Suomirakentaa.fi

Neuvontaa rakentajille ja remontoijille

Julkisivut

Korjaus vai uusiminen

Jos vanha julkisivu ei ole päässyt pahasti rapistumaan, voidaan pelkällä pintakäsittelyllä päästä jo varsin tyydyttävään lopputulokseen. Koko pintarakenteen eli verhouksen uusiminen tulee eteen, jos itse julkisivumateriaali on merkittävästi kärsinyt, taloon asennetaan ulkopuolinen lisäeristys tai ulkonäköä halutaan muuten radikaalisti muuttaa. Maalaus on tavallinen toimenpide jo 10-20 vuotiaissa (puu-) julkisivuissa. Julkisivun uusiminen kokonaan yleistyy selvästi jo 30-vuotiaissa, mutta suhteellisesti eniten ulkoseinäverhouksia vaihdetaan 50-luvulla tai aikaisemmin rakennetuissa taloissa. Julkisivun uusimisen yhteydessä on järkevää uudistaa koko ulkoseinärakenne nykyaikaisemmaksi, joten toimenpiteeseen liittyy usein myös lämmöneristys. Isompaan  julkisivuremonttiin yhdistetään monesti myös ikkunoiden ja ovien uusiminen, jolloin koko talo saa uuden ilmeen. Keskimäärin vanhan talon julkisivu-uusiminen maksaa noin 30 euroa neliö. Kustannus riippuu paitsi valituista materiaalista, myös tarvittavista pohjatöistä.

Tuuletus takaa pitkän iän

Julkisivurakenne saa aina jonkin verran kosteutta lämpötilan vaihtelujen aiheuttaman tiivistymisen vuoksi, lisää märkää Julkisivut_omakotikannassatulee roiskevedestä ja viistosateista. Huonolla tuuletuksella ja hengittämättömällä pintakäsittelyllä voidaan pahimmillaan saada aikaiseksi paketti, joka on jo 10 vuoden päästä  uusimiskunnossa. Julkisivun tuuletus onkin jopa pintakäsittelyä tärkeämpi  ikään vaikuttava tekijä.

Puujulkisivun ja tuulensuojan välissä on syytä olla vähintään 25 mm:n tuuletusrako. Rakoa ei saa missään kohdassa katkaista vaan ilman tulee päästä vapaasti verhouksen taakse ja poistua sen yläreunasta esimerkiksi vesikaton tuuletustilaan. Uuden tiiliverhouksen taakse  on syytä varata vieläkin isompi, vähintään 40 mm:n tuuletusrako, koska muurauksen yhteydessä tiilen taakse pursuava laasti voi kapeammassa kuilussa katkaista ilman kulun. Tiiliverhouksen ensimmäisessä kerroksessa joka kolmas pystysauma tulee jättää tuuletusta varten auki.

Puujulkisivut

Noin 70 % uusittavista julkisivuista on lautajulkisivuja, sama materiaali yleensä säilytetään myös uudessa ratkaisussa. Puujulkisivu on suhteellisen edullinen ja helppo asentaa, varjopuolena taas on useita muita vaihtoehtoja suurempi huoltotarve.

maalaistalo2Teknisesti puujulkisivun alusta on yksinkertainen: vaakalaudoitukselle pystysuuntaiset ja pystylaudoitukselle vaakasuuntaiset naulausrimat. Naulausrimojen taakse tai väliin järjestetään riittävä tuuletustila, joka pystyrimojen kohdalla toteutuu sellaisenaan ja vaakarimojen kohdalla toisilla, niiden alle pystysuuntaan asennetuilla rimoilla. Yleensä julkisivuun valitaan hienosahattu lauta, koska maalin tarttuvuus siihen on hyvä ja vaikutelma on viimeistellympi kuin karkean sahauksen. Höylätty pinta sensijaan on monille ulkomaaleille liian sileä.

Lautaverhouksen voi asentaa pystyyn, vaakaan tai kuten nykyään on usein tapana, käyttäen näiden kahden yhdistelmiä. Ehkä yksinkertaisin pystylaudoituksen muoto on lomalaudoitus, jossa laudat kiinnitetään seinään osittain päällekkäin. Materiaaliksi käy yksinkertainen sahalauta, joka syntyy jopa omista puista kenttäsirkkelillä. Eräs pystylaudoituksen versio on saumarimalaudoitus, jossa aluslaudoitus on lähes yhtenäinen ja saumat on peitetty pienellä rimalla. Lautojen alareunaan voidaan viistota ns. "tippanokka", joka varjelee julkisivun alaosaa kosteusvaurioilta.

Pontatusta laudasta voidaan tehdä pysty- ja vaakaverhouksia sekä näiden yhdistelmiä. Paneelia käyttämällä syntyy täsmällinen ja tiivis seinäpinta, jonka ulkonäköön voidaan kuitenkin vaikuttaa laudan sahausprofiililla.

Puujulkisivu pintakäsitellään aina joko kuultokäsittelyllä tai nykyään yleisimmällä peittomaalauksella. Uusi puujulkisivu kannattaa pintakäsitellä mahdollisimman pian, ensin puunsuojalla tai pohjusteella, sitten valitulla pintamaalilla.

Tiilijulkisivut

finnet1Tiilijulkisivu on yleinen erityisesti 60-luvulla ja sen jälkeen rakennetuissa taloissa, 1970- ja 1980- luvulla rakennetuissa taloissa se on jopa valtamateriaali. Yleisimmin tiilivuoraus on tehty poltetusta tiilestä, mutta varsinkin 1980 -luvuilla rakennetuista taloista löytyy usein myös kalkkihiekka- tai kalkkilohkotiilistä tehty julkisivu. Tiili on melko tunteeton ilmastorasituksille, joten 20-30 -vuotias tiilijulkisivu on omistajiensa mielestä vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Vaaleat kalkkihiekka- ja kalkkilohkoseinät voivat tosin olla joissain tilanteissa herkkiä likaantumaan. Vika ei ole kovin vaikea korjata, sillä kalkkihiekkatiiliseinän voi pestä painepesurilla.

Uusi tiiliverhous voidaan periaatteessa rakentaa mihin tahansa vanhaan taloon. Työtä ja rahaa tiiliseinän teko vaatii kuitenkin  enemmän kuin puuverhous, etenkin jos seinälle joudutaan tekemään levennys sokkeliin. Tiiliseinästä tulee helposti myös aikaisempaa ratkaisua paksumpi, jolloin vanhat ovet ja ikkunat jäävät "syvälle" ja räystäät vastaavasti lyhyemmiksi.  Tiilijulkisivu on kuitenkin huoleton, kestävä ja näyttävä, joten isokin remontti voi pitkän päälle kannattaa.

Tiilijulkisivu tehdään yleensä kuorimuurina ns. puolikkaasta tiilestä. Jos talossa on anturallinen sokkeliperusta, lisärakenne voidaan tehdä vanhan anturan päältä esimerkiksi 100 mm:n paksuisella kevytsoraharkolla muuraten. Toinen tapa on kiinnittää vanhan sokkelin pintaan järeä kulmateräs. Kulmateräksen vaakasuoran laipan tulee olla niin leveä, että se riittää tiilimuurille tueksi. Kiinnitys sokkeliin tehdään esimerkiksi kiilapulteilla, joiden määrän ja tiheyden antaa rakennesuunnittelija. Tässä ratkaisussa varjopuoli on sokkelin jääminen huomattavan syvälle uudesta julkisivupinnasta. Kolmas tapa tiilimuurin alustan tekoon on valaa sokkelin kylkeen tarvittavan levyinen betonipalkki. Palkki tarvitsee tukevat kiinnitykset sokkeliin. Ne voidaan tehdä esimerkiksi vanhan sokkelin sisään poratuilla harjaterästapeilla, jotka muun raudoituksen mukana jäävät lopulta valun sisään. Verhomuuri muurataan normaalin muurauksen tapaan ohjuritolppia ja linjalankoja käyttäen. Kuorimuuri kiinnitetään riittävän tiheästi tiilisiteillä taustan runkorakenteisiin.

Rapatut julkisivut

Rappaus on oikein tehtynä pitkäikäinen ja arvokkaan näköinen julkisivu. Sen tekeminen vaatii kuitenkin taitoa ja tästä syystä useimmiten ulkopuolista ammattimiestä. Tyypillisesti uuden rappauspinnan saa jo ennestään vastaavalla tavalla tehty julkisivu.

Rappauksen alustana toimii yleensä tiili-, kevytsorabetoni-, kevytbetoni- tai betonialusta. Paksu julkisivurappaus vahvistetaan usein rappausverkolla ja sen nurkat rappauskulmilla. Uusi rappaus tehdään tavallisesti ns. kolmikerrosrappauksena. Ensin tehdään pohjarappaus, jonka tehtävä on paitsi muodostaa hyvä pohja seuraaville kerroksille, myös oikaista alustassa mahdollisesti olevat epätasaisuudet. Toinen kerros on runkorappaus, johon myös rappausverkko ja -kulmat liittyvät. Kolmas rappaus antaa pinnalle sen lopullisen värin ja struktuurin. Korjausrappauksissa tarvittavien kerrosten ja vaiheiden määrä riippuu alustan kunnosta. Nykyisin uudet rappauspinnat tehdään tehokkailla koneilla, pumpuilla ja ruiskuilla. Valmis seinä on yleensä hyvin sileä, eroja syntyy ainoastaan pintarappauslaastin raekoon vaihteluista. Vanhoissa rapatuissa seinissä näkyy edelleen käden jälki, joko pelkkä hiertämisen tulos tai erityisen jälkikäsittelyn antama muoto.

Kolmikerrosrappauksen rinnalle on noussut yksikerrosrappaus, joka itse asiassa on kaksikerroksinen: reilun paksuinen runkorappaus ja pintakäsittely ohutrappauslaastilla tai sopivalla maalilla (silikaatti- tai kalkkimaali) maalaten. Jotta pohjalaasti saisi kunnollisen tartunnan alustaan, siitä on irrotettava kaikki pehmeä ja irtoava aines pois.

Eräs pientaloihinkin varsin hyvin sopiva menettely on ns. lämpörappaus, jossa saadaan samalla myös lisälämmöneristys. Ratkaisussa jäykkä mineraalivilla tai polystyreeninlevy kiinnitetään vanhan talon pintaan, eristyspinta verhotaan jäykällä teräsverkolla ja pinta rapataan kolmikerrosrappauksen tapaan.

Sokkelit ja pellitykset

Vanhempien talojen sokkelit on tehty yleensä varsin korkeiksi, koska korkea sokkeli suojaa seinää roiskevedeltä ja maakosteuden nousulta. 60-luvulla sokkelikorkeutta lähdettiin kuitenkin muotisyistä oleellisesti madaltamaan ja edelleenkin alimotoitettuja sokkeleita joskus jopa aivan uusiin taloihin.  Matala sokkeli ei kuitenkaan toimi nykyään yhtään sen paremmin kuin ennenkään, joten suositus on,  että talon sokkelikorkeuden maan pinnasta julkisivumateriaalin alapintaan tulee olla kaikkialla vähintään 40 cm.  Jos korjattavan talon sokkeli on tätä matalampi eikä pintamaatakaan voida merkittävästi poistaa, auttaa asiaa myös talon ympärille asennettava räystäslinjaa leveämpi (noin 600 - 800 mm) sorastus. Sorastus estää suurelta osin julkisivun likaantumisen ja parantaa pintaveden johtumista edelleen salaojitukseen.

Julkisivun arat vaakasuorat pinnat suojataan sadeveden vaikutukselta pellityksillä. Tärkeätä on tiivistää pellityksen liittymät pystyrakenteisiin, jotta valuva vesi ei pääse pellin alle ja edelleen seinärakenteeseen. Pellityksiin liittyy aina riittävät kallistukset, kunnolliset tippanokat ja reilu pokkaus ulos julkisivun pinnasta.

Räystäät ja sadevesijärjestelmät

Julkisivut sisältävät lukuisia yksityiskohtia, joiden toimivuudesta riippuu paljolti koko julkisivujärjestelmän kestävyys ja säilyvyys. Tärkeä yksityiskohta on myös räystäät. Räystäistä ja sadevesijärjestelmistä on kerrottu enemmän täällä.

 

Julkisivutuotteita

maxit