lähtökohtana on kuitenkin sisäpinnan höyryntiiviys ja hyvä ilmanpitävyys, sekä rakenteen harveneminen ulospäin. Kun lisäksi huolehditaan julkisivun hyvästä tuulettumisesta, ei ongelmia yleensä tule.
